maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumi ja kouluvalmennus

Satoinhan se ensilumi tännekkin. On nyt muutama päivä ollu ihanan valoisaa kun on ollut lunta. Tänään oli oikein super ihana päivä. Pikkupakkanen ja aurinkokin paistoi, juuri sellainen talvisää mitä rakastan. Valitettavasti se jo huomiselle lupasi +5 ja keskiviikolle koko päiväksi kaatosadetta ja tuulta, joten tästä ihanuudesta ei pitkään saada nauttia. Suunnitelin ottavani kivoja talvikuvia, koska niitä ei musta ja Kallesta ole, koska tämän reilun kahden vuoden aikana kun sen olen omistanut, ei lunta juurikaan ole ollut. Nyt kuitenkin  olen hukannut kameran muistikortin, joten saatiin vaan muutama tylsä puhelin kuva. Parempi sekin kun ei mitään.
Talli ulkoa

Mutta sitten itse kuulumisiin. Olen jumppaillut hevosen kanssa aika paljon. Se on itseasiassa ollut todella kiva ratsastaa. Olen nyt mennyt myös toisella kuolaimella. Olen nimittäin laittanut hepalle kolmipala oliivin, sekä mennään ilman turparemmiä. Näin heppa on ollut paljon rauhallisempi ja tasaisempi suustansa. Olli on myös mennyt sitää aina välillä kangilla ja katsotaan jos itsekkin tällä viikolla vielä niillä kerkeisi menemään. Perjantaina Olli oli hypännyt Kallen ja heppa oli ollut kuulema innoissaan, se enempää en tiedä, paitsi että pelottaville tynnyreille se oli aluksi kieltänyt. Olisin kyllä ollut ihmeissään  jos se ekalla kerralla kotona ne olisi ylittänyt.

Sunnuntaina meillä olikin sitten kouluvalmennus, jonne mua aluksi yhtään huvittanut mennä. Suurimpana syynä oli, että hevonen on hieman aristanut takavatsaa, ei niinkään enää ratsastaessa vaan harjatessa ollut vielä normaalia herkempi. Heppa onkin syönyt nyt antepsinia varmuuden vuoksi ja heti kun pääsen Turussa käymään haen sille psylliumia, jospa se olisikin hiekkaa, aristaa meinaan sellaisesta kohdasta.
Valmennuksen aluksi kerroin mahavaivoista ja alettiin verkkailemaan itsekseen. Heppa oli ihan ok ja ainuastaan vasemmassa laukassa se ei aluksi halunnut edetä, joka on onkin ollut ainut ongelma nyt. Kun oltiin saatu hevoset verkattua tultiin ympyrälle, jossa aloitettiin käynnissä. Oli taas tärkeää saada hevonen kunnolla ohjan ja pohkeen väliin, sekä aktiiviseksi. Kun heppa oli hyvä käynnissä tehtiin muutama loiva takaosa käännös, jotka heppa teki kivasti, ainuastaan ongelmana oli saada hevonen aktiivisesti kävelemään heti ympyrälle palauttuaan.

Sen jälkeen otettiin ravi, jossa työstettiin aluksi ihan vaan hyvää ravia. Sen jälkeen mentiin ympäri maneesia ja ratsastettiin kulmat kunnolla ja tutkittiin hevosen suoruutta. Heppa oli itseasiassa todella kiva ja se liikkui ryhdissä ja aktiivisesti. Kerrankin saatiin paljon posiviitista palautetta.

Ravin jälkeen laukkaa. Aloitettiin vasemmasta. Aluksi sitäkin ympyrällä ja kun laukka pyöri ja hevonen oli suora jatkettiin koko uraa, jossa pitkillä sivuilla aina loiva kiemura vastalaukassa. Heppa teki ne hyvin. Huomaa että Olli on niitä treenannut ja itsekkin olen yrittänyt niitä joka kerta tehdä. Heppa pysyi tasapainossa ja ei kertaakaan tainnut tiputtaa raville. Ainut ongelma oli oven päädystä lähteminen, sillä heppa kyttäsi aina ovea ja hieman oikaisi sen kohdalla.

Sen jälkeen tehtiin laukaa vielä ympäri maneesia toinen sivu kooten ja toinen sivu keskilaukkaa. Keskilaukasta hidastaessa harjoituslaukkaan, jouduin muutamaan kertaan ottamaan hieman enemmän kiinni. Myös vähän terävämmin hevonen olisi keskilaukkaan saanut lähteä, jotta suora ei olisi loppunut kesken. Kuitenkin suht tasapainossa päästiin menemään. Oikealle tehtiin vielä samat asiat.


Laukan jälkeen tultiin vielä ympyrälle ja tehtiin vielä ravia. Ravissa vuorotellen mahdollisimman pientä ravia ja sen jälkeen suoraan isompaa ravia. Heppa alkoi olemaan jo selvästi väsyneempi, joten välillä alkoi hieman kiukuttaa, mutta kun sain omaa istuntaa paremmaksi, teki hevonen todella hyvät siirtymät askellajien sisällä.


Sen jälkeen vielä loppuravit eteen alas ja heppa liikkui energisesti ja hyvin venyttäen. Joten onnistnut valmennus oli, vaikka pahinta pelkäsinkin. Ensi sunnuntaina luultavasti uudelleen valmennukseen.
Muutama video mitä Sebastian oli ottanut.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Esteitä ja muuta treeniä!

Heppa pääsi loppuviikolla muutaman viikon tauon jälkeen jälleen hyppäämään. Olli oli siis Juhon valmennuksessa pojan kanssa. Odotin jo alkuun ehkä hieman villiä ja turhan innokasta heppaa, sillä pidempi hyppy tauko ja liian monet koulujumppailut takana, joten heppa teki varmasti mielellään muuta. Heti alkuverkoissa heppa taisi tajuta, että tänään hypätään. Olli sanoinkin että tästä taitaa tulla aika vauhdikasta, sillä hevonen painoi menemään kauhealla energialla.


Verryttelyjen jälkeen ne aloittivat linjalla, jossa aluksi kolme laukkapuomia- kolme laukkaa- kavaletti- 3 laukkaa- okseri. Ekoilla kerroilla okserille tultaessa heppa teki hypyssä sivupotkun samalla ja lähti vähän vauhdikkaasti esteen jälkeen. Ne tulivat aika monta kertaa tämän linjan ja lopulta hevonen malttoi jo hieman paremmin keskittyä. Sen jälkeen tulivat linjaa joka oli lävistäjällä, niin että tuli aika jyrkkä käännös ja esteet lähellä seinää, esteiden välissä 3 laukkaa. Väli oli tarkoituksella aika ahdas. Kuitenkin Olli ja Kalle mahtuivat väliin, vaikka tiukkaa tekikin.



Sitten oli vielä toinen kaareva linja, tiukalla kaarella ja väliin oisko ollu 5 tai 6 laukkaa, jälleen ahtaalla välillä. Tämäkin tuli ihan ok, tosin tiukkaa meinasin väli tehdä. Lopuksi tulivat vielä rataa. Loppuun päin mentäessä heppa selvästi parani ja jaksoi paremmin keskittyä. Suurimmaksi osaksi hyppytauko näkyy hevosen hypyn tekniikassa. Se ponnistaa kovaa mutta varsinkin pienillä esteillä se ei nosta niin paljon jalkoja. Se tekee siis aina ison hypyn, mikä tuotti välillä vaikeuksiä mahtua väleihin.

Valmennuksen jälkeen heppa oli edelleen ihan menossa ja painoi innoissaa ympäri maneesia. Sen ilme estevalkassa oli koko ajan niin iloinen, että se mielentila kun saataisiin vielä koulutreeneihin.

Perjantai kävin kevyesti jumppailemassa hepan ja se oli todella kivalla ja energisella tuulella koko ajan.

Lauantaina Olli oli tehnyt kunnon kankitreenin pojan kanssa, ja alkuun se oli ollut kuulema todella vihainen kun oli joutunut oikeen kunnolla töihin. Se oli potkinut sivulle ja pelleillyt, kun kankien kanssa joutui olemaan heti ryhdissä. Olivat tehneet vastalaukkoja ja muita ja heppa oli kyllä sitten alkanut toimimaan ja oli tehnyt hyviä pätkiä.

Sunnuntaina Olli ja Kalle hyppäsivät hieman isompaa. Alkuun Olli verkkasi kunnolla hepan. Verkan jälkeen oli kasikolla puomit, molemmissa ympyröiden päissä ja keskellä oli kavaletti. Heppa teki nämä hyvin ja laukatkin alkaa jo vaihtumaan helpolla. Sen jälkeen tulivat ihan yksittäisiä ja samaa suoraa linjaa mitä viimeksikin, mutta väliä hieman pidennettiin, jotte se oli sujuva. Lopulta pienimmät esteet olivat 110 ja isoimmat reilu 125. Heppa oli ihan innoissaan ja kuulema aika vahva. Kertaakaan se ei epäröinyt vaan painoi menemään silmät kiiluen kohti esteitä. Sunnuntaina hyppyjen tekniikkakin oli huomattavasti parempaa.


Hyppyjen jälkeen loppuverkoissa heppa oli jälleen ihan innoissaan menossa ja selvästi tyytyväinen. Heppa tuntui välillä tarvitsevan, että pääsi hyppäämään kunnon esteitä, se oli jotenkin niin rentounut. Eilen vielä kun menin sen kanssa jumppaillen, se oli jo satulaa laittaessa niin rauhallinen ja paljon rentoutuneempi. Ratsastaessakin se oli eilen todella kiva kun tehtiin vähän palauttavaa treeniä pojan kanssa. Tänään heppa saa vapaan, voi olla että käydään maneesissa tekemässä vähän maastakäsin töitä.

Suunniteltiin vaihtavamme hepalle esteille kuolaimen kun se on ollut vähän vahva ja muutenkin Kallelle sopii se, että kuolain aina sillon tällöin vaihtuu.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mahavaivojako?

Kuulumisia taas välillä. Viime viikolla mentiin pojan kanssa mielenvirkistykseksi vähän puomeja ja ristikoita. Olin kyllä itse taas niin hukassa ja kauhea jännitys pienien ristikkojen ylityksistä. Puomit vielä sujuvat ihan hyvin, eikä sen suurempia ongelmia pienellä esteilläkään, mutta sitä tuntee itsensä ihan alottelijaksi kun pienikin este laitetaan eteen. Huomasi kuitenkin miten innoissan heppa oli ja veti oikeen kohti esteitä, vaikka niitä ei oltu menossa. Eihän Kalle niistä nyt saanut sellasta intoa irti, mitä se Ollin kanssa hypätessä, mutta tehtiin ainakin jotain kivaa vähän löysällä nutturalla.

Tällä viikolla saatiinkin Olli takaisin hepan selkään. Olli meni maanantaina sen kanssa koulua ja kerroinkin ongelmia, eli hevonen on ollut vähän känkkäränkkä. Ravi on kulkenut kivasti ja irtonaisesti, mutta etenkin laukannostot ovat olleet vaikeita. Varsinkin ekat nostot, sen jälkeen ongelmat ovat huomattavasti vähenneet. Hevonen on ollut myös kiukkunen satuloidessa ja vatsan alta hieman normaalia herkempi. Ajattelin mahdollisuutta, että se johtuu omasta ratsastuksesta ja siitä. että hevosella on ollut virtaa eikä ole päässyt tekemään sen mielestä niin kivoja juttuja.

Tässä kuitenkin muutamia päiviä hevosta seurattuani, epäilen yhä enemmän vatsavaivoja. Kalle on todella herkkä mahastaan ja reagoi muutoksiin usein aika vahvasti. Meillä noin pari viikkoa sitten loppui marstall mash ja samalla lisäsin 1dl soijaa, sekä sinkki-kuparia. Ongelmat alkoivat muutama päivä näiden jälkeen. Otinkin nyt soijan pois, sillä sen kanssa oli viimeksikin ongelmia, eikä sitä enää hevoselle tule. Lisäksi heti kun pääsen Turkuun haen marstall mashiä, sillä näin heppa oli todella hyvän tuulinen ja vaikutti voivan hyvin. Katsotaan nyt muutamia päiviä, miltä heppa alkaa vaikuttamaan. Tosin heppa on usein juuri tähän aikaa todella hankala ja nyt ongelmat ovat olleet todella pieniä, ihan muutaman askeleen verran aina ratsastuksen alkupuolella.

Eilen Kalle ja Olli oli kouluvalmennuksessa ja heppa liikkui hyvin. Pieniä erimielisyyksiä oli muutamissa kohdissa, mutta tosin ne tehtävätä olivat hevoselle aika vaikeita ja pienetkin vatsavaivat luultavasti pahentavat jo ennestään vaikeita asioita. Pääasiassa heppa kuitenkin liikkui todella kivasti.







Videolla koko valmennus. Kaikki pätkät siis vaan lykätty putkeen.

Tänään käytiin vähän maastakäsin maastokävelyllä ja heppa toimi todella kivasti ja nautti selkeästi. Syötiin vähän ruohoa matkalla ja mentiin vaan ihan rennosti. Kävelyn jälkeen käytiin maneesissa hiukan juoksemassa. Juoksutin pojan ilman mitään sivuohjia ja heppa toimi todella kivasti, eikä kiukutellut pätkääkään. Viime juoksusutuksessa kun ongelmat alkoivat heppa oli todella vaikeana laukannostoissa, nyt ei mitään. Loppuun tehtiin vielä vähän vapaana maastakäsin juttuja ja heppa toimi todella hyvin. Huomenna olisikin sitten Olli ja Kallen estevalmennus.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kuulumisia!

Heippistä taas. Nyt olis tarkotus ihan normikuulumisia teille kertoa. Muuten harmitti ihan hirveästi viime kouluvalmennuksen jälkeen ja torstaina huomasin, että satulan toppaukset ovat sen verran painuneet, että satula hiukankin liian eteen satuloituna koskee välillä säkään, jonka takia ihan pieneltä alueelta oli karva ihan hiukan kulunut. Ei siis ihme, että hevonen oli hankala. Meidän satulassa on vaihdettava etukaari ja etukaaren suojana oleva tarra, joka on alempana, mitä säkätila muuten, oli hieman ottanut jossain välissä kiinni. Pitääkin varmaan tässä jossain vaiheessa lähettää satula topattavaksi. Nyt kokeilin laittaa meidän romaaniin eteen lisäpalat, sillä satula on muutenkin aavistuksen leveä, mutta kapeampi kaari helposti puristaisi sitten taas, joten tällä mennään.
Vanhoja kuvia kuvittamaan muuten niin tekstipainotteista postausta.

Torstaina kävin vähän jumppailemassa ja laitoin satulan hiukan taaksemmas, jolloin se oli parempi. Päätin silti lisätä sinne eteen ne palat, sillä satula istuu näin todella hyvin. Heppa olikin torstaina paljon parempi, mitä se oli tiistaina, eikä kiukutellut oikeastaan ollenkaan. Perjantaina kävin vielä hoitamassa aamutallin, mutta heppa sai vapaata. Itse lähdin lauantaina laivalle ja Ollin piti mennä Kallella sunnuntaina, mutta oli tullut kuumeeseen, joten heppa vietti vapaan viikonlopun.

Eilen maanantaina olikin sitten taas aika hevosen joutua töihin. Jo maneesiin mentäessä hevonen käveli erittäin innokkaasti, kun yleensä se maneesiin mentäessa on lähes perässä vedettävää mallia. Olinkin päättänyt sen pitkästä aikaa päästä irti maneesiin. Heppa on ollut todella rauhallinen irtona ja olenkin ollut huolissaan kun se on ollut liian "rauhallinen". No onneksi sain huomata, että hepalla ei ennen ole luultavasti ollut turhaa energiaa, sillä eilen se kyllä meni ihan tuhatta ja sataa ja riemuissaan pukitteli. Hepalla oli todellakin hauskaa, mutta silti se kuunteli koko ajan hyvin. Kun se oli juossut tarpeeksi ja tuli luokse pyynnöstä, heitin satulan ja suitset ja hyppäsin selkään.

Kalle oli todella kiva. Se oli irtonainen ja innokas. Se painoin menemään hienoa ravia kuin mikäkin höyryveturi. Itse nautin vaan kyydistä kun heppa oli niin ihanan innokas. Laukassa se jopa tuntui, että olisi saattanut villiintyä, mutta oli kuitenkin kiltisti. En mennyt kuin hetken ihan vaan testiksi. Satula tuntui näin todella hyvälle ja heppa liikkui tosi mielellään. En muista milloin se olisi maneesissa ollut noin innoissaan ja liikkunut noin helpolla ja irtonaisesti. Olen kyllä huomannut, että Kallelle toimii se, että ekaksi mennään suht rankasti ja sen jälkeen saa kevyen jakson, jossa muutamiakin vapaita.
Vielä yksi video hepan ralliteluista. Onneksi se ei ratsastaessa ihan näin pukittele :)