maanantai 30. syyskuuta 2013

Kallella uusi ihalija!

Tänää menin illalla tallille ja suvi tuli kanssa. Matkalla sitten kysyin, jos Suvi haluis mennä molemmilla, sillä itse en olisi millään jaksanut mennä. Suvi oli kuitekin hieman vastahakoinen, sillä Suvi ei ollut mikään Kallen suurin ihailija. Laitettiin hepat kuntoon ja juuri kun oltiin maneesille lähdössä, Suvi kysyi et voiko se sittenkin mennä hiukan Kallella. Vaihdettiin sitten heppoja. Otolla oli tarkoitus mennä vaan kevyesti, koska oli tehnyt 2 päivää aika paljon töitä. Kävelin vaan Oton kanssa. Sui ratsasti Kallella ja neuvoin mite hevosta kannattaa ratsastaa. Suvi tais kokea jonkun herätyksen ja hevonen rupesi toimimaan tosi kivasti. Suvi meni aika kauan ja paljon ravia. Heppa näytti kyllä tosi kivalle. Laukkakin sujui ihan hyvin. Oikea laukka lähes paremmin kuin vasen. Suoralla uralla hevone jänittyi hieman, mutta laukassa tuli tosi hyviä kohtia.

Kun heppa oli nii kiva ja kuunteli hyvin, toin puomin. Suvi meni puomin laukassa muutaman kerran ja se sujui ihan hyvin. Laitoin vielä toiselle sivulle ympyrää kavaletin. Suvi tuli Kallen kanssa muutama kerran molempii suuntiin. Aina kavaletin jälkeen ratsastettiin hetki sileällä, jotta hevonen kuunteli kunnolla.

Kun saatiin kavaletit sujumaan ja hevonen kuunteli kunnolla otettiin loppuravit. Tarkoitus oli ratsastaa hevonen reippaampaan suurempaan raviin loppuraveissa, sillä hevosta on ratsastettu aika pienessä ravissa, jotta se saadaan kuuntelemaan kunnolla. Kun Suvi sai ratsastettua Kallen meni se vielä hetken Otolla. Teki vaan ravia ympyröillä ja taivutteli pappaa. Heppa näytti oikeen hyvältä.

Käytiin vielä tekemässä loppukäynnit  maastossa. Suvi halus mennä Kallella, joten mä menin Otolla. Oltiin loppukäynnit maastossa jotain 15-20min ja hepat oli tosi rauhallisia.

Kalle oli tänään todella rauhallinen jo tallissa. Enempi liikunta on tainnut tehdä hevoselle hyvää, eikä se jaksa keskittyä kaikkeen muuhun koko ajan. Suvikin rakastui Kalleen ja ymmärsi miksi tykkäsin siitä niin paljon ja miksi yleensä ostin sen. Onhan se ihan superkiva ratsastaa, paitsi silloin kun sitä ei  kiinnosta pätkääkään ja laittaa kaikkea vastaan. On se kuitenkin aivan ihana heppa.






Olin kyllä niin tyytyväinen Suvin ja Kallen laukkatyöskentelyyn!!!






Tummamäen luontopolulla koirien kanssa

Lähdettiin koirien kanssa tummamäen luontopolulle heti kun tulin tallilta. Ulkona oli jo hieman hämärää, joten kaikki otetut kuvat olivat aika tärähtäneitä. Lenkki on noin 1,5km ja se oli kyllä tosi kiva lenkki.

Lähdössä lenkille

Näköalatornissa


Lenkin jälkeen kotona.

Pitää ottaa uusia kuvia seuraavaksi kun on hieman valosampaa!

Viikonlopun kuulumisia!

Lauantaina menin tallille illemmalla. Kalle oli jo tullut sisälle kun menin tallille. Laitoin Kallen kuntoon. Se seisoi tänään ihan hyvin käytävällä, eikä koko aikaa tänttäröinyt edestakaisin. Tänään en juoksuttanut sitä ollenkaan, sillä se tuntui sen verran rauhalliselta. Käytiin aluksi kävelemässä maastossa noin 15-20min. Talutin hevosta, sillä mulla oli ihan sairaan kylmä. Ei kyllä alkukäyntien jälkeen enää ollut. Maneesissa aloin melkein heti tekemään alkuraveja ympyröillä. Alkuravien jälkeen jatkoin hetken ajan harjoitusravissa. Mentiin todella hidasta ravia, niin että hevonen kuuntelee edestä ja kuuntelee pohjetta. Kalle oli ihan ok ravissa. Otettiin sen jälkeen laukkaa. Vasempaan laukka oli ihan ok. Tehtiin monta nostoa, mutta laukkaa vain lyhyt pätkä. Hevonen kyllä nostaa laukan, mutta nostaa usein päätä ja jännittyy. Vaihdettiin oikeaan kierrokseen, joka meille on erittäin vaikea. EI olla nyt juurikaan laukattu, vaan keskitytty siihen, että saan hevonen kuuntelemaan. Oikeaan hevonen yritti monta kertaa nostaa laukkaa, mutta siirtyi sitten kuitenkin raviin. Kalle yritti koko ajan ennakoida ja kun hiemankin siirsin oikeaa istuinluuta eteen niin hevonen yritti nostaa laukkaa. Hevonen yritti punkea vähän lapaa sisälle ja oikaista ja taas seuraavaksi valuu ulos. Muuta kohtalainen nosto kuitenkin saatiin aikaiseksi. Kalle oli kylläkin aika jännittynyt joka nostossa ja laukassakin. Pitää jatkaa etenkin laukkatyöskentelyä pikku hiljaa enemmän. Suurinosa johtuu omasta istunnasta ja pitää keskittyä, että en päästä hevosta nojaamaan sisäohjaan vaan sen ulko-ohjan tuolle laukassakin.

Tein vielä loppuravit kasikolla. Hevonen venytti jälleen hyvin eteen alas. Loppukäynnit vielä maastakäsin. Kävelytän melkein  aina alku ja loppukäynnit maasta, sillä minusta se on hevoselle kivempi ja muutenkin voin vielä jatkaa maastakäsin työskentelyä, jotta hevonen kävelee rauhassa ja kuuntelee taluttajaa.

Eilne sunnuntaina tein aamutallin. Hepat pääsivät taas välillä laitumelle. Tallien jälkeen lähdin kotiin ja tulin vasta illalla ratsastamaan. Maaru soittikin ennen kun kerkesin tallille, että missä ollaan. Oltiin tulossa silloin jo tallille päin. Kalle oli kuulema riehunu laitumella ja Maaru odotti, että mennään hakemaan hepat sisälle. Heppa oli kuitenkin laitumelta hakiessa ihan kiltisti, vaikka vähän kaikki jänskättikin, kun tuuli jonkin verran ja lehdet kahisi. Heppa sai syödä lisärit rauhassa ja otin sen sen jälkeen käytävälle. Ekaksi katsoin kengät ja ne oli hyvin jalassa, vaikka takakengät ihan löysässä onkin. Aloin harjaamaan hevosta ja huomasin, että se on polkenut toiseen etujalan vuohisen/ruununrajaan kaksi haavaa. Toisessa takajalassa oli myös kaksi noin 5cm pituista haavaa, onneksi ne olivat aika pintahaavoja, vaikka niistä verta jonkin verran oli tullut. Pesin sen kaikki haavan hyvin ja laitoin haavaspaytä. Piti laittaa pintelin, mutta en viitsinyt, sillä pintelin olisivat menneet juuri haavan päälle.

Saatiin hepat kuitenkin valmiiksi. Kävelytin jälleen ihan maastakäsin ja hevonen käveli ihan hyvin. Juoksutin hetken ravissa Kallea. Se oli aika rauhallinen ja ravi näytti ihan normaalilta. Sen jälkeen menin ratsastamaan. Aloitin suoraan ravista. Mentiin jälleen ihan hiljasta lyhyttä ravia, niin että hevonen kuuntelee. Aluksi se oli hieman edestä kiinni, mutta irrotti kuitenkin vähitellen, muutenkin laittoi osittain hieman vastaan apuja. Heppa alkoi kuitenkin kulkemaan ihan kivasti. Tein töitä jälleen ympyrällä, jotta hevonen saisi vertyä koko ajan. Otettiin muutama laukannosto. Huomasin, että etenkin oikeassa kierroksessa, pidän sisäohjalla liikaa, jonka takia hevonen tippuu raville. Pitää keskittyä siihen, että en jää roikkumaan sisään, vaikka hevonen laukassa siellä oikeassa ohjassa onkin aika paljon kiinni.

En viitsinyt mennä kauhean kauan, että ne haavat eivät vaan rupea vaivaamaan. Tein vielä loppuravit, niissä ratsastin hevosta kasikolla aika reippaassa ravissa. Hevonen oli kivan pyöreä ja venytti selkää loppuraviessa. Kävelytin vielä hevosta maastakäsin. Tallissa pesin haavat vielä uudestaa ja puhdistin puhdistusaineella. Sen jälkeen heppa pääsi lepäämään karsinaan. Se oli aika rauhallinen tänään johtui varmaan laitumella riekkumisesta:D

perjantai 27. syyskuuta 2013

Heppailua

Kävin eilen illalla tallilla, jotta sain jotai muuta mietittävää. Otin hepat sisälle Suvin ja Liisan kanssa. Suvi tuli ratsastamaan Otolla ja Liisa vaan seuraksi mukaan. Mentiin maneesiin. Kävelytin aluksi Kallen ihan maastakäsin. Sen jälkeen Liisa juoksutti Kallen sivuohjilla. Aluksi se liikkui todella hitaasti ja rauhallisesti. Haettiin kuitenkin raippa avuksi, jotta se nostaisi laukan helpommin. Raipan tuomisen jälkeen hevonen selvästi alkoi kulkemaan paremmin eteen. Juoksutettiin ekana noin 10min molempiin suuntiin. Sen jälkeen vaihdettiin jälleen suuntaa ja otettiin molempiin suuntiin laukkaa. Oikeassa laukassa hevonen hieman villiintyi ja laukkasi aikast kovaa. Se näytti pelottavalta varsinkin kun maneesissa tuntuu seinien olevan niin lähellä. Hevonen ei kuitenkaan kertaakaan vetänyt liinasta, vaan laukkasi vaan ihan innoissaan. Sen jälkeen siirretiin hevonen takaisin raviin. En oo Kallen nähny koskaan menevän niin hienoa ravia. Se oikeen leijaili ja meni todella isoo ravia. Hetken päästä hevonen rauhottui ja venytti hyvin eteen-alas. 

Samalla kun Liisa juoksutti Kallea, katsoin ja vähän ohjasin Suvin ratsastusta ja kävin itsekkin papan selässä kun en oikeen osannut neuvoa mitä tarkoitin ja miten itse samat asiat ratsastaisin. Otto oli ehkä jopa hieman liian täpinnöissään ja kulki hieman jännityneenä ja kokeili itse tehdä asioita ilman pyytämättä. Käskin Suvin yrittää saada siitä hieman rauhallisempi ja sellainen, että se kuuntelee ratsastajaa ja tekee vasta sitten kun ratsastaja pyytää. Hevonen alkoikin näyttämään rauhallisemmalta ja rennommalta. 

Menin vielä hetken Kallella ratsastaen. Kalle oli aluksi hieman kuuro, mutta aika rauhallinen. Se alkoi kuitenkin toimimaan ihan ok hetken päästä ja kun hevonen kulki lopussa ihan hyvin ja annoin sen olla sitten. Kävelytin vielä käsin lopuksi. Mentiin talliin ja laitettiin hepat valmiiksi ja ruokittiin vielä kaikki hepat.

Illalla menin vielä pelaamaan 1,5h lentopalloa. Illalla kun kävelin kotiin yksin, niin ikävä jälleen iski ja kauhee itku iski jälleen. Käytiin vielä Jussin kanssa Äitin ja Iskän kanssa. Kävin katsomassa Cassun hautaa ja toivottamassa sille hyvää yötä. Jussi sai mut onneksi vähän rauhottumaan ja illalla ei enää kauheasti itkettäny ja sain onneksi rauhassa nukuttua.

Kuva vähän tärähtäny
Tänään hoidin aamutallin. Ratsastin aamulla heti Kallen aamuruokien jälkeen. Juoksutin tänää ihan vaan hetken varmaan joku 10min.  Sen jälkeen menin jo selkään. Hevonen oli aika rauhallinen, eikä tehnyt tyhmyyksiä. Se oli hieman kiinni kuolaimessa ja muutenkin ei ollut ihan avuilla. Ratsastin paljon ympyrällä ja keskittysin ihan pelkästään siihen, että hevonen kuuntelee ja on kevyt. Aika pitkän ravipätkän jälkeen, hevonen alkoikin olemaan aika kiva ja kuunteli hyvin. Otin hieman laukkaa. Vasempaan tuli ihan ok muutama pätkä. Oikeeseen otettiin vaa nostoja ja otin raviin aina ennen kun hevonen itse kerkesi. Laukassa olisi hirveästi töitä, mutta ei oteta siitä stressiä, eikä mittään pakkopullaa. Uskon, että yleisesti hyvän ratsastuksen seurauksena laukkakin alkaa toimimaan. Lopuraveissa hevonen venytti hyvin eteen-alas. Loppuravien jälkeen Otettiin vielä käynnissä hetken eteen-alas ja hevonen kuunteli hyvin.

Kun sain kaikki tallityöt tehtyä, lähdettiin äitin kanssa käymään Hööksillä. Kalle sai sieltä uuden 100g Ulkoloimen, kylmimpiin vesi- ja räntäsade keleihin.

torstai 26. syyskuuta 2013

Niin mun rakas Cassu matkasi pilven reunalle

R.I.P Iituvaaran Cadizboy " Cassu" 20.7.2003-26.9.2013




Niin äkkiä lähdit.

Varoitit hetken ennen. 
Halunnut et rakkaittesi 
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen, 
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulon olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan
sen sijaan että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.
Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä,
mitä olenkaan vailla ilman lämpöäsi...


Nyt et enää kärsi. Nukuit viimeisen yön niin rauhassa vieressäni ja tiesin, että olit valmis jatkamaan matkaa. Tänä aamuna 26.9.2013 Iskä lähti Cassun viemään viimeiselle matkalleen. Kaikki oli mennyt hyvin ja koira nukkui rauhassa pois. Ikävä on silti todella kova, vaikka tiedän, että sinulla on nyt kaikki paremmin.<3
Kiitos Cassu yhteisistä vuosista! Olit maailman paras koira, eikä sinunlaista toista tule!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Hieman rauhallisempi hevonen!

Tänään menin jo aamulla tallille. Tein aamutallit ja vein Kallen ulos. Annoin sen hetken syödä päiväheiniä, ennen kuin hain takaisin sisälle. Heppa oli huomattavasti rauhallisempi kuin eilen ja malttoi suurimman osan ajasta seisoa paikallaan. Menin maneesiin, hevonen ei kertaakaan jumittanut matkalla maneesiin, vaikka muut hepat olivatkin tarhoissa. Maneesissa kävelytin alkukäynnit ja juoksutin sitä sen jälkeen liinassa sivuohjilla, jotta saadaan se turha pöllö energia pois. Juoksutin hevosta ravissa semmosen 20-30min, eli aika kauan. Kun hevonen oli aikansa juossut liinassa, otin liinan ja sivuohjat pois.

Laitoin varmuuden vuoksi gramaanit, kun hevonen ei ole oikeen kuunnellut ja yrittänyt muutaman kerran hypätä pystyyn. Kipeä sen en usko olevan, sillä edellisen omistajan mukaan oli viime syksynä tehny samaa ja silloin oli vielä hierojat sun muut käyneet ja mitään hevosesta ei löytynyt. Kun meni valmennukseen ja hevonen ratsastatettiin kunnolla, ei se enää pelleillyt. Päästi tänään ihan hyvin selkään. Jatkoin heti oikeastaa ravissa. Tarkoituksena oli vaan saada hevosen takapää alle. Samalla tietenkin keskityttiin siihen, että hevonen ei juokse alta pois. Ratsastin ilman kannuksia hevosella ekaa kertaa, koska on muutaman päivän ollut niin herkkä, että ei oo oikee tykännyt kannuksesta. Hevonen oli ihan ok, välillä hieman kiinni kuolaimesta. Tehtiin töitä paljon ympyrällä, välillä takapäätä väistäen ulos. Laukkaa ei otettu tänään yhtään, sillä hevonen usein vähän kuumenee siitä ja halusin sen olevan rauhallinen ja kuuntelevan ravissa kunnolla.

Tein ravissa töitä noin 30-40min ilman taukoja. Otin vielä loppuravit, jossa hevonen venytti ihan ok alas. Tein vielä loppuravien jälkeen käynnissä hetken töitä. Menin kasikkoa ja hevonen venytti ihan alas pyöreänä. Tein loppukäynnit vielä taluttaen. Tallissa otin vaan varusteet pois, pesin ja laitoin loimet ja pihalle.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Takapakkia ja liikaa energiaa

Lauantaina yksi tuttu tuli ratsastamaan Kallella. Kalle juoksi aluksi vähän alta pois, eikä oikeen kuunnellut ratsastajaa. Menin käymää itse Kallen selässä, kun se ei yhtää kuunnellut Liisaa. Hevonen oli erittäin virkeä kun menin sen selkään ja herkkä. Ei selässä saanut tehdä juuri mitään. Hetken ravattua hevonen kuitenkin alkoi jo hieman kuuntelemaan ja kulki ihan ok. Sain jopa oikeaan laukkaan yhden hyvän kierroksen. Kun hevonen oli kevyt ja suht rento, päästin Liisan takaisin selkään. Kalle alkoi pikkuhiljaa hieman rentoutua, kun oltiin tarpeeksi kauan menty, eikä juossut enää alta pois. Liisa sai laukattua suht hyvin jopa oikeaan, vaikka hevonen ei siihen suuntaan halunnutkaan rentoutua. Laukan älkeen jatkettiin vielä hetki ravissa ja hevonen oli ihan ok.

Sunnuntaina menin itse Kallella. Se oli o tallissa ihan sählä, eikä malttanut seistä paikoillaan. Kun lähdettiin kohti maneesia, hevonen päätti jumittaa tarhojen kohdalle. Käytiin oikea tahtojen taistulu, sillä hevonen ei suostunut millään menemään eteenpäin. Noin 15min seistiin siinä, niin että hevosella paine suitsissa koko ajan ja aina kun liikkui eteenpäin löysäsin ohjan. Kun15min oltiin kyselty, että kumpi tämän taiston voittaa, päätti hevonen luovuttaa ja kävellä kiltisti maneesiin. Maneesissa hevonen oli taas erittäin virtaisa, pelkäsi kaikkea ja ei meinnanut päästää ekaksi selkään. Kuitenkin kun sain sen seisomaan, seisoi se ihan kiltisti paikoillaan. Alotin melkein heti ravista, koska hevonen ei keskittynyt yhtään. Ravikin oli aika kamalaa, pohkeilla ei saanut koskea ollenkaan ja suustakaan ei mielellään saanut ottaa. Hevonen juoksi vähän alta pois. Sain sen kuitenkin hetken päästä kulkemaan ihan ok. En kuitenkaan nii hyvin rauhassa ja rennosti, mitä se tässä välillä kulki. Laukkaa otettiin vaan hiukan, sillä hevonen ei kuunnellut laukassa yhtään ja ajattelin, että turha sen kanssa on tapella, joten jatkettiin ravissa, missä se oli kuitenkin ihan kohtalainen. Kävin vielä ratsastuksen jälkeen taluttelemassa sitä maastossa. Hevonen oli vähän turhan reipas, mutta muuten ihan kiltisti. Takapihalla kuitenkin tehtiin jotain omenapuiden kanssa ja hevonen ei uskaltanut millään mennä sinne suuntaan. Juoksi ympyrää ympärillä a hyppäsi kerran jopa pystyyn, kun yritin saada sen pelottavaan suuntaan. Päästiin kuitenkin lopulta pihalle, jossa hevonen rauhottui. Laitoin hepan karsinaan syömään.

Tänään Maiju ratsasti Kallella. Se ei taaskaan oikeen malttanut seistä paikoillaan käytävällä. Tänään kuitenkin päästiin maneesiin yhdellä kerralla. Ratsastaessa hevonen oli jälleen erittäin hankala. Se pelästyi oven avaamista ja hetki meni että se rauhottui edes hieman. Käynnissä se ei halunnut työskennellä ollenkaan ja tekikin muutaman pysähdyksen ja oli vähän sen oloinen, että kohta hypään pystyyn. Maiju kuitenkin jatko sen kanssa keskustelua, että mitä siltä halutaan. Ravissa hevonen oli hieman parempi. Lopulta hevonen ei jaksanut niin kauheasti enää laittaa vastaan ja se alkoi näyttää ihan kivalta ja jopa keskittyi hieman. Maiju otti takin pois ja jatkoi ratsastusta. Jälleen hevonen päätti kysyä, että onko pakko. Pakiitti ja hieman etupääkin välillä nousi. Maiju sai sen kuitenkin eteenpäin ja ravaamaan. Ravissa jälleen hevonen oli ihan hyvä. Laukka oli vasempaan aika hyvää, mutta oikea tuotti jälleen ongelmia. Hevonen ei rentoutunut kunnolla ja siirtyi aina yhtäkkiä raviin. Loppuraveissa heppa oli ihan ok. Loppukäynnit taluttaen. Loppukäynneissä hevonen hieman käveli liian kovaa ja ku lähdettiin maneesista, se jälleen muka pelkäsi jotain. Tallissa se seisoi ihan kiltisti ja otin varusteet pois ja pesin jalat. Laitoin loimen ja takaisin pihalle.

Hevoselta vähenneetiin nyt ruokaa ja ei saa kauraa ollenkaan ja builderiakin vaan 0,5l iltaisin. Hevosella on todella paljon ylimääräistä virtaa. Se voi olla myös selästä hieman kipeä ja jumissa, etenkin koska oikea laukka on nii vaikeaa. 'Pitää pyytää sille myös lähiaikoina hieroja. Päätin myös liikuttaa sitä enemmän, jotta suurin virta lähtisi ja se taas keskittyisi työntekoon. Nyt se on liikkununut 6kertaa viikossa. Yritän mahdollisimaan usein mennä sillä 2 kertaa päivässä  ja muina kertoina juoksuttaa sen ennen kuin ratsastan, jotta pöllö energia saadaan kulutetuksi. Hevonenhan oli ennen laitumella ja nyt ollut muutaman päivän tarhassa, jonka takia kuluttaa ulkona huomattavasti vähemmän energiaa. Toivottavasti ruokinnan vähentäminen ja liikunnan lisääminen auttaa, sekä tuleva hieronta. Huomenna juoskutan sen ennen jos ratsastan tai sitten hevonen saa mennä vapaana riekkumaan maneesiin, niin kauan, että saa liian energian kulutetuksi.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Hööksillä!



Käytiin eilen hööksillä iltapäivällä, kun en heti avajaisten alkuun kerennyt. Mitään sen suurempaa ostoslistaa ei ollut. Tiistain kävin nopeasti reunokselta ja heppa sai uuden riimun sieltä.






Hööksiltä ostin itselleni jo pitkään haaveilemani ruskeat chapsit ja kengät. Ekaa kertaa löysin chapsit, mitkä oli jopa nilkasta sopivat. Tänään testasin niitä ja ne oli tosi ihanat ja kivat ratsastaa! Tietenkin ruskeat kengät ja chapsit tarvitsivat vielä samanväriset kannuremmit. Chapsit olivat lisäksi tarpeeksi pitkät.



Heppa sai hevosshampoon, sillä on tarkoitus pestä se lähiaikoina. Se sai myös hännän ja harjan selvitysaineen. Kalle sai myös uudet kuolaimet. Ostin sille normaalin kolmipala oliivin 13,5cm. Testasin kuolainta tänään ja heppa tuntui sillä ihan hyvältä. Sitten tämänpäivän ratsastukseen.

Menin tallille vasta joskus 10 aikaa, vaikka aamutallin hoidinkin. Maaru anto hevosille aamulla ruuat ja sitten kun me mentiin, laitettiin hepat pihalle. Kalle ja Otto jäi sisälle, koska mentiin Suvin kanssa ratsastamaan niillä. Otettiin molemmat käytävälle. Kallea hieman häiritsi kärpäset ja muut ötökät ja heilui välillä käytävällä (aika vähän kylläkin). Laitettiin hepat kuntoon ja mentiin maneesiin.Tehtiin aika pitkät alkukäynnit, koska hepat eivät olleen vielä ollut ulkona. Tein aluksi paljon töitä käynnissä ja sen jälkeen otin kevyen ravin, koska hevosella oli hirveästi energiaa, eikä jaksanut yhtään kuunnella ja keskittyä. Pikku hiljaa se alkoi kuuntelemaan. Jatkettiin hetki käynnissä väistöjä ja avoa ja siirrytiin sen jälkeen harjoturaviin. Tehtiin loivalla kiemurauralla aina ekaksi väistöä toiseen suuntaan, sitten voltti uralle päin ja sen jälkeen väistöä takaisin uralle. Heppa oli ihan ok, eikä enää muutaman kerran jälkeen yrittänyt luistaa tehtävästä. Tehtiin aika loivia väistäjö, koka jyrkät on hieman vaikeita ravissa. Yritetään jyrkkyyttä lisätä koko ajan. Tehtiin vielä hetki avoa pitkillä sivuilla ja aina voltit lyhyen sivun alkuun. Heppa oli tosi kiva ja kevyt edestä. Pikkasen olisi saanut olla vielä aktiivisempi takaa. Hevonen kuitenkin kuunteli hyvin, vaikka alkuratsastuksesta ei meinannut mitään tullakkaan. Tehtiin vielä hetki laukkaa molempiin suuntiin ympyrällä. Oikea oli jälleen vaikea, saatiin kyllä muutama lyhyt pätkä. Se siirtyy vaan todella helposti raviin, kun yritän koota sitä ja saada tukeutumaan ulko-ohjaan paremmin. Luulen kyllä, että suurinosa johtuu mun omasta istunnasta, sillä en saa istuttua siellä niin suorassa ja rentona, kun hevonen ei ole rento. Vasempaan laukkaan se oli ihan ok. Hieman yritti valua ulos, mutta sen sain nopeasti korjattua.

Tein vielä laukkojen jälkeen hetken ravia molempiin suuntiin kevyessä ravissa. Hevonen oli lopussa todella kiva, paisti tiesi että tehdään loppuraveja ja kokeili välillä melkein siirytmällä käyntiin. Tehtiin vielä hetken loppukäyntejä. Tallissa otin varusteet pois ja laitoin hetkeksi fleecen päälle. Pesin jalat ja vaihdoin vuorettoman sadeloimen päälle. Ulkona ei ollut kovin kylmä, mutta laitoin loimen, koska heppa oli pikkusen hikinen ja tuuli. Muutenkin Kalle on herkkä kylmälle ja selkä erityisen herkkä. Vein kaikkille hevosille sen jälkeen tarhaan heinät. Siivotiin suvin kanssa vielä kaikki karsinat ja muutenkin talli ja laitettiin ruuat valmiiksi. Huomenna hoidan jälleen aamutallin ja yksi tuttu tulee ratsastamaan Kallen, joten menen itse luultavasti Otolla, jotta sekin pääsee huomennakin liikkeelle.

torstai 19. syyskuuta 2013

Viikon kuulumisia!

Menin tallille sunnuntaina 8 ja ruokin hepat aamulla. Kävin viemässä laitumelle vedet sinäaikana kun hepat söi sisällä. Kun hepat oli saanut syöty vein hepat ulos. Siivosin tallin ja laitoin ruuat valmiiksi. Siinä noin 11 aikaa menin ratsastamaan Kallen. Sunnutaina ratsastin Kallen ihan maneesissa. Hevonen oli ihan erilainen, mitä se oli lauantaina. KAlel oli tosi kevyt edestä, mutta pohjetta se saisi kuunnella hieman paremmin. Tehtiin paljon ympyröitä ja väistöjä. Väistöissä se ei enää yritä juurikaan fuskata, vaan ottaa takapään heti mukaan. Ollaan tehty loivia väistöjä, koska jyrkemmät tuntuvat olevan hevoselle vaikeita. Lisätään jyrkkyyttä pikkuhiljaa. Tehtiin myös avotaivutuksia suoralla uralla.
Laukassa Kalle oli jälleen vasempaan suuntaan ihan ok, mutta oikea kierros tuottaa vieläkin ongelmia.
Kun sain Kallen ratsastettua, tuli Suvi Aatun kanssa maneesiin. Menin katsomaan sitä ja käytiin Kallen kanssa hieman kattomassa trailerin lähellä, sillä minun kummisetäni oli Suvii kuskaamassa, niin näki sekin mun hepan. Kun Suvi sai maneesissa valmiiksi, hain Papparaisen sisälle. Laitoin hepan pikasesti kuntoon ja menin maneesiin. Otto oli ihan ok, mutta hieman oli lavoistaan ja kaulastaan jäykkä, niinkuin yleensäkin. Tein alkuverryttelyt isolla kahdeksikolla lähes vapain ohjin. HEtken päästä otin ohjat ja tein paljon taivutteluja. Treenatiin Oton kanssa vastalaukkoja, jotka avaavat Oton lapoja hyvin. Ne sujui ihan kohtuullisesti. Tehtiin myös paljon avotaivutuksia ja väistöjä, jotta hevonen vertyi kunnolla. Kun sain Oton ratsastettua, vein sen takaisin laitumelle ja lähdin siinä n. klo. 15 kotiin. Käytiin illalla vielä heittelemässä Mynämäessä frisbeegolffia.

Maanantaina ratsastin Kallen jälleen maneesissa. Menin aika pikasesti ja vain sen verran, että hevonen kuunteli ja oli kevyt ratsastaa. Oikea laukka tuottaa vieläkin ongelmia.

Tiistain juoksutin Kallen nopeasti kun piti äitiä lähteä hakemaan sairaalasta ennen kuin menin töihin. Kalle oli juoksuttaessa tosi kiva. Juoksutin sivuohjilla, jotka olivat kyllä tosi löysät. Vasemmassa laukassa hevonen vähän innostuikin ja pukitti muutaman kerran. Oikea laukka oli liinassakin vaikeampi. Valui koko ajan ulos, eikä meinannut pysyä ympyrällä, siirtyi myös muutaman kerran raviin kun valui kauheasti ulos. Hyvin hevonen kuitenkin yritti. Tehtiin vielä loppuravit ja Kalle venytti vasempaan paremmin eteen ja alas kuin mitä oikeaan. Juoksutin hepan pelottavassa päässä maneesia ja muutaman kerran hevonen oikoikin toisen pään kun oli niin pelottavaa. Kävelytin hepan vielä ja vein talliin. Laitoin tallissa hevosen selkään lämpölinimenttiä ja sadeloimen päälle. Hevonen lähestulkoon sekosi siitä linimentistä, mitä sille on vissiin kyllä ennenkin käytetty. Laitoin ketjun varmuudeksi suuhun kun vein sen ulos, sillä hevonen tänttäröi, potki ja teki kaikkia hullunmerkkejä. Kun sain sen laitumen puolelle se hyppäsi kunnolla pystyyn. Kertaakaan ei kyllä naru edes kiristynyt. Päästin sen irti ja se laukkasi ihan hulluna laitumella ja piehtaroi monta kertaa. Lopulta se kuitenkin rauhottui ja meni syömään. Enpä taida laittaa sitä linimenttiä enää tai ainakin käytän vähemmän. Illalla hevonen oli kuitenkin ollut ihan rauhallinen. Kalle on vaan nii herkkis kaikelle, että oikeen sääliksi kävi.

Eilen ratsastin jälleen maneesissa. Menin ratsastamaan jo aamuruokien jälkeen. Vettä satoi aika paljon ja hevonen oli vähän jännitynyt alkukäynneissä, kun maneesin katto ropisi niin paljon. Ratsastin gramaaneilla, koska hevosekka oli tiistaina ollut vain kevyt juoksutus ja ajattelin, että saan hevosen niillä kuuntelemaan paremmin. Kalle oli kuitenkin ihan ok ratsastaa ja gramaanit roikkuivatkin ihan löysällä. Mentiin melkein pelkästään ympyröillä, koska oli vaan tarkoitus saada hevonen kevyeksi ja kuuntelemaan ratsastajaa. Laukka oli vasempaan tänään tosi hyvää, mutta se oikea kierros ei vaan suju. Hevonen oli kyllä hieman parempi oikeaan kun mitä edellisillä kerroilla, eikä roikkunut niin paljon sisäohjassa. Hevonen oli kuitenkin selvästi jännityneempi ja kun sitä yritti hiukankin ratsastaa ja ottaa enemmän ulko-ohjalle, siirtyi se raviin. Maiju ehkä ratsastaa Kallen maanantaina ja katsotaan miten se laukka sen kanssa sujuu, että onko se hevoselle vaan niin paljon vaikemapi ja istunko ja ratsastanko hevosta siihen suuntaan jotenkin väärin. Kipeältä se ei kuitenkaan vaikuta, korkeintaan voi olla jotain pikkujumeja ja tarkoitus onkin jossain vaiheessa hommata sille hieroja. Hevonen pystyisi kuitenkin laukkaamaan kovaa isolla uralla, mutta koottu laukka tuottaa ongelmia ja rentona meneminen, koska hevonen ei ole kunnolla ulko-ohjan tuella, mitä se muissa askellajeissa on. Otin vielä loppuravit ja hevonen oli aika kiva, hieman enemmän olisi saanut venyttää eteen alas, mutta katosta kuuluva rapina hieman jännitytti hevosta. Ei kuitenkaan pahasti. Kävelytin vielä maastakäsin hevosen ja mentiin takaisin talliin. Otin varusteet pois ja laitoin sadeloimen päälle ja laitoin laitumelle. Tänään heppa saa luultavasti vapaapäivän, sillä lähden suoraan töistä hööksin avajaisiin.:)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Energinen hölmöläinen

Kallella oli eilen vapaapäivä. Kuten otsikosta voitte päätellä hevonen oli tänään aika virtaisa kahden kevyen päivän jälkeen. Menin maneesissa ja tutut olivat katsomassa Kallea. Kalle ei oikeen alusta asti kuunnellut kunnolla ja juoksi ikkuisen alta pois ja oli edestäkin vähän huono. Jouduin ratsastamaan sitä pikkuisen normaalia kovemmin, sillä heppa keskitty kaikkeen muuhun kuin minuun. Tehtiin ravissa paljon ympyröitä ja väistöjä, jotta hevonen joutui tekemään töitä jatkuvasti, eikä kerkeäisi keskittymään muuhun ja juoksemaan alta pois. Sain hepan kuitenkin jonkin ajan päästä ihan kivaksi ja se rupesi kuuntelemaan ja oli erittäin herkkä. Kun sain hepan vähän niinku ratsastettua  läpi, oli Veeran aika mennä selkään. Veeran on vielä nuori, eikä ollut tämän tyylisiä hevosia ennen ratsastanut. Veeran blogi http://veeranhaaveet.blogspot.fi/

Veera meni hetken käynnissä ja otti se jälkeen kevyttä ravia. Veera teki ravissa suunnanvaihtoja ja ympyröitä. Hevonen oli aika rauhallinen. Kalle hiukan valu ulos, mitä se helposti tekeekin. Kun Veera oli hetken ravannut, otettiin laukkaa molempiin suuntiin. Laukassa Kalle oli hieman turhan reipas. Vasempaan suuntaan se oli jälleen kerran aika hyvä, mutta oikea kierros tuotti ongelmia. Heppa halusi mennä vähän pitkin seiniä ja selvästi kuumeni laukassa. Se sai pienen villiintymis kohtauksen laukassa, mutta Veera pysyi hienosti selässä.  Ravasin hetken niiden vieressä, jotta hevonen ei pääsisi villiintymään. Se oli kuitenkin suht koht rauhallinen. Veera jatkoi vielä loppuravien merkeissä ympyrällä. Keskityttiin siihen lopussa, että hevonen kuuntelee ratsastajaa ja taipuu ympyrän suuntaisesti. Kalle alkoikin kuunnella ihan hyvin ja haki jopa hieman eteen-alas. Loppukäynnit käytiin tekemässä vielä maastossa, jonka jälkeen takaisin talliin. Hoidettiin heppa ja huuhdeltiin hiet pois ja sen jälkeen heppa pääsikin syömään karsinaan.

http://www.youtube.com/watch?v=Jr6TGYoDcEc tossa vielä yksi aikaisempi loppuravi video

http://www.youtube.com/watch?v=YaVX7h3mZJc Torstainen juoksutusvideo

http://www.youtube.com/watch?v=QSlGONa-tyY Veera ja Kalle loppuravit

torstai 12. syyskuuta 2013

Syksy tulee!!

Oih... ihana syksy, ainakin vielä kun ei sada, ei ole kylmä, eikä kauhean pimeääkään. Ulkona on nii kaunista. Tänään ei mitään erikoisemaa tehty Kallen kanssa. Latoin vaan hepan kuntoon.  Kävin alkukäynnit noin 15min maastossa taluttaen. Sen jälkeen menin maneesiin juoksuttamaan Kallen. Heppa oli tosi fiksusti ja liikkui hyvin ilman käskemistä. Juoksutin sivuohjilla. juoksutin ravia ja laukkaa yhteensä noin 15-20min. Merkku kävelytti Kallen ja mä vielä hetken katsoin ja kommentoisin, kun suvi meni papalla puomeja. Pappa oli ihan innoissaan ja suvi ei meinannut pystyä pidättämään, kun heppa halus niin paljon puomeille. Heppa on nii tohkeissaan kun on vanhana oppinut menemään puomeja. Tehtiin vielä hetki loppukäyntejä ulkona.

Hyvää Syksyä Kaikille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Viikon kuulumisia

Sunnuntaina kävin Kallen kanssa vaan pellolla kävelemässä ja otettiin vaan ihan hetki ravia ja muutama laukannosto. Ihan siis vaan höntsäiltiin. Heppa oli tosi fiksusti koko ajan.

Maanantaina menin Suvin ja Suvin kanssa tallille. Toinen tuli kuvaajaksi ja toinen meni Otolla. Kalle oli ihan ok ratsastaa ja kulki suuren osan ajasta ihan kivasti. Tehtiin paljon kaarvia uria, sekä väistöjä. Väistöissä hevonen yrittää vähän luistaa tehtävästä ja jättää helposti takapään väistättämättä. Tänään tuli kuitenkin ihan suht hyviä, aika loivia kylläkin väistöjä. Laukassa oli taas enemmän ongelmia, sillä etenkin oikeaan kierrokseen hevonen ei kunnolla rentoudu ja roikkuu hieman sisäohjassa, mitä siis ei tee muuhun kuin oikeaan kierrokseen laukatessa. Annoin hepan hetken kävellä, jonka jälkeen jatkoin vielä töitä hetken ravissa. Oltiin kävelty vähän kauemmin, joten heppa ei ollut kävelyn jälkeen niin hyvä heti, vaan yritti välillä luistaa tehtävistään. Hetken ravattuani kuitenkin heppa alkoi kulkemaan ihan kivasti ja otin suurella kasikolla loppuravit vielä. Heppa sai muutaman kerran jonkun ihmeen sätky-pelästys kohtauksen kulmissa. Se on välillä niin hölmö.





Mentiin lopuksi vielä kävelemään maastoon. Kalle oli tosi rento kunnes päätti pelästyä jotai olematonta pikkuörkkiä ja hyppäs muutaman metrin sivuun. Hassu pois! Loppumatka sujui ihan hyvin. Hepalla oli vaan koko päivän joku jännityspäivä ajottain.
(loput kuvat tulee myöhemmin)

Eilen ratsastin Kallen vaan nopeasti läpi. Menin sillä gramaaneilla, jotta sain laukkaa työstettyä. Eipä se juurikaan graamaneja tarvinnut, sillä ne roikkuivat tosi löysällä. Henkinen apu enemmänkin.

Tänään menin aamulla heti ratsastamaan, ennen kun Kalle meni ulos. Annoin sen syödä säkistä samalla heiniä, kun laitoin sitä kuntoon, sillä oli vasta hetken syönyt. Minun horzen paketti tuli eilen ja tänään testattiin uusia tavaroita. Meille tuli sio b-vertigon villafiltti (200x210) tummansinisenä, juoksutusvyö, lampaankarvaromaani, huopa, korvahuppu ja fleeceloimi.


Suu näyttää jotenkin hasselle:)

Menin Kallella siis tänään ihan maneesissa. Hevonen oli aika virtaisa ja liikkui hyvin eteen. Oli edestäkin aika hyvä. Harjoiteltiin tänään alkuverkkojen jälkeen pohkeenväistöjä, jotta saadaan menemään molempiin suuntiin niin, että takapää tulee kunnolla mukana ja astuu ristiin. Hevonen käynnissä jopa väistätti vähän liikaa. Kalle oli tänää kauhean herkällä päällä ja kiukkuteli heti kun pyysi hiukankin enemmän. Piti siis itse ratsastaa tosi kevyillä avuilla. Sain pitää vaa kädet täysin paikallaan, sillä hevonen oli nii kevyt edestä eikä puskenut mihinkään ravissa ja käynnissä. Ravissa väistöt olivat hieman huonommat, mutta nekin sujuivat paremmin.

Tehtiin myös paljon käynti- pysähdys ja ravi-pysähdys siirtymiä, sillä hevonen ei millään malttaisi seistä. Lähen joka kerta meni hetki ennen kun hevonen suostui seisomaan paikallaan. Yritti väistää sivulle, pakittaa ym. Se kuitenkin rupesi pysähtymään hieman paremmin kun oltiin monia pysähdyksiä tehty. Pysähdyksissä hevonen kuitenkin jännittyi ja kyttäsi, mutta tärkeintä oli, että se malttoi seistä. Pysähdyksiä pyritään tekemään vähän joka kerta, jotta hevonen keskittyisi pysähdysessä minuun eikä ympärillä tapahtuvaan.

Laukkaa mentiin ihan pääty-ympyrällä. Oikeaan hevonen oli taas paljon hankalampi ja roikkui sisäohjassa. Luulen, että osa johtuu minun istunnastani. Sain muutaman kerran ulkopohkeella korjattu lavan puskemisen ulos ja muutaman askeleen vähän paremmin. Vasempaan laukkaan hevonen oli aika hyvä. Hepalla oli kyllä vähän vauhti päällä. Kun saatiin molempiin suuntiin hyvät laukkaympyrät, otin hepan raviin.

Tein loppuravit ympyröillä. Heppa oli aika hyvä, jouduin kuitenkin hetken työstämään ravia, ennen kuin sain sen kunnolla eteen-alas, sillä hevonen kuumeni hieman laukasta, eikä aluksi keskittynyt kunnolla loppuraveihin. Muutaman kierroksen jälkeen Kalle oli kuitenkin todella hyvä ja otin loppukäynnit. Käynti siirtymät ravista sujuu aika hyvin, eikä hevonen enää jännity niistä. Menin muutaman kierroksen vapaata käyntiä selästä ja sitten vielä 5min itse vierellä kävellen. Tehtiin vielä lopussa muutama pysähtyminen. Kalle kuuntelee talutellessa jo aika hyvin, eikä kävele vaan eteenpäin kun itse pysähtyy. Tallissa laitoin hepalle hetken fleeceloimen päälle ja virutin jalkoja hetken kylmällä vedellä. Sen jälkeen otin loimen pois ja vein laitumelle ja vein Kallelle lisää heinää laitskalle.

Heppa oli tänään ihan kiva ratsastaa ja kerrankin herkkä myös pohkeelle. Piti itse olla hyvin rauhallinen selässä, mikä on hyvä, sillä hevonen on ollut vähän hidas pohkelle. Tnään ei oltu. Huomenna menenkin tallille vatsa illalla ja hoidan iltatallin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Muutama pikku hyppy

Menin eilen jo aamulla tallille tekemään aamutallia. Ulkona oli kyllä todella kaunista, sillä oli hieman sumeista ja aurinkopaisto. Annoin hepoille hieman heinää karsinoihin, jotta ilma hiukan lämpeni ennen kun vein ulos.
Aamu sumu laitumelta (kuva otettu noin 15m päästä hevosista)

Pappa aamuauringossa
Tein aamutallin kokonaan ja lähdin hetkeksi kotiin.

Tulin tallille takaisin siinä puoli 5 aikaa ja sain kerrankin Jussin mukaan tallille. Laitoin heti tallille tultu lisärit turpoamaan, sillä olin ne aamulla unohtanut laittaa. Sen jälkeen kävin laittamassa maneesiin muutaman puomin ja muutaman ristikon. Kun sain maneesissa kaikki valmiiksi hain kaikki hepposet sisälle. Odotin, että Kalle saa syötyä lisärit. Hain Kallen pesupaikalle, mutta se jumitti käytävällä kun olisi halunnu vaa haistella muita hevosia.
Kalle ja Otto
 Laitoin hepan kuntoon ja menin maneesiin, Tein ihan normi verkan ja Kalle oli todella kiva ratsastaa. Tultiin muutama kerta ravissa puomia ja sen jälkeen laukassa. Yritettiin tulla lyhyttä, rentoa  ja hyvää laukkaa puomille. Muutaman kerran hevonen kuitenkin siirsi raville kun en ollut tarpeeksi tarkkana. No muutama ihan ok ylityskin tuli. Itsellä paikat välillä aika hakusessa, kun en ole juurikaan 5-6v hypännyt mitään:).

Kun heppa tuli puomille hyvin, tultiin ihan ympyrällä muutama kerta pienen pientä ristikkoa. Yritettiin vaa saada tulemaan hevonen hyvästä paikasta. Oli myös tavoite, että itse pysyn hyvin hypyissä mukana ja saan taas pitkän ajan jälkeen rutiinia hyppäämiseen. Enemmän hyppään sitten kun joku osaavampi on mukana. Muutama ihan ok hyppy tuli ja muutaman kerran siirty just ennen raviin. Hidastin vähän liikaa, kun yritin saada tietyn määrän askelia mahtumaan enne estettä. Kalle oli kuitenkin todella fiksu, eikä yhtään yrittänyt lähteä mihinkään, vaikka olen ihan tolla varsinivelellä mennyt sillä.

Hyppyjen jälkeen vielä loppuravit. Heppa oli aika rento ravissa ja liikkui suht hyvin eteenpäin. Loppukäynneiksi Jussi tuli kävelemään Kallella. Kalle oli koko ajan todella fiksusti, vaikka oli täysin osaamaton ratsastaja selässä.
 Vietiin heppa loppukäyntien jälkeen talliin, virutin hepan nopeasti ja laitoin hetkeksi kuivatusloimen päälle. Mentiin syöttelemään Kallea ja Ottoa tallin taakse.
Syöteltiin heppoja noin 15minuuttia ja vietiin ne takaisin talliin. Käytiin vielä siivoammassa esteet pois. Laitoin vielä Kallen varusteet pois ja aloin antamaan iltaruokia hepoille. Kallelta vielä loimi pois ja valot pois ja lähdin tallilta. Videoita tulee heti kun kone suostuu ne latamaan.


perjantai 6. syyskuuta 2013

Irtojuoksutus

Keskiviikkona ratsastin Kallen normaalisti. Se on edestä tosi kevyt ja kuunteli muutenkin aika hyvin. Kyljistä se saisi olla vieläkin kevyempi ja muutenkin aktiviisempi takapäästä. Parempaa päin menee koko ajan.

Torstaina irtojuoksutin Kallen. Tehtiin ekaksi ihan talutuksessa alkukäynnit noin 5-10min. Kävelyn jälkeen päästin hepan vapaaksi maneesiin. Aluksi se vaan seurasi minua, mutta hätyytin pois nii heppa alkoi liikkumaan. Kalle oli ihan innoissaan ja laukkasi niin kovaa kun vaan pääsi. Pysähtymiseen meni aina hetki ja katselin kauhulla, että koska se menee päin seiniä:). Eihän se kuitenkaan mitään päin mennyt. Heppa laukkaili itsekseen noin 5-10min. Kun heppa sai suurimmat energiat kulutettua, heppa alkoi itse ravailla ympäri maneesia. Hetken kuluttua hevonen tuli luokse ja oli sen olonen, että riehuminen riitti. Otin sen vielä hetkeksi liinan päähän ja rauhallista ravia molempiin suuntiin. Sen jälkeen vielä pitkät loppukäynnit. Pieni videokin olisi, mutta jostain syystä ei ana nyt ladata sitä, ehkä myöhemmin laitan jos muistan!

Tallissa otin varusteet pois ja pesin jalat kylmällä vedellä. Kävin vielä syöttämässä Kallea tallin takana, missä on todella lehtevää heinää.

Tänään menin Kallella hieman puomeja. Heppa oli aika aktiivinen ja liikkui paremmin eteen kuin mitä ennen. Heppa oli edestä suht ok, mutta hieman enemmän ohjasta kiinni oikeaan kierrokseen. Tehtiin isoa kasikkoa ja välillä pitkät sivut avoa, jotta sain hevosen kunnolla notkeaksi ja hyväksymään myös oikeaan kierrokseen ulkoohjan.

Menin Kallen kanssa muutaman kerran molempiin suuntiin ravipuomit aika pitkillä väleillä, jotta hevonen joutuu ponnistamaan kunnolla takapäällä. Ravien jälkeen otin laukkaa pääty ympyrällä. Otin muutaman noston, sillä laukan nostot tuottaa välillä hieman ongelmia. Hevonen oli vasempaan laukkaan todella kiva ja rento, mutta oikeaan se ei taaskaan hyväksynyt kunnolla ulko-ohjaa ja oli kiinni sisältä. Sain sen kuitenkin hieman irtoamaan sisäohjasta. Mentiin laukassa ihan muutama kerta laukkapuomeja ympyrällä.

Lopuksi vielä loppuravit kasikolla. Hevonen oli jälleen loppuraveissa todella rento ja haki hyvin eteen-alas. Sitten vielä loppukäynnit, jonka aikana siivosin puomit pois. Kun sain tallissa varusteetkin pois ja jalat huuhdeltua, mentiin jälleen syömään kunnon vihreetä tallin taakse. Syöttelin 10-15minuuttia ja sitten Kalle pääsikin laitumelle takaisin. Vein sille laiskalle hieman kuivaheinää, sillä laitumella ruoka alkaa olla vähissä. Kalle on myös hieman lihonnut, eikä kylkiluut enää näy:)


tiistai 3. syyskuuta 2013

kesäkuva haaste


Haaste

Säännöt:
Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama.

Tanssiva lordi blogi haasti kaikki lukijat.

Haastan kaikki sivuilla käyvät blogin pitäjät!
Toteutunut Haave

Ikävä

Rakkaimmat

Menestys

Oppiminen

Elämä

Valmennus


Eipä kummempia

Lauantai ja sunnuntaina ratsastin Kallen maneesissa. Heppa oli etenkin sunnuntaina erittäin hyvä ratsastaa, vaikka sainkin varmaan 15minuuttia tapella sen kanssa, että mennäänkö maneesiin. Lopulta kuitenkin päästiin maneesiin. Heppa on ollut todella kevyt edestä ja rento, tosi takapää saisi olla aktiivisempi. Ollaan nyt haettu rauhallinen rento ravi ja pikkuhiljaa yritetään saada ravia pidemmäksi, tahdikkammaksi ja lennokkaammaksi.
Laukassa heppa on jo aika hyvä ympyröillä ja osittain rentoutuukin. Suoraa meneminen laukassa kuitenkin tuottaa ongelmia ja hevosen rytmi suoralla katoaa ja jännittyy, jonka seurauksena hevonen siirtyy usein raviin. Luulen, että saadaan laukkaakin vielä paremmaksi, sitä mukaan kun lihaskunto hevosella paranee.

Eilen Kalle sai vapaapäivän, enkä käynyt tallilla ollenkaan. Kävin eilen töiden jälkeen raisiossa hakemassa hepalle rintaremmi-martingaalin esteille ja maastoon. Olin myös muuten hieman shoppailemassa myllyssä.

Tänään menin tallille heti aamusta. Mentiin maastoon. Suvi oli Otolla ja minä Kallella. Heppa oli aamusta asti vähän sählä tuulella ja kun yritin mennä selkään se vaan pyöri ympyrää. Kävelin sen kanssa maneesiin, sillä halusin varmistaa ettei se ole kipeä tai muuta, sillä protestoi vyön laittamista vähän enemmän kuin ennen. Maneesissa hevonen oli kuitenkin täysin normaali, vyötä sai kiristää ja hevonen seisoi hyvin paikallaan koko ajan. Taisi vaan eilisestä vapaapäivästä johtuen olla hevosella vähän liikaa energiaa:).  Tehtiin noin tunnin mittainen kävely maasto. Tiet sen verran kovia, ettei viittinyt mennä kauhean kovin ja annoin muutenkin Kallen tutustua kunnolla, sillä ei olla maastoiltu kuin tallin lähellä. Hepat käyttäytyivät hyvin, vaikka Kallella olikin hieman kusilaisia housuissa, eikä millään olisi malttanut olla Oton takana. Maaston jälkeen hepat pääsi laitumelle. Kävin vielä viemässä hepoille vettä laitumelle ja Kalle seurasi koko ajan mitä touhuan ja halusi vaan silityksiä. On se niin sulonen otus ja sopiva pilke silmäkulmassa koko ajan:)