tiistai 30. joulukuuta 2014

Lomailua!

Kirjottelu on nyt vähän jäänyt, sillä meidän kone hajosi ja uusi kone katkaisee koko ajan netin, joten puhelimella en ole jaksanut kirjotella.
Kalle on saanut nyt pienen joululoman, sillä joulua ennen oli aika kiirettä ja joulun välipäivät se on saanut hieman kevyemmän jakson ja ensi vuoden puolella aloitellaan sitten taas treenaamaan enemmän. Joulun välipäivien kelit ovat olleet mitä hienoimmat, harmi vaan, että nyt on luvattu vettä ja plussaa tänne etelään.

Joulu meni hyvin ja sain kivoja joululahjoja. Kallehan sai jo etukäteen sen horsewaren 100g ulkoloimen ja nyt se sai vielä uuden sisäloimen horsewaren amigo insulatorin 350g, johon saa kiinni linerit ja kaulakappaleen. Loimi oli juuri sopiva ja istui hevoselle todella hyvin. Lisäksi jouluna Kalle sai vähän ekstra porkkanoita ja muutaman jouluompun.



Ratsastin Kallen joulupäivänä vain kevyesti, koska hevonen on viime viikon ollut kevyellä liikutuksella. Heppa oli yllätävän hyvä, sillä mietin etukäteen, että millanen pommi mun alla olisi. Onneksi näin päin. Perjantaina heppa sai uudestaan vapaata ja lauantaina ratsastin hevosen vain kevyesti jumpaten, jolloin se myös oli yllätävän rauhallinen, eikä sen suurempia temppuillut. Sunnuntaina heppa sai vapaata, koska siivotiin kotona kunnolla. Maanantaina tein taas tallia ja aamulla pakkanen nousikin -21, joten en aamulla viitsinyt ratsastaa, koska illemmalle oli luvattu alle 10 pakkasta. Aamulla päästin hevosen laitumelle riehakoimaan, mutta se ei niin kauheasti viitsinyt siellä liikkua, kun kaverit oli tarhassa toisessa päässä laidunta.
Kuvat rakeisia ja hieman pimeitä, koska valoa ei juurikaan ollut ja kameran akkukin tyhjeni hetkessä, kun ulkona oli niin kylmä.












Eilen illalla vielä menin ratsastamaan poikaa pikkasen enemmän. Tehtiin aika paljon väistöjä ja taivutteluja, koska vapaata on nyt ollut. Heppa oli ihan ok, tosin sen energian huomasi hyvin. Verkkojen jälkeen jouduinkin hieman enemmän pitkästä aikaa pyytämään ja pienet välien selvittelyt käytiin. Lopulta kuitenkin heppa kuunteli suht hyvin. Tosin takapää oli hieman laiska, eikä kunnolla alla, mutta muuten hevonen oli kyllä rento ja suoritti tehtävät. Takapään kunnolla alle saamiseen vaadittaisiin hieman enemmän ratsastuksia kunnolla alle, jotta se ei ole Kallelle turhan vaikeaa ja raskasta. Lämmin tuli taas molemmille ja kaikinpuolin lopulta jöi hyvä mieli ratsastuksesta.

Viime talvena Kalle oli usein hankala ja uskonkin ongelmien johtuneen siitä, että hieman jännitin, enkä uskaltanut tarpeeksi siltä vaatia. Nyt vaikka sitä välillä kiukuttaa ja se osoittaa mieltä, jos ei ole tarpeeksi sitä läpiratsastettu, se kuitenkin lopulta antaa periksi. Jos viitsii sen ratsastaa hyvin jokapäivä ei ongelmaa edes pääse syntymään. On minusta kuitenkin kivaa antaa hevoselle edes hieman kevyempi jakso, vaikka tietääkin sen olevan hankala sen jälkeen. Lopulta uskon kuitenkin sen jaksavat tekemään töitä paremmin taas kun aika kunnon töihin tulee.

Tänään Kalle saa taas vapaata ja huomenna aamulla aamutalli ja liikutus. Ensi vuonna sitten katsellaan mitä taas touhuillaan.'
Kawalla ollu rankka joulu!

Luca saanut osumaa ja nenu turvoksissa!

Mikä oli lempparikuvanne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti