perjantai 18. lokakuuta 2013

Viikon kuulumisia!


Keskiviikkona Asta tuli kahden kuukauden tauon jälkeen ratsastamaan Kallella. Astalla siis repesi polven takaristiside ja muutenkin vähän joka nivel ja muut polvesta venähti, silloin kun tippusi viimeksi Kallen selästä, eikä ole sen alun jälkeen voinut ratsastaa. Asta meni pääasiassa sileetä kallella. Osassa kohtaa polvi vielä oli kipeä, eikä voitu tehdä pohkeenväistöä ym. koska olisi tarvinnut käyttää jalkaa enemmän kuin muuten ja se tuntui vielä ilkeälle. Kalle on vieläkin pikkusen hidas pohkeenne, mutta toivottavasti saadaan se paremmin reagoimaan jalkaa kun aikaa kuluu. Tarkoituksen oli ratsastaa Kalle mahdollisimman rennoksi ja eteen-alas. Heppa olikin erittäin kiva, laukassa pikkuisen jännityneempi, mutta ihan yhtä hyvä kuin muutenkin. Tehtiin lopuksi vielä ravipuomeja. Heppa kulki todella kivasti Astan alla ja pysyi koko ajan edessä ja alhaalla ravipuomienkin ajan. Tarkoituksena on muutenkin tehdä lähiaikoina paljon puomityöskentelyä, jotta saadaan takapäähän voimaa. Astankin mielestä Kallen ratsastettavuus on parantunut paljon ja heppa oli kuulema todella kiva ja tasainen. Itse menin samalla papalla kevyesti. Pappa oli oikeastaan aika kiva, hieman jäykkä edestä, mutta ei normaalia enempää. Käytiin aluksi pitkillä alkukäynneillä maastossa ja hepat oli tosi rauhallisia.
.





Tiistaina ratsastin Kallen itse. Se oli ihan ok ratsastaa. Ei laukattu ollenkaan, sillä hevonen kuumuu laukasta ja yrittää aina ennakoida, koska laukataan, joten päätin yllättää sen ja jättää laukan pois ja ratsastaa se kunnolla ravissa. Heppa on ollut nyt tosi kiva ravissa ratsastaa. Vasemmalle se on vieläkin paremmin ulko-ohjan tuella. mutta suuria eroja ei enää ravissa puolten välissä ole. Heppa on muutenkin ollut tosi rauhallinen ja kiltti ja nauttinut kun olen sen kanssa viettänyt aikaa. Tarttee varmaan  koputtaa puuta:)


Torstaina olin itse HIHS: ssä, joten en käynyt tallilla ollenkaan. Ostoksista tulee postaus myöhemmin jos jaksan tavarat kuvata. Oli kyllä tosi hauska päivä hihs:ssä ja rahaa meni tarpeeksi. Liisa kävi ratsastamassa Kallen. Kalle oli hieman testaillut, että onko pakko mennä talliin ja maneesiin, mutta muuten suuremmilta ongelmilta oli selvitty. Liisa oli juoksuttanut aluksi Kallen ja sen jälkeen ratsastanut sen. Liisa ei laukannut ollenkaan, mitä suosittelinkin, jotta hevonen pysyy kontrollissa ja ei kuumene niin paljon. Ratsastaessa se oli ollut ihan ok.

Tänään mun kaveri meni Kallella ja mä menin Papparaisella. Kalle oli hieno ja kulki kivasti etenkin ravissa. Fanni oli samaa mieltä kuin minäkin, että hevonen ei ole niin hyvä oikealle ja sitä ei saa siihen suuntaan niin hyvin ulko-ohjan tuelle. Ravi kulki kyllä tosi kivasti. Laukka oli hieman jännityneempää, niin kuin yleensäkin. Tarttisi vaan itse jaksaa työstää sitä laukkaa kunnolla. Papalla vaan vähän jumpattiin ja se oli ihan ok. Fannikin tykkäsi Kallesta ja piti sitä kivana heppana. Lupas tulla uudestaankin. Vielä kun se saa taakse voimaa niin saadaan liikeistä lennokkaammat ja se pystyy kokoamaan vielä paremmin.

Kallelle on selvästi tehnyt hyvää liikkua joka päivä ja se onkin ollut niin hoitaessa kuin ratsastaessakin todella kiva. On vaan hassua kun on itse ollut 3 päivää menemättä sillä, mutta ehkä mä vielä kerkeän. Kauhee hinku olis jo itselle selkään, mutta ihan hyvä, että muutkin sillä menee välillä. Saan kuitenkin normaalisti mennä sen 7 kertaa viikossa sillä itse. Se on vaan niin kiva heppa, että sitä vois vaan harjailla ja sen kanssa touhuta vaikka koko päivä, eikä se kyllästy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti