Muistoissa!

Iituvaaran Cadizboy
" cassu, casber"
labradorinnoutaja
uros
20.7.2003-26.9.2013
emä: Nackelsbyyn Kiitu
isä: Kamitan My Name is Bond
Cassu oli minun ensimmäinen ja rakkain koira, jota ei voi kukaan koskaan korvata. Pentuna Cassu oli oikeen täystuho, se soi lähes kaiken. Meillä meni monet nahkakengät, listat ja muut Cassun suihin. Taluttaessa Cassu oli etenkin nuorempana aikamoinen. Se veti paljon, etenkin jos oltiin ihmistenilmoilla. Cassu rakasti uimista ylikaiken ja välillä se karkasikin meidän lähimontulle (reilu 1km) uimaan ja silloin tällöin joku aina soitti, että tuodaanko teidän koira kotiin kun se yksin uisi pitkin monttua.

Ihmisrakkampaa koiraa ei maanpäällä toista ole. Cassu rakasti kaikkia ja tuli aina iloisesti vastaan jokaista joka meille tuli. Usein Cassulta saikin suuren kuolaisen pusun. Häntä heilui aina niin iloisesti, että tavarat vaan lenteli. Lisäksi suuhun piti ottaa aina jotakin. Välillä se oli katuharja ja joskus taas vessapaperin pala, riippuen mitä milloinkin sattui eteen osumaan.

Cassu tuli hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Etenkin pienemmät koirat sai tehdä Cassulle oikeastaan mitä vaan. Isommistä uroskoirista se ei enää vanhemmiten välittänyt, sillä Cassua on muutamia kertoja purrut ilman sen suurempaa syytä.
Cassu oli erittäin terve koira aina 8v saakka. 8v. Cassun alkoi astumaan toisella takajalalla hieman huonommin. Käytiin monella eri eläinlääkärillä. Aluksi jalassa ei kuulema ollut mitään vikaa, vaikka itse näinkin ettei koira kävellyt hyvin. Meni jonkin aikaa kun menin uudestaan toiselle eläinlääkärille, joka sanoi että takajalassa on nivelrikkoa, jolle ei voi tehdä mitään. Hetki meni jälleen ja koira käveli koko ajan huonommin. Cassu sai seuraavaksi  cartrofen pistoksia 4 kertaa. Ne eivät kuitenkaan mitään auttaneet. Lopulta Cassulta oli lähteny kaikki lihakset koko toisesta takajalasta. Viimeiseksi mentiin Univettiin Kalantiin, jossa jalka kuvattiin. Jalassa oli sitten takajalassa polven ristiside poikki, josta tullut paha nivelrikko takajalkaan. Jalka leikattiin heti kahden viikon päästä. Leikkaus sujui hyvin, mutta Cassu ei missään kohtaa ruvennut kävelemään kunnolla.  Koira oli kuitenkin erittäin pirteä, eikä jalka tuntunut haittaavan. Lopulta tämän vuoden kesän lopulta koira alkoi laihtumaan ja välillä aina oksentamaan. Lopulta koira lakkasi syömästä ja juomasta. Luulen, että lopulta cassulle tuli jotain kasvainta tai muuta, koska lakkasi niin yhtäkkiä syömästä. Mitään ei oikeen enää ollut tehtävissä. Cassu oli viimeiset hetken erittäin rauhallinen, eikä kuitenkaan vaikuttanut kärsivältä. Viimeisen yön nukuin Cassun vieressä ja toivoin, että se olisi itse nukkunut pois. Lopulta Cassu lähti viimeiselle matkalleen 26.9.2013. Enää se ei kärsi. <3 
Lepää rauhassa Rakkain Cassu <3



 


Haarlan Map
"Mappi"
s. 6.6.1985 k. 24.8.2010
lämmiverinen ravihevonen
omistaja: Jennifer

Elämäni tähänastisita hevosista yksi rakkaimmista. Mappi oli 19v. lämppäritamma kun aloin sitä ratsastamaan. Hevonen vei minua aluksi ihan 6-0, eikä mistään oikeen tullut mitään. Hevonen laukkaili pitkin metsiä, vaikka piti kävellä. Ensimmäisellä hyppykerralla hevonen teki juuri mitä sitä huvitti ja hyppäsi joka kerta maahankaivetun ristikon parimetriä liian kaukaa ja ainakin metrin liian korkealta. Silloin olin varma etten koskaan enää hyppää sillä hevosella. Hevonen kuitenkin varasti sydämmeni välittömästi.
Mappi alkoin kuitenkin muuttua joka kerta kivemmaksi ja kivemmaksi. Lopulta se toimi kuin ajatus jolla voisi tehdä mitä ikinä halusitkaan. Ja olihan se lämpöseksi todella hienossa kunnossa (kuvassa hevonen n. 22-23v.) Se oli todella kevyt ratsastaa, eikä sitä juurikaan tarvinnut käskeä.
Hevosta pystyi myös hoitamaan ihan pienetkin ja kun Mapilla ratsasti jokin pieni ihminen se oli niin kiltisti ja tarkkana ettei vaan lapselle satu mitään.Mappi oli siis aivan täydellinen hevonen ( ainakin minun mielestä), vaikka sen laukka ei ollut kummoinenkaan ja monen mielestä vielä aivan hirveä ratsastaakkin.

Mapilla alkoi pikkuhiljaa jalat hieman vaivaamaan ja se jäi vähemmälle käytölle. Hevonen oli aika hyvässä kunnossa kuitenkin koko loppuikänsä, mutta sen silmistä näki miten sen elämänilo alkoi loppua. Hevonen lopetettiinkin 24.8.2010. Kaipaan Mappia vieläkin vaikka tiedän sen olevan paremmassa paikassa. Itken vieläkin kirjottessani tätä vaikka aikaa on kulunut 3v. <3
Kiitos myös Jenniferille, joka antoi mun tutustua tähän maailman mahtavimpaan tammaan!


































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti