maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kuvia sunnuntain treeneistä!

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

Kommelluksia

Onneksi otsikosta poiketen ei niin kauhen suuria kommeluksia koko viikkonloppu sentään ollut. Lauantaina mentiin Tiinan kanssa yhdessä tallille, sillä Tiina tuli Onnilla. Haettiin hepat sisälle "käytävälle" vastakkain, jossa ne olivat ihan rauhassa, kunnes Onni päätti rykästä (en tiedä ottiko Kalle sen riimusta vai), joten molemmat narut irtosi ja heppa ryntäsi kolisten ulos pienestä oviaukosta. Noo muut lähti ottamaan Onnia kiinni, ni eikös mun hermoheikko Kallepalle päättänyt vetää kauheat paniikkikilarit. Laitoin hepalle vielä kolmannen narun kiinni, jotta sekin ei pääse karkuun. Kalle tänttäröi, viskoi päätä, hyppi ja pomppi sen minkä pystyi ja meinasi mennä perseeleenkin kun ei päässytkään eteenpäin.

Jatkoin harjaamista suht normaalisti etuosasta, sillä hevonen potki ja tänttäsi sen verran etten viitsinyt ihan taakse mennä. Onni saatiin kiinni ja se tuli ja oli tallissa ihan rauhassa. Laitettiin kuitenkin varmuudeksi ulko-ovet kiinni. No Kalle ei yllättäen oikeen taaskaan rauhottunut. Se tärisi, hikoili vieläkin hieman tänttäsi ja viskoi päätä. Laitoin sen kuitenkin normaalisti kuntoon, lopulta se ei enää juurikaan tärissyt, mutta kiihtynyt se edelleen oli. Lähdettiin maneesiin ja tuntui miten mun heppa oli "kasvanut" ainakin 2m ainkin siltä tuntui. Maneesissa kävelytin pitkän alkukäynnit. Heppa oli ihan ok ratsastuksessa, vaikka se vähän puri kuolaimeen ja ei tahtonut oikeen kuunnella pohjetta, joka osittain varmaan johtui sen paniikista ja samalla se vetäytyi hieman omaan kuoreensa.

Maneesista pois mennessä se vielä teki ihme tasajalka pysähdyksiä kun oli kaikkea pelottavaa joka suunnassa. Talliin päästiin kuitenkin hyvin, jossa hevonen oli vieläkin hieman levoton ja mulla alko sitten jo hieman menemään hermot ja komensin muutaman kerran. Lähdettiin viemään heppoja ulos ja Kalle ei olisi millään odottanut, joten komensin sitä taaksepäin. Ovelle päästyä heppa päätti ampaista ovesta, tosin se pysähty heti kun naru meni kireälle (talutan Kallea usein ketju leuan alta ihan varmuudeksi, vaikka se onkin 95% kiltisti). Tarhaan päästiin suht rauhassa, mutta kun irrotin narun heppa hyppäsi ympäri ja pukkilaukkaa tahran toiseen päähän.Laitetiin vielä varusteet pois ja vein vettä tarhaan. Silloin heppa tuli jo vastaan ja oli jo rauhallisen oloinen. Hölmö heppa jälleen kerran!


Sunnuntaina mentiin Tiinan kanssa jälleen. Nyt hepat olivat rauhallisempia. Maneesiin päästiin ilman kommelluksia, mutta maneesissa yksi lintu ei päässyt ulos ja se lensi koko ajan ikkunaa päin, jota Kallen oli tietenkin pakko lähteä ja sinkoilla karkuun. Päätinkin, että mennään toisessa päässä, koska en jaksanut tapella hepan kanssa, enkä sitä jaksanut hermostuttaa tänäänkin. Heppa oli muuten hyvä, mutta se hieman kyttäili lintua ja auringon varjoa, joka osui hassusti esteisiin. Laukassa en oikeen saanut hevosta kunnolla löpi, sillä se kyttäsi kulmien alta vähän kenossa ja oli hieman kuolaimesta kiinni, jolloin jouduin ratsastamaan aika vahvalla pohkeella ja ohjalla ja muutamaan kertaan heppa siirtyikin raviin. Noo lopulta saatiin hetki hyvää laukkaa johon lopettelin. Onneksi lopputallipäiväkin meni rauhassa ilman suurempia kommelluksia!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kuulumisia, peltoilua ja pikkusen innokas herra:)

Tiistaina ratsastin Kallen ihan ilman kannuksia. Aluksi jouduin muutamia kertoja käyttämään jalkaa aika vahvasti, sillä ei halunnut oikeen kuunnella. Tehtiin aika samoja juttuja kuin maanantainakin, eli pääasiassa verryttelyä mahdollisimman rennolla hevosella. Verkoissa heppa liikkui aika kivasti ja on selkeästi vähemmän jumissa, mitä talvella oli. Siirtymät hevonen teki hyvin, tosin hieman se tippui lavoilleen hitampaan askelajiin siirrytyä, mutta paranemaan päin. Nopeampaan askellajiin siirrettäessä ei tarvitse kuin istunnalla pyytää ja se siirtää tosi nätisti askellajia. Laukka oli ok vasempaan, muutama raviin siirtymä tuli kun en ollut tarpeeksi tarkkana. Tehtiin aika peruslaukkaa enkä sen enempää koonnut vaan yritin saada sen vaan rennoksi ja pyöriväksi. Oikealle olikin sitten hieman enemmän ongelmia, sillä hevonen ei ollut rehellisesti ulko-ohjan tuella, jonne en kunnolla oikealle tahdo saada. Tätä varten laukka ei ole ihan tasapainossa ja se tippuukin aina välillä raviin, jos en ole tarpeeksi tarkkana. Lopulta oikeakin laukka oli ihan ok ja se sai riittää.

Keskiviikkona kävin vaan nopeasti tallissa tekemässä ruat enkä muuta.

Torstaina jatkoin ilman kannuksia menoa. Tehtiin jälleen samoja juttuja kun tiistaina, mutta lisättiin väistöjä. Kallea on hankala saada väistämään kunnolla pohjetta, joka on sille muutenkin hankalaa ja ilman kannuksia saa tehdä tosissaan töitä. Onkin vähän hankalaa kun muuten hevonen kuuntelee hyvin ilman kannuksia ja väistää hieman, mutta jyrkempää pohkeenväistöä tehtäessä se painaa pohjetta vasten hieman, enkä saa sitä kunnolla läpi. Noo tarttee vaan jatkaa useammin ilman kannuksia menoa, niin ehkä se siitä paranee. Muuten se on huomattavasti jo parempi ilman kannuksia, mitä se on ollut, mutta sille jo muutenkin hankalat väistöt ovat vaikeita.

Tänään päätin pitkästä aikaa mennä kävelemään pellolle ja muutenkin maastoon. Hieman jännittikin miten heppa reagoi kun pääsee isolle tasaselle pellolle ja laitoinkin varpiski gramaanit, jotte hevonen ei pääse lähtemään niin helpolla käsistä. Tallissa heppa oli kauhean levoton normaaliin olotilaan verratuna, tosin se oli juuri mennyt ulos ja muutenkin se ei tykkää kun irtokarvoja lentelee ja kutittaa koko ajan. Laitoinkin hepan nopeasti kuntoon ja menin selkään. Heppa oli hieman kyttäilevällä päällä, sillä ei olla maastossa käyty kun mettätietä pitkin ja nyt lähdettiin toiseen suuntaan, missä heppaa usein jännittää. Mentiinkin heti melkein pellolle ja heppa oli hieman lentoon lähdössä olonen.:) Pellolla oli muutama heinäpääli, joita piti tietenkin tuijottaa ja hyppiä sivuun ja tehdä kaikkia temppuja. Usein jos heppa on ollut hankala olen tullut pois selästä, (arkajalka), mutta nyt päätin pysyä selässä ja pyytää sen vaan eteen. Ajattelin että ompas sitten ainakin tasanen pelto jos se hyppää ympäri ja lähtee toiseen suuntaan ja lennän ales. 

Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, heppa hieman vaan tanssahteli paikallaan ja hyppi sivuun, mutta pysyi hanskassa. Otinkin ohjat ja yritin ratsastaa sitä, jotta se saisi jotain tekemistä. Taisi toi meijän käynti olla kyllä suurimmaksi osaksi miniravia. Jos olisin hepan päästänyt edes ravaamaan, olisi se saattanut tällä innostuksella lähteä vähän liiaksi:) Eikä ihme että on innoissaan. Menty lähes koko ajan maneesissa tai metsäpolkua ja nyt vanhalle laukkahevoselle varmaan lähes 1km suoraa tasaista kuivaa peltoa. Laukatahan se olisi halunnut. Pellolta siirryttiin kuitenki tutumalle peltotielle ja jatkettiin metsäpolku vielä päähän. Siellä heppa rauhottui, mutta oli vieläkin aika innoissaan edellis kertoihin verrattuna. Takastullessa ravailtiin pienimatka ja heppa oli kiltisti. Takasin tullessa mentiin välillä polun ulkopuolelta metsästä, jotta heppa joutui katsomaan minne astui. Loppumatka menikin rauhassa ja heppa pääsikin heti takaisin tarhaan. Kalle on nyt ollut ulkona ja sisällä kokonaan ilman loimia ja kyllä se siitä taitaa ihan nauttia.


Siivosin vielä tarhan ja heppa oli vähän turhan innokas avustaja ja seisoi koko ajan edessä kun yritin siivota:)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Maanantai, viimeinen lomapäivä! Paljon Kuvia!

Ja ihana lomapäivä olikin. Lämmintä ja aurinkoista. Heti herättyäni noin puol 10 päätettiin lähteä pelaamaan vuoden ekat frisbeegolffit Mynämäkeen. Hieman oli heitoissa haparointia ja liikaa puita tiellä, joten ihan huipputuloksiin ei tällä kertaa yllätty, mutta kivaa oli, paitsi kun ihmettelin mikä sihinä kuuluu jalkojen vierestä ja pienen pieni kyy sihisi ihan metin päässä pää ylhäällä. Pelästyin kyllä ihan kunnolla ja muutenkin vihaan käärmeitä. Hyvä, että uskalsin loppuun pelata edes. Hyppisin ja kuikuilin maata koko loppuajan. Onneksi ei muita kyitä näkynyt.

frisbeegolffin jälkeen kerkesin ottamaan pikkupäikkärit ennen Suvin treenejä. Suvinkin heitot sujui hyvin kerrankin, joten sekin paransi päivää. Treenien jälkeen olikin aika suunnata auton nokka kohti tallia. Äiti tuli pitkästä aikaa mukaan, sillä ei sitä nii hirveästi hepat kiinnosta ja lisäksi se pelkää niitä aikast paljon.
Tallilla otin hepat sisälle syömään ja syömisen jälkeen laitoin Kallen kuntoon. Tienkin se kerkesi juuri piehtaroimaan, joten oli ihan purun peitossa, jopa äiti uskalsi harjata sitä. Sen jälkeen maneesiin.

Tein ihan normaaleja juttuja, joten paljon verkkaa. Väistöjä, avoja, kokoamisia ym. Heppa oli aikas kiva. Se liikkui hyvin, eikä tuntunut mistään jäykältä. Oikea laukka tuotti hieman päänvaivaa ennen kun sain sen sieltä rehellisesti läpi. lopulta sain sen oikeallekkin hyväksi, eikä se enää roikkunut sisäohjassa. Laukkojen jälkeen kokosin hetken hieman enemmän, jonka jälkeen eteen-alas loppuravit.

Laiska, enkä jaksa kääntää:D

















 Loppukäynteihin sain vielä äitin houkuteltua selkään. Äiti siis pelkää ihan kuollakseen hevosen selässä olemista (ja lähes hevosiakin). Kyllä kuulema kauhea kylmä hiki tuli kun selkään pääsi. Hyvin äiti kuitenkin selässä pärjäsi ja Kalle käyttäytyi todella kivasti koko ajan. Hieno poika!

Äiti vannos, ettei uskalla selkään mennä, mutta siellä se on. Eikä edes maailman varmin hevonen ole alla. Mutta Kalle oli todella kiltisti




Kun saatiin heppa ratsastuksen jälkeen hoidettua, tein pikapesun satulalle, joka oli aika pölynen. Laitettiin muutenkin tavarat pois, jonka jälkeen hepoille iltaruat ja hepat nukkumaan. Itse päästiin vielä kauniissa auringon paisteessa ajelemaan avoautolla kotiin ja kierrettiinkin pienempää tietä pitkin, jossa aika kivat maisemat.

Siis lähes täydellinen lomapäivä, noo huomenna se tylsä arki palaa ja töitä lähes koko päivän tiedossa....

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Auringosta nauttimista!

Eilen oli ihan super lämmintä illalla kun menin ratsastamaan. Kalle oli todella kiva ratsastaessa ja tehtiinkin samoja juttuja kuin edellisenäkin päivän. Lopuksi kävin vielä taluttelemassa heppaa maastossa. Otettiin vaan matkalla satula ja suojat pois. Ihanaa kun pystyi olemaan ihan t-paita päällä eikä yhtään kylmä, tosin hyttyset oli jostai herännyt. Kalle ei ole koskaan ollut niin kiltisti ja rauhassa maastossa kävelemässä. Loppukäyntien jälkeen heppa pääsi vielä hieman maistelemaan vihreää, eikä sitä meinannut lähes saada enää vihreältä pois.







Tänään Kalle sai vapaapäivän. Heppa pääsi ekaa kertaa ulos ilman loimia ja olihan ulkona ihan superlämmintä, tuuletonta ja kunnon auringonpaiste. Kävinkin tallilla vain istuskelemassa hepan kanssa tarhassa. Kalle olin taas kauhean kiinnostunut ja olikin pää sylissä koko ajan. Muutenkin hänestä oli kiva ottaa kaikkea suuhun, kuten mun kengännauhoista vetäminen ja kerran se nappas koko kameran suuhun, onneksi se ei ottanut siitä kunnolla kiinni. Hassu Heppa! Oli kyllä niin kiva istuskella Kallen kanssa tarhassa kun se selvästi nautti kauniista ilmasta ja tykkäsi kun sille piti seuraa. Laitoin vielä hepan ruoat ja lähdin kotiin, sillä kotona odotti siivoaminen, koska meille tulee tupari vieraita.  Oikeanpuoleisen kuvan Kalle otti ihan itse!

Oli muutan mahtava avoauto keli!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Miksi kirjotan blogia ja kuulumisia!

Ajattelimpa taas kirjotella, tosin ei meillä mitään uutta ole sattunut ja ymmärränkin ettei kukaan luultavasti näitä samanlaisia tekstejä jaksa lukea, mutta kirjottelenkin pääasiassa näitä itselleni, sillä tämällä on samalla meidän treenipäiväkirja ja haluankin, että olen kirjottanut kaikki treenit ja vapaat ym. muut heppa jutut ylös, jotta voin sit myöhmmin lukea, miten hommia on tehty, miten hevonen kulkenut, syönyt ym. jotta saa paremman kokonaiskäsityksen.

Lisäksi itseäni on vähän harmittanut, etten juurikaan ole harjotuspäiväkirjaa ole kirjottanu yleisurheilusta ja siksi en tarkkaan tiedä miten olen treenannut ja en etenkaan miltä treenit on tuntunut. Nyt jälkeenpäin olisi niitä kiva lukea, joten hevosesta päätin tällaista pitää, lisäksi on hyvä laittaa tekstien joukkoon aina välillä kuvia ja videoita, jotta näkee kehitystä ym.

No mutta nyt liikutuksiin. Keskiviikkona Kalle oli vapaalla omien työkiireiden takia. Torstaina Tiina tuli hyppäämään Kallella. Tiinan liikutus sopi kyllä juuri sopivaan päivään, sillä itsellä oli ollut migreeni edellis yönä ja pää oli vähän kummallinen. Kalle oli ihan ok, ei niin rauhallinen, mitä välillä mutta ei mikään pommikaan. Tiina verkkasi ihan normaalisti ja heppa oli ihan ok. Laitettiin verkkailu mielessä 6 ravipuomia lävistäjälle. Se jälkeen tehtiin lävistäjälle sarja, jossa ekan ristikon edessä oli ravipuomi. Aluksi oli ihan pieniä, joita hevonen ei edes oikeastaan hypännyt. Nostettiin eka pystyksi ja takamaista hieman isommaksi pystyksi. Muutama kerta meni hyvin. Muutama kerta tuli vähän huonossa temmossa ja hevonen ei vaan voinut hypätä, joten se kielsi ja toisella kerralla Tiina tippui. Heppa ei siis mitään tyhmää tehnyt. Noo Kalle otti hieman kierroksia ja veti muutaman kerran rundia ympäri maneesia, ennen kuin saatiin se rauhottumaan. Tiina sitten hyppäs takas selkään ja minä tasotin kuopat.

Tiina ravaili hepalla ja tuli vielä ristikon muutaman kertaan. Pitää hyppäämisessä keskittyä, että pohkeet pysyy lähellä hevosta ja muutenkin saa hevosen ohjan ja pohkeen väliin, jotta hyppääminen helpottuu. Kyllä se siitä kun Kalle ja Tiina saa rutiinia hyppäämiseen:)

Eilen menin aika kevyen sileän treenit. Heppa oli aika hyvä, tosi olisi saanut olla alusta asti hieman nopeampi pohkeelle. Lisäksi heppa oli oikealle hieman huonompi, kunnes sain sen taas kunnolla ulko-ohjan tuelle ja samalla hevonen rentoutui ja suoritui huomattavasti. Menin aluksi kasikolla ravia ihan eteen-alas. Verkkojen jälkeen tultiin lävistäjää molempiin suuntiin väistöä josta muutama kerran jälkeen laukannosto uralla ja ympyrä laukkaa. Tehtiin vaan muutamia kertoja, niin että sain hepan oikeallekkin hyväksi ja kuolaintuntumalle. Sen jälkeen vielä loppuravit ja heppa oli ihan ok, tosin en nyt sen suurempia ahaa elämyksiä tai vou tuneteita saanut, mutta semmonen kivan tasanen ja suoritti tehtävät hyvin. Siis normaali hyvän mielen treeni. :)
Alempi kuva tallilta kotiin tultaessa!
Illalla pesin vielä auton ja kävin vähän avoautoilemassa:) Jospa kelit vielä lämpeis niin pääsis viel enemmän ajelemaan. Tänään en varmaankaan käy ratsastamassa ollenkaan. Käyn kyllä tallilla ja voi olla että käydään kävelemässä, katsotaan millasella päällä heppa on:)

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Esteitä ja höntsäilyä!

Lauantaina Kalle pääsikin suunnitelmien mukaan hyppäämään. Johanna tuli taas, mutta sovittiin, että Tiina menee pelkästään ja Johanna sitten jos Kalle on liian hankalalla tuulella. Heti alusta asti Kalle oli aktiivinen ja selvästi kuumempi, mitä se on ollut kahdella edellisellä este kerralla, mutta ei niin paha kuin ekalla kerralla. Lauantaina Kallella olikin aika reilusti intoa esteille.
Aluksi Tiina meni Kallen kanssa kavalletteja ympyrällä, jotka lopulta tuli ihan kivasti ja heppa hoiti homman. Sen jälkeen laitettiin Tiinalle ja Kallelle linjaa, jossa aluksi puomi-ristikko-puomi-1 laukka ja okseri. Aluksi heppa tuli aika vauhdilla ja meinas väli käydä ahtaaksi, mutta lopulta heppa tajusi jutun ja hyppäsi hyvin. Hieman muuttui esteen jälkeen vahvaksi ja heti ei ihan tullut kunnolla kiinni, mutta ei kuitenkaan paha.
Ruudulta kaapattu, joten laatu on mitä on:)
Kun tämä tehtävä sujui hyvin laitettiin vielä pieni jumppasarja, jossa kavaletti ja kaksi pystyä, sen heppa hyppäsi ihan hyvin. Vielä lopuksi uudestaan alun linjaa, jossa okseri oli lopulta 70-80cm (Kalle kyllä ei ainakaan meinannut tiputtaa sitä). Loppuverkoissa heppa ravasi kivan aktiivinen ja jälleen kerran sekä hevonen, että ratsastaja olivat rennot ja tyytyväisen oloisia.

