keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Päivitystä jalkaongelmiin!

Nyt on muutama päivä sairaslomaa vietetty. Maanantai illalla tilanne oli ihan samanlainen, mitä se oli ollut aamullakin. Heppa ei siis maanantaina astunut toiselle takajalalle muuta kuin päkiällä. Olli kylmäsi illalla sen jalan. Maanantaina otinkin yhteyttä kengittäjään, sillä ongelma vaikutti kaviopaiseelta. Kengittäjän kanssa sovittiin, että otan kengän tiistaina irti ja laitan betadinehauteen ja kengittäjä tulee torstai illalla katsomaan.

Noo tiistai aamulla laitoin jälleen viestiä tallille, että miltä heppa vaikuttaa. Oli astunut muutaman askeleen varoen, mutta sen jälkeen paljon parempi. Olin kuitenkin varautunut irrottamaan kengän illemmalla. Menin illalla tallille ja siellä herra käveli rennosti ympäri tarhaa oikeastaan puhtaasti. Korkeintaan käännöksissä saattoi näkyä pientä varomista. Kylmetin jalan kuitenkin kunnolla ja tutkin. Soitin kengittäjälle ja sovittiin, että kenkä pidetään jalassa ja kengittäjä tulee vain jos torstaina heppa on huonompi.

Jalassa ei juurikaan ollut enää turvotusta ja kuuma se ei ole missään vaiheessa mistään kohtaan ollut. Vuohiskuopassa on hieman nestettä. Sitä ei näe ulospäin, mutta kokeillessa tuntuu pientä nestekertymää. Mistään se ei muutenkaan jalkaa arista. Kavion pohjaa ei sen enempää näe, sillä hevosella on pohjalliset sekä täytteet takakavioissa.

Nyt kuitenkin heppa saa jatkaa lomailua varmuuden vuoksi. Loppuviikolla jos kaikki vaikuttaa hyvältä otetaan kävelylenkkejä ja jos jotain nyt sattuu tai heppa menee huonommaksi käsken sitten eläinlääkärin katsomaan. Tänään illalla kun Olli kylmetti jalan se oli ollut ihan ok. Toivottavasti selvitään pelkällä säikähdyksellä.

Onko jollain kokemuksia vastaavasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti