maanantai 14. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa kouluvalmennus!

Eilen sunnuntaina oli pitkästä aikaa kouluvalmennuksen aika. Viimekertaisesta kouluvalmennuksesta oli varmaan vuosi, joten oli jo aikakin. Mua jännitti kauheasti ennen valmennusta. Heppa on kehittynyt ja tuntunut pitkään hyvältä, mutta silti huolestutti, että olen vaa kuvitellut ja lisäksi se välillä kuumenee, joten vaikeita juttuja tehdessä, se saattaisi muutta hankalaksi.
Kuvat vähän huonolaatuisia, koska maneesissa ei valo riitä kuvamaan toisessa päässä olevia hevosia.
Verkkailtiin hetki alkuun itsekseen maneesissa, jossa oli vielä silloin 6 ratsukkoa. Kaltsu kävi vähän kierroksilla alkuun, kun ei ole tottunut tollaseen ruuhkaan. Tilannetta ei helpottanu Nipsu, joka riehui minkä kerkesi ja kerran Kallekin lähti vähän pupuloikkaa, onneksi pysyin kyydissä ja verkka pääsi jatkumaan. Kohta porukkaa onneksi poistui maneesista ja maneesiin jäi vain me kolme ratsukkoa.
Kohta aloitettiin hommat ympyrällä käynnissä, jossa hevosten piti liikkua ylämäkeen ja taipua oikein. Kallelle etenkin oikea kierros on hankala tai se on vähän vinkura sinne. Kun hepat alkoi liikkumaan paremmin, siirryttiin raviin. Kalle liikkui todella kivasti alusta asti ja saatiinkin paljon kehuja heti alkuun. Kohta aloitettiin tekemään käynti siirtymiä. Alkuun huomasi, ettei hevonen ole ihan pohkeen edessä ja käynti alkoi vähän hitaalla. Lopulta se siirtyi hyvin ja aktiivinen käynti jatkui.
Tehtiin aika pitkään ravia ja koko ajan pyrittiin ratsastamaan parempaa ravia enemmän ylämäkeen, välillä tehden siirtymisiä, jossa hevonen ei saanut edelleenkään levahtaa. Kohta oli laukan vuoro. Kalle laukkasi heti alkuun kivasti ja laukka pyöri. Aika energiseltä se vaikutti koko ajan. Laukasta aloitettiin tekemään pikkuhiljaa kanssa laukka-ravi-laukka siirtymiä. Heppa oli kiva, tosin välillä laukannostot olivat vähän turhan teräviä ja sain vähän herraa pidellä. Parempi kuitenkin niin päin.
Otettiin välillä hetki käyntiä vapainohjin. Kun ohjia kerättiin takaisin, heppa hiukan kiukutti. Se vissii luuli että hommat loppu jo. Se jää helpolla vähän viskomaan ja jumittamaan, mutta nopeasti tajusi ja oli taas kiva ratsastaa. Tehtiin seuraavaksi koko uraa laukka-ravi-käynti siirtymiä. Alaspäin siirtymät sujuivat hyvin, laukannostot edelleen vähän tykin suusta. Loppuun tehtiin vielä oikeassa kierroksessa laukkaa pitkä sivu ja kulma, sieltä voltti päädyssä ja seuraavalla sivulla siirtymä raviin ja käyntiin.
Kaltsu on tällä hetkellä aika upeassa kunnossa, alkaa näyttämään ihan hevoselta. Näyttää jopa välillä isolta hevoselta jopa mun alla. Kaikenlisäksi sen voiman kasvun huomaa ja se on kiva ratsastaa.

Tässä huomasi, että heppa alkoi jo väsytä. Oisi jaksanut kyllä paahtaa menemään, mutta voimat oikeinpäin liikkumiseen alkoi olla vähän vähissä. Se hiukan temppuili, yritti kääntyä sisälle ja toisessa kulmassa yritti aika vauhdilla lähteä. Lopulta kuitenkin tajusi, että pitää tehdä kunnolla, vaikka alkaakin jo vähän väsyttämään. Saatiinkin lopulta tehtyä tehtävä hyvin, vaikka hevonen aika kuumana kävikin. Toisaalta ei ole huono, että se on näin energinen, koska se liikkuu hyvin ja tekee tehtävät kivasti.
Loppuun vielä ravia ympyrällä ja Kaltsu kyllä yritti kaikkensa, vaikka alkoikin väsähtämään. Se liikkui aktiivisesti ylämäkeen ja oli todella kiva. Tehtiin vielä muutamia siirtymiä ravin sisällä ja heppa toimi juuri niinkui halusin. Huomasin myös kuvista, että istunta on parantunut aika paljon vuodessa ja muutenkin ratsastus helpottunut, kun hiukan on painoa tippunut. Heppa sai paljon kehuja valmentajalta ja ihmettelyäkin miten se on muuttunut ja liikkuu nyt niin kivasti.

Olen kyllä tyytyväinen niin heppaan kun itteenikin ja pitääkin yrittää nyt osallistua kaikkiin mahdollisiin valmennuksiin, jotta kehitys jatkuu. Kuvaaja kuvitteli ottaneensa videota, mutta oli vissii jotain teknistä häiriötä, koska mitään videoita ei kameraan ollut tallentunut.


maanantai 7. marraskuuta 2016

kuulumisia ja uutta ulkoasua!


Syksy alkaa vaihtumaan jo alkutalveksi ja täällä onkin alkanut kivat pakkaset, vielä kun tulis lunta. Tosin sais huomiseen odottaa, että saan talvirenkaat. Olen yrittänyt lisätä hieman Kallen liikuntaa ja etinkin sille vuokraajaa, jotta saataisiin liikuntamäärää etenkin nyt tarhakaudella nostettua. Yksi vuokraaja kävikin muutamia kertoja, mutta Kaltsu tapansa mukaan testaili vähän liikaa ja se loppui oikestaan ennen kuin alkoikaan. Muuten Kalle on ollut todella kiva, sillä toki on energiaa paljon, mutta sen on saanut nyt aika kivasti käyttämään energiaa töiden tekemiseen, joten riekkumista ei juuri ole tullut.

Kaltsu pääsi myös karvoistaan eroon viime perjantaina vihdoin. Eipä tartte enää kuivatellä jo pienestä liikutuksesta hikistynyttä hevosta. Klippaus meni oikein kivasti ja heppa seisoi paikallaan lähes koko ajan. Kainalot ja kuven kohta oli vähän epämielyttävä, mutta niistäkin selvittiin kivasti. Harmittaa vähän kun klipperi minkä vuokrasin, ei tehnyt kauhean siistiä leikkausjälkeä, mutta eikohän tämänkin näkösenä tuolla kotitallilla pärjätä. Vähän taas joutunut loimitusta pohtimaan. Meillä tallissa n. +5 ja kallella normi kaula-aukolla oleva reilu 200g toppis, mikä tuntuu olevan aika sopiva. Heppa ei kauhen kuuma loimen alta, mutta lämmin. Ulos laitettu lisäksi 200g fullneck. Kaiketi se noilla pärjää, kylmä tuuli mietityttänyt, mutta en nyt todella paksua ulkoloimeakaan viitsi laittaa ja ihan sopivan lämpöseltä on vaikuttanut. Onneksi meidän tallilla heinää vapaasti ulkona saatavana.
toppavarustus, kamalan kylmää, onneks maneesiin toi kamala viima pääse




Sunnnuntaina pitäis olla kouluvalmennuskin todella pitkän ajan jälkeen. Saa nähdä miten menee. Yritän tämän viikon liikuttaa hevosen kunnolla, jotta valmennuksessa se olisi mahdollisimman kiva ratsastaa. Katsotaan jos saisin vaikka jonkun sillon kuvaamaan, nii saataisiin pitkästä aikaa jottai materiaaliakin.

loppuun vielä pieni irtojuoksutuspätkä. Alkaa tulemaan ravia jo aika kivasti. Kyllä selästäkin huomaa, että elastisuutta ja voimaa on tullut paljon lisää.

Onko teidän hevosen erilaisia pakkasten tultua?

maanantai 17. lokakuuta 2016

Elämäntaparemontti ja syyskuulumisia!

Meistä ei olekkaan pitkään aikaan kuulunut mitään. Aika paljon on tässä syksyllä tapahtunut. Elokuun alussa päätin vähentää herkkujen syöntiä ja jätinkin batterin ja suklaan lähes kokonaan. Kesä meni liikaa juhlien ja vain herkkuja syödessä ja sen huomasi kyllä. Painoakin tuli muutama kilo lisää kesän aikana. Ainahan olen aika iso ollut, mutta paino pysynyt kuitenkin viimeiset 10vuotta samana. Nyt kuitenkin oli muutoksen aika, sillä huomasin voivani huonosti ja olin koko ajan väsynyt. Syyskuun alussa päätin viedä asiaa vielä hieman eteenpäin ja olenkin aloittanut salilla käymisen parin vuoden tauon jälkeen uudelleen, lisäksi ruokavalio on tarkempi kuin ennen ja herkkuja normi päivinä yritän välttää. Hiukan on jo tuloksiakin tullut, sillä elokuun puolen välin jälkeen painoa on tippunut n. 10kg.
elokuun puoliväli

Lokakuun alku

Olen paljon energisempi ja myös ratsastus on parantunut ja helpottottunut huomattavasti. Tässä muutama viikko sitten myös tapahtui paljon, sillä lopullisesti erosin 8,5vuoden parisuhteesta ja samalla muutin iskälle siksi aikaa, että asiat saadaan selväksi. Eron jälkeen en ole ihan niin tarkasti elänyt, mutta pääasiassa syönyt kuitenkin hyvin ja yrittänyt salilla käydä yhtä ahkeraan. Nyt alkaa taas kuviot olla sen verran selvät, että pystyy paremmin jatkamaan tätä projektia. Muutaman viikon paino on siis ollu aika paikallaan, mutta onneksi kuitenkin laskee pikkuhiljaa. Eikä tässä mikään kiire ole, kuitenkin ihan koko elämän mittainen elämäntavan muutos olisi tarkoitus tehdä.



Mitäs sitten Kallelle kuuluu. Kaltsu voi oikeen hyvin ja on todella kiva. Hieman se on satuloidessa kiukutellut, mikä yleensä aina laidunkauden loputtua alkaa. Muutamia hyppykertojakin on ollille ja Kallelle tullut. Heppa on ollut kovin innoissaan, mutta antaa kuitenkin ratsastaa ja ottaa vähän enemmän edestäkin kiinni, menettämättä hermoja. Hyppelyt ovat olleet aika jumppapainotteisia ja mitään isoja ei ole nyt hypätty. Kerran kerkesivät valmennuksessakin käymään, ite en sillon valitettavasti paikalle päässyt. Itse olen aika paljon vaan sileällä jumppaillut.


Miten teidän syksy on alkanu?

torstai 18. elokuuta 2016

Uusia hankintoja!

Alkuun vähän kuitenkin kuulumisia. Hepalla tällä hetkellä kaikki hyvin ja ollaan päästy taas vähän normaalimpaan liikutusrytmiin. Heppa on liikkunut todella kivasti ja energisesti. Ihan perusjumppaa ollaa oikeastaan vaan tehty ja Kaltsu pääsi hyppäämäänkin. 

Hepat on saaneet edelleen nauttia laitumesta päivisin, tosin lisäheinää ollaan laitumelle jo viety. Ihanaa kun hepat saavat edelleen olla isolla laitumella, eikä tarjoihin ole vielä tarvinnut siirtyä. Ensi kuun puolessa välissä talliin pitäisi tulla ainakin yksi uusi heppa, joten varmaankin silloin viimeistään hepat siirtyvät tarhoihin.

 Huomaa myös, että on ollut aika syksynen ilma, sillä huomaan itseni kattovan uusia sadeloimia. Päätinkin myydä liian ison horsewaren 100g ulkoloimen, joten tilasin sen tilanne 150g bucaksen sadeloimen, kiinteällä kaulakappaleella. Loimi saapui eilen ja samalla tuli Kallelle uusi riimu, mitä se ei vielä laitumelle kyllä saa päällensä. Loimi oli oikein sopiva ja väri sopii pojalle hienosti.
Tallilta yksi oli myös ostanut uudet suitset cob kokoisena, mutta ne olivat hänen hevoselleen liian pienet, joten päätin kokeilla niitä Kallelle, sillä vihdoinkin suitset jotka olivat lähellä meidän estesatulan väriä ja muutenkin ulkonäöllisesti tykkäsin paljon.

Kohta pitäis myös blogikirppikselle tulla muutama loimi myyntiin, käykääpä kurkkaamassa!

tiistai 2. elokuuta 2016

ongelmat jatkuivat...

Kuulumisia pitkästä aikaa, ei vaa oo jaksanu lomalla avata konetta ja kirjotella mittää. Kallen kenkäongelmat jatkuivat vielä juuri ennen juhannusta. Ollin piti ratsastaa pojalla koko juhannus kun viettivät juhannuksen tallilla. Suunnitelmat eivät sitten taaskaan oikeen pitäneet, sillä juhannusta edeltävänä keskiviikkona tallilta jälleen soitettiin, että Kallelta puuttuu toinen takakenkä ja toinen on nii huonosti, että tarttee irrottaa. Suunta kohti tallia siis ja kengän irrotukseen. Helpolla se ei lähtenyt ja hieman kavion reunaa lähti mukana. Kengittäjän pyysin heti kun mahdollista ja seuraavana maanantaina kengittäjä tulikin.

Heppa kuitenkin päätti laittaa vähän ranttaliksi ja kahden tunnin yrittämisen jälkeen, ei edelleenkään ollut kuin yksi kavio kengitetty. Se oli todella hermona, kun oli joutunut olemaan yksin tarhassa, eikä normaalisti laitumella, joten seisomisesta ei tullut yhtään mittään. Onneksi meillä on kärsivällinen kengittäjä. Kengittäjän kanssa sovittiin, että se kysyy jos saisi rauhottavia klinikalta kun oli sinne menossa ja perjantaina kokeiltaisiin uudelleen. Perjantaina heppa rauhotettiin ja kengitettiin ilman ongelmia. Perjantai illalla kävin vielä ratsastamassa ja heppa liikkui kyllä puhtaasti, mutta tuntui oudolta. Lauantaina uusi yritys ja edelleen heppa näytti maahan ihan ok:lta, mutta selkään tuntui huonolta. Se ei ontunut, mutta tuntui että tikutti menemään todella pientä ravia ja oli jäykkä, laukka tuntui nelitahtiselta. Pistin sen aluksi lomailun piikkiin, ettei heppa vaan ollut vetreä ja ei ollut pohkeen edessä.

Tuli sunnuntai ja otin hepan karsinasta ja se ei pystynyt edes käytävällä kääntymään kunnolla. Kävin kävelyttämässä jotta näkisin miten se suoralla kävelee. Liikkui suoralla ihan ok, mutta ei selkeästi ota kunnolla painoa takajaloille. Soitin kengittäjälle, sillä jalka ei ollut turvonnut eikä juurikaan lämmin, muuta kuin hieman toisesta takakaviosta. Epäilin heti, että kengityksessä oli jotain, koska oli ollut sen jälkeen outo.

Kengittäjä saapui seuraavana päivänä ja kenkä otettiin pois, mittään sen kummempaa sieltä ei löytynyt, mutta luultavasti jokin naula oli painanut hermoon. Kenkää levitettiin ja laitettii eri paikoista kiinni. Heti heppa liikkui paremmin, mutta vielä viikon verran heppa liikkui hieman epäpuhtaasti joten se sai lomailla vielä sen viikon.


Lopulta heppa oli kunnossa ja ollaan taas päästy treenaamaan. Heppa on ollut todella kiva ja tehnyt innokkaasti töitä. Olenkin innostunut menemään paljon puomeja ja jopa ristikoita ja on jopa ollut hauskaa, eikä enää niin pelottavaa. Heppakin on selvästi ollut innoissaan kun on saanut munkin kanssa tehdä kaikkea kivaa. Ollikin hyppäsi parin kuukauden tauon jälkeen sunnuntaina. Harmi kun puhelimesta oli akku loppu ja kamerakin jäi kottiin, nii ei ole materiaalia tästä kerrasta. Heppa hyppäsi hyvin ja oli todella innokas, joten Ollilla oli ihan täysi työ saada heppa pysymään aisoissa. Totesin samalla, että se on kyllä tällä hetkellä erittäin hienossa kunnossa. Ainii ja tulihan mulle ja Kallelle 3v. sunnuntaina täyteen.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

normaali arkea ja pieni pakollinen loma

Saatte taas vaan tylsiä kuulumisia, mutta tällä kertaa kuvia on sentään jonkin verran. Kalle ja Onni olivat tossa reilu viikon verran eri laitumilla, kun tallilta yksi toinen hevonen lähti pois ja laidun järjestelyt menivät uusiksi. Kaltsu oli yksinään selvästi rauhattomampi laiduntamaan. Onneksi nyt kuitenkin muokattiin laitumia niin, että herrat pääsivät jälleen yhdessä laitumelle ja voi sitä onnen määrä kun saavat yhdessä laiduntaan aamusta iltaan. Hepat samalla rauhoittuivat huomattavasti ja laiduntavat nyt tyytyväisinä kylki kyljessä. Meidän tallilla hepat on yöt sisällä onneksi, jolloin saavat öisin rauhassa lepäillä. Tänä kesänä Kalle on ollut erittäin hyvä ja energinen ratsastaa, mikä on poikennut huomattavasti edellisistä kesistä ja hyvä niin.



Pieni sairaslomakin hepalle tuli kenkä ongelman takia. Sillä edellis tiistaina sain tallilta puhelun, että Kallen kenkä on huonosti, eikä se pysty astumaan jalalle ollenkaan. Tallille siis illalla lähtö. Tallilla en enää lainkaan ihmetellyt, ettei pysty astumaan, sillä kenkä todellakin oli huonosti. Jalka oli myöskin turvonnut ja lämmin. Ei muuta kuin kenkää irrottamaan. Kun kenkä vihdoin saatiin irti jalan kylmäys. Tässä kohtaa hevonen onneksi astui jalalle, tosin hieman varoen. Laitettiin yöksi vielä haude, koska kaviossa oli haava. Seuraavana aamuna jännitin millainen jalkapallon kokoinen jalka on vastassa, mutta onnekseni jalka oli kuiva ja viileä. Perjantaina heppa sai sitten kengän takaisin, jolloin kävin sen myös ratsastamassa. Heppa liikkui hyvin ja aktiivisesti, tosin hieman jäykkä kyljistä, mutta se ei loman ja viileiden ilmojen jälkeen ole ihme. Onneks siis selvittiin vaan säikähdyksellä. Viime viikon lopun heppa vielä lomaili.


Ollaan nyt ratsastettu aika paljon pellolla jumppaillen ja se on maneesissa puurtamiseen verrattuna ollu varsin mukavaa. Lisäksi pellolla on hyvä kun ei ole seiniä tukemassa. Pellolla heppa liikkuu paljon aktiivisemmin, joten sitä ei tarvitse koko ajan pyytää. Tosin nyt se on liikkunut myöskin maneesissa kivan aktiivisesti ja irtonaisesti. Suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla se, että heppa kulkisi tarpeeksi pyöreänä. Sen mielestä olisi kiva puksuttaa menemään kun juna selkä jäykkänä ja korvat eteenpäin töttöröllä. Ratsastuksien loppupuolella se on kuitenkin kivasti alkanut taipumaan, ollut reaktiivinen ja pyöristynyt kivasti. Heppa on siis ratsastuksien lopussa liikkunut oikeastaan todella kivasti. Nyt vaan jatketaan treenejä ja yritetään taas päästä vähän aktiivisempaan liikutusrytmiin, pelkän jumppailun lisäksi.
1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

Kaltsu on myös jatkanut "alkeisratsuna" olemista. Kallella on nyt mennyt ratsastuksien lopuksi aloittelijoita ja heppa on käyttäytynyt, kun mikäkin terapiaratsu. En kyllä vielä vuosi sitten olisi edes voinut kuvitella, että ihmiset jotka eivät ole ratsastaneet, menevät pojalla yksin ja ovat jopa laukanneet. Hieno poika, jonka kanssa ainakin tällä hetkellä sujuu kaikki hyvin :)
Jussi on nyt aina kun on mukana ollut, ratsastaa Kaltsua lopuksi. Kohta se melkein pärjää jo yksin  :)




Onko teillä hepat laitumella? Ja mikä oli lempparikuvanne?