Lauantai illalla meillä oli vielä tuparit, joten sunnuntain ratsastus jäi välistä, koska oli joku kummallinen huono-olo sattunut meille. Kävin kuitenkin laittamassa Kallen ruuat ja kattomassa poikaa. Tuli hepalle kyllä ihan hyvään väliin, sillä se oli liikkunut ihan hyvin viime viikon.

Eilen maanantaina menin Kallella kouluvääntöä. Onni ja Maijukin oli aluksi maneesissa, joka on ihan hyvää harjotusta Kallelle. Aloitin ihan normaalisti ravissa ympyrällä ja keskityin rentoon hyvin ravaavaan hevoseen. Otin laukka hetken päästä molempiin suuntiin verryttelymielessä. Vasempaan todella hyvä ja tasainen, oikealle hieman huonompi ja pientä kiukuttelua ekassa nostossa. Verkkojen jälkeen Onni ja Maiju lähti maneesista, mutta Kalle oli ihan kiltisti. Aloin tulemaan harjoturavissa lävistäjälle väistöä ja heppa väisti ihan ok. Uralle päästyä laukannosto ja pääty-ympyrä laukassa ja silloin tällöin suoraurakin, mikäli heppa oli kunnolla avuilla. Tultiin vielä vasemmassa laukassa väistöä, josta ekaa kertaa pienet matkan onnistunutta vastalaukkaa. En halunnut vielä vastalaukkaa pitkää matkaa, vaan otin raviin aina n.10m  jälkeen, jotta ei mene hevoselle liian vaikeaksi. Oikealle tein vaan peruslaukkaa, koska oikealle se vaatii vielä ihan peruslaukkaa ja siihen rentoutta. Oikealle otettiin silti kokoamisia, jotta saadaan voimaa siihenkin suuntaan.
Lopuksi vielä loppuravit ja loppukäynnit.

Tänään heppa pääsi aamulla heti liikkeelle. Kalle oli jo kerjennyt olemaan hetken ulkona kun tulin. Hain sen sisälle. Sisällä se hieman oli levoton, kun joutui kesken päivää sisälle. Maneesissa se oli ihan ok, mutta talutellessa sai ihme pelästely kohtauksia, mutta ei onneksi ratsastaessa. Tehtiin tänään aika samoja juttuja kuin eilenkin. Lisäksi otettiin hieman enemmän kokoamista ravissa, jotta hevonen joutui kunnolla töihin, sillä vaikka ei pelästellytkään sen enempää, vilkuili se koko ajan, eikä ihan keskittynyt ratsastajaan, joten rankempi kokoamishetki auttoi saamaan sen kuulolle. Lopuksi otettiin vielä muutamia siirtymiä ja jopa muutama peruutus. Yritetään nyt peruutusta tehdä välillä ja nimenomaan minun käskystä. Heppa teki kyllä peruutukset hyvin, rennosti ja pyöreänä ja lisäksi ei protestoinut yhtään vaan lähti nätisti eteenpäin. Heppa oli lopulta todella kiva ratsastaa. Loppukäynnit talutin vielä ja jälleen se sai välillä ihme kohtauksia. Onneksi se usein vaan pyörähtää ihmisen ohi ja hieman hyppelee, mutta ei tule lähelle eikä edes naru kiristy. Hassu Heppa!

Tallissa heppa pääsi parturiin. Hain sille heinää syömiseksi, jotta se jaksoi seistä sisällä. Nyppisin ja leikkasin harjaa, saa nähdä menikö liian lyhyeksi, että pysyykö vielä nätisti omalla puolellaan. Noo jos se ei pysy nätisti, onneksi se kasvaa takasin. Ainakin siitä tuli siistin näkönen. Vein hepan pihalle ja siivosin sen tarhan, laitoin ruuat valmiiksi ja vein tarhaan vettä. Huomenna Kalle saa vapaata, sillä olen töissä lähes koko päivän. Pääsiainen treenataankin sitten taas enemmän!