perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuulumisia!

On jo monta päivää pitänyt teille kirjotella, mutta mitään kummempia ei ole sattunut, joten en ole saanut aikaseksi kirjottaa mitään. Edellis keskiviikkona Kaltsu ja Olli oli estevalmennuksessa, jossa olivat tehneet kolmoissarjaa ja paljon linjoja ja muita vaikeita juttuja. Heppa oli kuulema ollut todella kiva ja hyvä ja saanut kehityksestään taas paljon positiivista palautetta. Ennen estevalmennusta Olli ja Kalle pääsi kerran laukkailemaan pellolla, harmi vaan kun kuvia ei illalla myöhemmin enää saanut, mutta se teki herralle selvästi hyvää.
Muuten ollaan pääasiassa tehty ihan sileällä hommia. Itse olen ollut koko tammikuun kipeänä, joten en ole mitään kovin raskaita treenejä pystynyt tekemään. Heppa on kyllä ollut todella hyväntuulinen, etten ollenkaan ymmärrä, että mulla on sama hevonen mikä esim. edellistalvena. Se on vapaidenkin jälkeen rauhallinen ja yhteistyökykyinen, eikä silmät pyöri ympäri etsien kimmoketta josta paeta enää ollenkaan. Siitä on tullut kaikinpuolin mutkaton ja kiva, jolla kuitenkin on se pieni pilke silmäkulmassa.


Vesi on vallannut Kallen tarhan, joten se kötöttää toisessa kulmassa. Laitoin sen toiseen kuivaan tarhaan. mutta se oli levottomampi joten herra pääsi takaisin omaan ja samalla taas haistelemaan Papan kanssa.

Ratsastuksellisesti niin sileällä kuin hypätessäkin, Kalle on kehittynyt ihan valovuoden. Sen liike on parantunut ja voiman lisääntymisen seurauksena se pystyy jo kokoamaan paljon. Hypätessä sitä saa hyvin väleissä säädettyä ja hypyt on ilmavia ja pyöreitä. Kaikki näyttää siis tällä hetkellä oikein hyvälle. Lisäksi se ei aro vatsaa enää ollenkaan ja onkin saanut paljon massaa ja lihasta vihdoinkin. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ja katsotaan jos kaltsu ja Olli pääsisivät jo lähiaikoina jonkin estestartinkin suorittamaan.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Hangessa!

Nyt kun vihdoinkin täälläkin on lunta, pääsi Kaltsu nautiskelemaan vähän hangesta laitumelle. Ja kyllähän se nautti kun pääsi kunnolla laukkailemaan ja piehtaroimaan hankeen. Kuvia tulee nyt ihan miljoona, mutta toivottavasti ei haittaa:)


































Mitäs tykkäsitte kuvista?

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

mitäpä meille?

Heippistä pitkästä aikaa. Aikaa viime postauksesta on kulunut luvattoman kauan. Kaltsu tosin voi tällä hetkellä hyvin. Se alkaa jo muistuttaa ihan hevosta, lihasmassa ja massa muutenkin on kasvanut. Kaltsu oli tossa joulun alla aika kevyellä, mikä varmasti teki hevoselle hyvää. Sen kengitys siirtyi vähän turhan pitkälle ja pojan kaviot kasvaa aika lapiomaisesti, joten liikuttelin ennen kengittystä hevosta vaan kevyesti. Uudeksivuodeksi päätinkin yhtäkkiä lähteä Leville. Ensimmäinen kerta kun uskalsin talvella jättää hepan muutamaksi päiväksi muiden hoitoon.




Samalla tänne tuli kovat pakkaset, mutta onneksi Kalle on pysynyt rauhallisena. Olli oli yrittänyt mennä ilman satulaa pojalla, mutta siitä herra oli seonnut ihan totaalisesti, joten ilman satulaa menemiset varmaan jätetään  pois tai sit jos hengestään haluaa päästä, voisi sitä vielä kolmannen kerran kokeilla.

Leviltä palattua tulin ensimmäisen kerran kuumeeseen 12 vuoteen, mutta onneksi hepalle sattui vielä raspaus juuri ensimmäiseen päivään kun olin kipeä. Hieman oli piikkejä, mutta muuten suu oli hyvässä kunnossa ja heppa oli ollut todella kiltisti raspatessa.

Lauantaina kävin itse ekan kerran tänä vuonna keventelemässä pojan kanssa. Kävellyttäessä se oli ärsyttävä ja kyttäsi kaikkea mahdollista. Selkään noustua se kuitenkin oli tosi kiltisti, mitä nyt vähän kiukutti joutua töihin. Viime vuonna en vapaiden jälkeen olisi edes uskaltanut nousta selkään, kun nyt ei ole mitään ongelmia ja heppa ei sinkoile mihinkään.

Eilen ratsastin ensimmäisen oikein kunnon treenin tälle vuodelle. Osittäin olen vielä vähän flunssassa, joten ihan hirveän raskaasti en viitsi mennä. Kalle oli ihan ok, ennen kunnon töitä se vähän viskoi päätä ja jumitteli, mutta aika pian se liikkui kivasti ja teki mitä pyydettiin. Hieman se oli vahva ja painui matalaksi, mutta ihan ok. Tänään Ollin pitäis hypätä lähes kuukauteen ekan kerran, joten epäilen, että aika moista menoa on luvassa.