sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Luukku 7: Hyvä tallipaikka

Usein kuulee paljon moitteita tallipaikoista ja mitä kaikkea haluaisi muuttaa. Minulle on tärkeää muutamat asiat, joita teille seuraavaksi kerron. Asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä.

1. Rauhallinen ja stressitön talli. Etenkin Kallen kohdalla on hyvä ettei tallissa ole liikaa porukkaa ja menoa koko aikaa, jotta hevonen saa rauhoittua kunnolla, eikä sen tarvitse stressata.  Rauhallisessa tallissa ainakin Kalle tuntuu rauhoittuneet ja voivan paremmin. Yksi suuri tähän hevosen parempaan vointiin on, että se saa rauhassa syödä, eikä sen tarvitse kuikuilla ympäristöä jatkuvasti. Tämän takia suosinkin pientä tallia, enkä haluaisi Kallea minnekkään suurelle tallille, varsinkaan sellaiselle, jossa pidetään myös ratsastuskoulutunteja.
2. Hyvä ja riittävä heinä. Epäilen Kallella olleen tulessaan mahahaava ja taitaa vieläkin välillä olla mahastaan tarkka. Lisäksi meidän ruokinta perustuu hyvään ja riittävään heinään. Kalle saakin päivässä heinää paljon, eikä sitä säästetä. Kalle onkin pyöristynyt todella hyvin ja näyttää tällä hetkellä todella hyvävointiselta. Vatsa ei enää vaivaa juuri koskaan ja hevoselle ei tarvitse syöttää ylimääräisiä lisärehuja. Kallen tallissa hevoset saavatkin täysrehut vain kerran päivässä ja sekin on pellavamössöä, joka on ihan sopivasti, sillä heinää on niin paljon ja niin hyvää ettei turhia väkirehuja tarvita.
3. Hyvät tarhat ja kesällä laitumet. Vihaan mutatarhoja, joissa hevonen uppoaa  polvia myöten kuraan, myöskään liian pehmeä hiekasta en tykkää, sillä sitä kulkeutuu helpommin hevosen ruuan mukana mahaan. Kallen tarhan pohja onkin todella hyvä kuntoinen ja huonommillakin keleillä se ainuastaan hieman pehmenee, joka on kyllä ihan hyvä, että kaviot saa kosteutta. Tietenkin olisi kiva jos tarhat olisivat mahdollisimman suuret ja olisi mahdollisuus kaveriin, mutta Kalle on tyytyväinen näin. Kesällä se kuitenkin pääsee isolle ja vehreälle laitumelle, josta ei tila ja ruoka lopu kesken. Onkin tärkeää, että hevonen pääsee mielestäni kesäisin laitumelle. En halua, että hevonen on öitä ulkona, sillä viime kesänäkin Kalle on niin aktiivinen laitumella, että rauhalliset hetken tallissa tuli tarpeeseen, jotta hevonen jaksoi tehdä töitä. Hevosen pitää päästä pihalle enemmän kuin pariksi tunniksi. Haluan kuitenkin, että huonoilla ilmoilla ja iltojen hämärtyessä hevonen pääsee sisälle varsinkin silloin kun se selvästi on tarhassa levoton.

4. Tarpeeksi suuret ja turvalliset karsinat, joissa ei kuivikkeissa säästetä. Kallella on juuri sopiva kokoinen karsina, jossa on aina paljon purua. Puru onkin oma lempparikuivike ollut aina. Kuivike ei saa myöskään pölytä. Kalle on karsinassa aika kova piehtaroimaan ja mikäli kuiviketta olisi vähän hevoen kintereen aukeaisivat, sillä välillä nytkin kun hevonen oikeen piehtaroi sen jalkoihin ilmestyy pieniä haavoja. Hevosella pitää siis olla kuiva ja pehmeä karsina, jossa on mukava makoilla ja rentoutua.
5. Hyvä hoito ja rauhallinen käsittely. Tähän kuuluu erityisesti päivärutiinit, joiden haluan tällaisella stressiherkällä hevosella olevan kunnossa, jotta hevonenkin pysyy kunnossa. Siis säännöllinen ja riittävä ruokinta, suht samat tarhausajat ja johdonmukainen hevosenkäsittely. Kalle muuttuu helpolla hankalaksi ja hermostuu, mikäli sitä kohdellaan huonosti tai joku pelkää sitä, jolloin hevosesta tulee hankala. Onneksi meidän tallilla ongelmaa ei ole ja Kalle on todella kiva käsitellä.

Haluan muutenkin, että hevosta hoidetaan ja loimitetaan omistajan halujen mukaan. Kalle saakin aina sopivan loimen päällensä, eikä mun koskaan tartte olla huolissaan, että hevosta ei hoidettaisi tai minulle ei ilmoitettaisi mikäli jokin on huonosti.

6. Hyvä ratsastuspohja. Kallelle maneesi on lähes pakollinen, sillä sitä on pakko liikuttaa säännöllisesti talvellakin. Jo yksi vapaa kerää sille paljon virtaa ja en edes halua tietää miten kävisi muutaman päivän tai viikon lomalla, kun ei kunnolla pääse menemään. On myös kiva että on peltoa joissa hyvillä keleillä voi mennä ja edes jotakin rauhallisia maastoreittejä, vaikka en itse juurikaa tykkää maastoilusta. Hevoselle on kuitenkin tärkeää välillä päästä edes hieman pois pihasta ja maneesin seinien sisältä. Maneesin/kentän pohjan tulisi olla kunnossa, jotta hevosta ei turhaan rasiteta ja hajoteta huonoilla pohjilla.
Hyvällä tallilla kaikki tehdään hevoselle hyväksi. Sen ei tarvitse olla kaunein tai hienoin ja sieltä ei tarvitse löytyä hyviä sosiaalitiloja, kunhan hevonen viihtyy ja sillä on kaikki hyvin. Olen niin tyytyväinen talliin, jossa Kalle on etten ole edes harkinnut laittavani sitä mihinkään lähempään talliin, joten ajan mieluummin sen 20minuuttia per suunta ja tiedän hevosen voivan hyvin.

Millaisista talleista pidätte ja mitä tallissa eniten arvostatte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti