torstai 29. toukokuuta 2014

Koulutuuppausta!

Nyt saattekin hieman enemmän kuvia, harmi vaan että ulkona sato ja samalla maneesi oli hieman pimeä kuvien ottamiseen, joten tuli vähän huonolaatuisia mutta eipä voi mittä.

Tänään tein aika nopean koulutuuppailun, sillä hevonen kuunteli todella kivasti alusta asti. Verkat kunnolla eteen alas, jonka jälkeen enemmän kokoamista ja vähän avoa suorilla ja väistöjä. Väistöt olivat ihan ok, tosin ne on vielä todella hitaat ja menevät vain vähän ristiin, mutta nyt hevonen yritti ja takapää tuli myös mukana. Laukassa keskityin perus rentoon laukkaa, oikea laukka olikin aika kiva. Kun olin saanut hepan kivaksi ja loppuverrytely lähestyi, otin vielä reipasta laukkaa ympäri maneesia. Sitten vielä loppuverkat. Loppukäynneiksi Suvi meni kyytiin ja Kalle oli todella kiltisti:) Hieno poika!



No nyt tällanen lyhyempi postaus ja enemmän kuvia!









































Mikä oli lempparikuvanne?

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Talviloimien siivoamista!

Myytäviä lisätty, käykääpä kurkkaamassa!
Päätettiin tässä yhtenä iltana siivoilla kotona olevat talviloimet. Tallilla meillä on vielä 3 sadeloimea, vuoreton amigo mio, johon myös kaulakappale, thermo masterin 100g, johon myös kaulapala ja fleecevuorellinen kaulapalallinen loimi. Lisäksi tallilla on back on trackin fleeceloimi ja 3 muuta fleeceä, sekä bucaksen cooleri ja verkkoloimi, villaloimi ja iso villafiltti. Siinä taitaakin tällä hetkellä tallilla olevan loimet.

Tässä nyt siis meidän talviloimet:)
Siinä nyt loimet, lisäksi äitin ja iskän tykönä on ainakin 1 tai 2 sisäloimea
Tässä meidän toppaloimet, Ylimpänä eskadronin 300g toppaloimi, ilman kaulapalaaa
seuraava mun ehkä lemppariloimi, horseware amigo kaulapalallinen 200g toppis,
alimpana eskadronin todella paksu 400g toppaloimi, jolla ei varmasti tule kylmä:)

Tässä mun ratsastusloimet, joita en ole kertynyt kuin kaksi, sillä verkoissa pidän yleensä villafilttiä ja nämä ovat vähällä käytöllä. Ylempänä fleeceratsiloimi, joka tuli Kallen mukana ja siihen sopiva huopa.
Alempana fleecevuorellinen vedenpitävä ratsastusloimi.
tässä vielä tallitoppikset, josta puuttuu ainakin eniten käytetty 150g amigon sisätoppis, sekä toinen fleecevuorellinen sisäloimi.
Punaisen loimen olen ostanut vasta ihan keväällä alennuksesta ja se on ehkä hieman jopa pieni, mutta toimii enemmän vara sisäloimena. Paksuus noin 300g
Seuraava toiseksi eniten käytetty sisätoppis, tuli Kallen mukana. paksuus noin 300g mutta mennyt sisuksen aika paljon kasaan.
Alimpana käytettynä ostettu bucaksen noin 300g sisätoppis.

Mitäs piditte loimipostauksesta?
Tiedän olevani aika loimifriikki:9, mutta tykkään, että hevosella on sopivat ja hyvät loimet joka keliin, jotta talvisinkaan ei tarvita kuin yksi loimi sisäloimen päälle. Kallella on nyt aika kivat loimet, eikä ne hinkanneet koko talvena yhtään karvaa:)

kengitys ja kylmäää

Heippistä taas. Maanantaina Kallelle tuli kengittäjä. Poika pääsikin suoraan laitumelta kengitykseen. Harjailin hepan ennen kengitystä. Kalle on ollut viimeiset kerrat todella kiva kengittää ja seissyt koko ajan ihan paikallaa. Olen yleensä antanut sen syödä samalla kun sitä kengitetään, sillä silloin se malttaa seisoa paikallaan. Lisäksi talvisin hepat tulevat yleensä sisälle 4-5 aikaan, joten ollaan otettu illemmalla kengitys, sillä silloin heppa on rauhallisimmillaan, sillä tietää että on aika tulla sisälle.

Nyt tilanne oli kuitenkin hieman eri. Hepat on ensinäkin johonkin 7 asti ulkona ja lisäksi hevonen oli laitumella. Hevosellahan ei siis ollut yhtään nälkä, joten sitä ei heinät kiinnostaneet siis pätkääkään, vaan heppa oli hieman levoton, sillä se tiesi muiden olevan laitumella ja lisäksi ne säännöllisesti huutelivat perään. Tähän kun lisätään vielä hyttyset, joita Kalle ei siedä oikeastaan yhtään, oli hevonen huomattavasti hankalampi, mitä edellisillä kerroilla. Heppa siis ei sen enempää tee mitään, mutta yrittää välillä rimpuilla jalkaa irti. Kerran kengittäjä sitten hieman komensi ja loppuajan hevonen seisoi huomattavasti paremmin. Tosin se sai yhden haavan kun vetäisi jalat pois ja naulat oli kyllä käännetty, mutta ei poikkastu, joten veti toiseen jalkaan pintanaarmun. Onneksi siihen ei tullut sen enempä ja puhdistuksella meni ihan kiinni seuraavaks päiväks.
Hevonen tarkkana kuin porkkana, eikä paikallaan oleminen ollut ollenkaan kivaa.
Kun hepalla oli kengät jalassa lähdin ratsastamaan. Tein ihan normaalia verkkaa vapaan jälkeen ja heppa olikin ihan kiva ratsastaa, joten en mennyt kovinkaan kauattaa. Keskityttiin taas suoruuteen etenkin laukassa ja oli jo ihan ok.

Tiistaina Kallella oli vapaata, sillä olin töissä lähes koko päivän ja kävin muutenkin hakemassa Kallelle Raisiosta magnesiumia, sinkki-kuparia, racing selectediä ja valkosipulia, sillä hevonen on ratsastusten alussa vähän yskinyt kuivaa yskää, joka johtuu luultavasti kuivasta ilmasta. Saa nyt valkosipulia sen aikaa, että lakkaa yskimästä ratsastuksen alussa.

Tänään Kalle pääsi liikutukseen jo heti aamusta. Hepat oli vielä sisällä kun menin. Ulos mentyä huomasin, että hevonen on aika virtaisa ja kyttäilikin lähes kaikkea. Käveltiin kuitenkin ihan rauhassa, kunnes heppa pelästyi auki olevie olvia (jotka ei koskaan ole auki) ja päätti ämpäistä toiseen suuntaan ja hyppiä pystyyn. Yritin sitten päästä pelottavan kohdan ohi, mutta eipä se paljon auttanut roikkua ohjissa kun 550kg päättää mennä toiseen suuntaan. Tyytysinkin että hevonen kävelee muutaman askeleen kohti, jonka jälkeen käännytään ja mennään toista kautta. Hevonen oli jälleen todella tosissaan, se hieman tärisi ja puhkui ja kasvoi ainakin 2m:), noo hetki siinä trimpattiin ja pakiteltiin, kunnes heppa rauhottui ja päästiin maneesiin. Itseäni nykyisin naurattaa nämä hevosen tempaukset, sillä pelkää niin kummallisia asioita ja lisäksi se kunnioittaa niin hyvin ihmistä, eikä juurikaan vedä narusta, joten hyppii ja tanssahtelee vaan vieressä.
lisätään nyt vähän vanhoja ratsikuvia, niin ei tule niin tylsä tekstistä
Maneesissa tehtiin taas normaalia jumppaa matalassa muodossa. Tehtiin paljon kasikolla, kuitenkin niin että ympyröiden vaihto tapahtuu vähän niinku lävistäjällä, jossa heppa suora. Tein kasikolla paljon siirtymiä ja käynti- ravi-käynti siirtymissä heppa onkin todella kiva ja rento. Näiden jälkeen otin myös laukkaa. Vasenta laukkaa on parempi säädellä, mutta oikeaan se on jotenkin rennompi. Laukka-ravi siirtymiin yritin keskittyä, jotta ratsastan ne. Muutama ihan keskinkertanen siirtymä tulikin ja koko ajan paranee. Laukkojen jälkeen heppa välillä juoksee hetken vähän alta ja menee pois avuilta, joten tein vielä taivutteluja ja väistöjä ravissa. Väistöt sujuivatkin yllätävän hyvin. Kun heppa oli taas avuilla ja kuunteli otin kevyttä ravia taas kasikolla. Hepalla oli selvästi virtaa tänään, sillä se vähän yritti kyttäillä koko ajan ja silloin joutuu pyytämään vähän vahvemmin avuille, jotta saa sen kuuntelemaan minua. Lopulta heppa oli kiva eikä enää kyttäillyt mitään, johon olikin hyvä lopettaa. Ratsastuksen jälkeen heppa pääsikin ulos tarhaamaan:)

Taas tuli kilometrin mittainen postaus. Ei ole pakko lukea, enemmän itseäni varten, jotta muistan vielä vuosienkin päästä millainen heppa on milloikin ollut:)

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viikonlopun touhuja!

Kalle sai kevyen viikonlopun. Lauantaina esteet vaihtuivat sileän työskentelyyn, joka oli kyllä hyvä juttu. En viitsinyt lauantaina hypätä, koska perjantaina heppa tuntui jo siltä, että se tarvitsee kunnon läpiratsastuksen. Ulkona oli lisäksi ihan superkuuma ja oltiin Tiinan kanssa niin oli kivempi mennä yhdessä ja mahdollisimman tehokkaasti.

Heppa oli kyllä aikast hyvä ratsastaa. Tehtiin ihan normaalia jumppaa ja yritin lisätä suoraan menemistä, sillä se on yllättävän vaikeaa ja tulee helposti mentyä ympyrällä lähes koko ajan. Heppa kokeili ainuastaan aluksi kerran, että onko pakko, mutta sen jälkeen se oli super hyvä. Yritinkin mennä harjotusravissa isompaa ravia hieman enemmän koottuna. Ravien jälkeen otettiin laukkaa. Heppa oli laukassa aikast kiva ja päästiin menemään suoraakin. Otin myös muutamia laukka-ravi siirtymiä, sillä unohdan usein ratsastaa etenkin tämän siirtymän ja alan keventämään ja annan hevosen vaan juosta alta. Muutaman toiston jälkeen heppa tajusikin, että pitää ruveta heti töihin. Toki töitä asian kanssa vielä on ihan omastakin syystä, kun olen sen antanut vaan juosta, enkä edes yrittänyt ratsastaa heti. Laukan jälkeen vielä loppuravit eteen-alas, loppukäynnit ja talliin. Tallissa heppa sai greenlinen ja pesun, jonka jälkeen hepat pääsi laitumelle:)

Sunnuntaina heppa sai vapaata, sillä on liikkunut aika paljon tällä viikolla ja lisäksi on ollut todella lämmin. Muutenkin heppa on käyttäytynyt todella kivasti. Huomenna tuleekin sitten kengittäjä ja heppa saa uudet popot alle:)

Otettiin vielä muutamia kuvia meidän hauvoista ulkona tänään. Niiden kuvaaminen on vaan todella vaikeaa. Kawa on niin valkonen, että se tuottaa hankaluuksia ja lisäksi ne on niin pieniä ja todella nopeita liikkeissään, joten kamera ja kuvaaja ei oikeen pysy vauhdissa mukana.







perjantai 23. toukokuuta 2014

Kouluratsastuksesta pientä preikkiä ja mukavempaa tekemistä välillä!

Ollaan pyritty Kallen kanssa jatkamaan samoissa merkeissä kun alkuviikollakin. Ollaan hieman löysätty kouluratsastuksessa, sillä onhan ulkona mahtava ilma ja muutenkin on kivaa pitkän, synkän ja hieman vaikean talven jälkeen tehdä muutakin kuin katsella maneesi seiniä. Tosin maneesissakin on käyty, sillä kenttäähän meillä ei ole, mutta ollaan pyritty monipuolistamaan treeniä.

Talvella oli sen verran ongelmia hevosen kanssa paljolti satulasta lähtöisin, jonka takia ei pystynyt kunnolla ratsastamaan, josta hevonen keräsi virtaa. Pelkäsi kaikkea ja oli vähän lentoon lähdössä. Siihen kun lisättiin etten itsekkään ole ennen tällasella todella reaktiivisella hevosella ratsastanut, joten maasto ja kaikki puomit ym. oli talvella pannassa, sillä ihan sileä tuotti tarpeeksi haastetta. Lisäksi hevonen teki kuitenkin ihan hyvin, vaikka joutuikin paljon sileällä menemään.

Nyt ohjelmaan on kuitenkin otettu esteen, kuten olette varmasti lukeneetkin, niin Kallella on Tiina ja Johanna hypännyt noin 1x1-2 viikossa. Itse olen myös yrittänyt saada jonkin näköisen hyppykärpäsen pureman, sillä itseäni ei juuri esteet kiinnosta. Nyt olen kuitenkin muutaman kerran jopa halunut mennä maahankaivettuja esteitä ja puomeja. " esteillä ei mua edelleenkään kiinnosta se korkeus, vaan edemmänkin lähestymiset ja se että hevonen on avuilla".

Niinpä torstaina menin Kallella pitkästä aikaa miniristikkoa ja puomeja, joka on mulle ihan tarpeeksi. Kävin alkukäynnit maastossa ja heppa oli super rauhallinen. Maneesissa verkkasin aika nopeasti, sillä oli todella kuuma, vielä kun aurino on porottanut kohti maneesia koko päivän. Ravin jälkeen tein vielä muutamia väistöjä, jotta sain hevosen kunnolla avuille. Sen jälkeen laukkaa. Laukkasin aluksi ihan ympyrällä, jotta sain hevosen kunnolla rennoksi. Kun laukka oli ok aloin tulemaan ihan puomia, johon halusin vaan saada paikan sopimaan, jotta oppisin näkemään etäisyyttä ja muutenkin saada säädettyä laukkaa. Paikat osui vasempaan suuntaan ihan kivaksi. Ainuastaan kerran jäi vähän kauaksi, mutta kait se näin yli 5 vuoden hyppäämättömyyden ja huomioiden etten enenkään juurikaan hypännyt niin on ihan hyväksyttävää.

Tämän jälkeen alettiin tulemaan ravissa miniristikkoa, jossa heppa oli oikein kiva. Pysyi hyvin kuulolla ja ei ylihypännyt tai pelleillyt. Otinkin laukkaa ja aloin pitkästä aikaa tulemaan laukasta estettä. Heppa oli edelleen todella hyvä ja itse sain aika hyvin tulemaan oikeaan kohtaan. Minulle on todella tärkeää että tiedän mistä hevonen hyppää, sillä muuten jos tulee pieleen menen ihan lukkoon, onneksi Kalle hyppää kuitenkin mistä vain varsinkin kun esteet on n. 50cm. Mutta haluan silti oppia, jotta esteitä olisi helpompi myös korottaa. Lisäksi jos tulee ihan pieleen Kalle usein vähän vetää siitä hernettä nenuun. Tultiin kuitenkin ristikkoa joku n. 10 kertaa. Otettiin esteiden jälkeen vielä oikeaan kierrokseen laukkaa, jossa kanssa oli tärkeää saada hevonen kuulolle. Se ei ihan niin hyvin onnistunut. Heppa oli pikkasen kuumunut ja ei ollut kunnolla pohkeen edessä. Lopulta kuitenkin tuli oikeallekkin hyviä ylityksiä puomeista joka riitti. Loppuverkat vielä ja heppa pesulle ja ulos, sillä molemmille oli tullut kunnon hiki.

Perjantaina menin aamulla tallille ja ilma oli jälleen todella lämmin. Olinkin päättänyt lähteä pikkuhiljaa hieman pidemmällekkin maastoon. Mentiinkin kilsan pari tietä toiseen suuntaan missä ei olla koskaan käyty. Heppa oli kiltisti eikä juurikaan kyttäillyt. Otettiin hieman ravia ja heppa oli edelleen kiltisti. Sen jälkeen lähdettiin meren rantaa pitkin, jossa ei myöskään olla käyty. Heppa oli sielläkin kiltisti. Tosin se siellä oli todella energinen, en tiedä johtuiko pehmeästä pohjasta, mutta hevonen olisi halunnut mennä kovempaa. Ravattiin sieltä takaisin tullessa. Sen jälkeen tarkoitus oli mennä maneesiin, mutta kierrettiin vielä pellolta, koska roskiauto oli juuri pihalla roskiksia tyhjentämässä. Pellolla joku pörriäinen kiusasi Kallea ja se potki koko ajan takajaloilla. Otettiin sielläkin hetki ravia, jotta pörriäinen katoaisi.

Sen jälkeen kävin vielä maneesissa, jotta sain heppaa vähän läpi. Heppa olikin aika lomafiiliksissä, eikä halunnut tehdä ollenkaan niin kuin haluaisin. Se kiemurteli, oli veltto ja vähän hankala. Jouduinkin hetken ratsastamaan sitä hieman kovemmin, jotta hevonen lopetti pelleilt (pakittelu), jonka jälkeen heppa oli kiva. Laukassa treenattiin hieman lyhentämistä ja pidentämistä, jotta takapää tuli paremmin alle. Loppuverkkojen jälkeen vielä kävelytys, hepan pesu, hepan greenline mössö ja laitumelle. Huomenna olisi tarkoitus mennä jälleen maahankaivettuja puomeja ja esteitä, jos kaikki menee niin kuin pitääkin.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Lämmin sää jatkuu, ihanaa!

Heippistä vaan taas. Maanantaina Kallelle tuli valitettavasti vapaata, sillä olin töissä todella typerästi. Lisäksi täällä tuli aikamoisia ukkosmyrskyjä ja vettä välillä vaakatasossa. En käyny koko maanantaina ollenkaan siis tallilla.
Tiistaina tein heppasen kanssa ihan perus jumppaa sileällä. Heppa oli ihan ok, jopa hieman tahmea osittain. Verkkailin koko maneesissa tehden paljon voltteja ympyröitä ym. Verkan jälkeen otin laukkaa. Laukat oli ihan ok niin kauan kun mentiin kaarevia uria, mutta suoraan meneminen laukassa on jostain syystä mulle tosi vaikeaa ja hassua on että vasemmalle vaikeampaa kuin oikealle. Heppa siirtyy tosi helpolla raviin, koska luultavasti otan liikaa kiinnin kun yritän pitää sen suorana ja tahdissa. Kovempaa kyllä päästäisiin suoraa. Tarttisikin aloittaa suoraan laukkaaminen vähän reippaammin, eikä niin koottuna, jotta ei tulisi raviin siirtymiä ja siitä pikkuhiljaa alkaa suoraakin menemään paremmassa tahdissa ja tasapainossa.

Otin vielä jonkun verran laukannostoja ja muutenkin siirtymiä. Laukat nousi todella kivasti lähes ajatuksen voimalla, tosin raviinpäin siirtyessä hevonen lähtee helposti juoksemaan pois alta, mutta muutama ihan ok siirtymä tuli kun otin laukan todella hitaaksi ja muistin lähteä ratsastamaan ravia heti, sillä usein jään vaan haahuilemaan raviin siirtymässä.

Lopuksi vielä loppuravit kunnolla eteenalas ja huomasi, että ulkona on lämmin, sillä ei tehty töitä kuin n.30min + alku ja loppukäynnit ja heppa hikosi aika paljon, sillä normaalisti sitä on lähes vaikea saada hikoilemaan.

Tänään olikin pitkästä aikaa maastoilupäivä. Laitoin hepan taas tarhassa kuntoon ja lähdin maastoon köpöttelemään. Käytiin aluksi metsätietä pitkin aika lähellä rantaa, jossa käännyttiin takaisin mentiin tiellä pienen matkaa kunnes käännyttiin takaisin päin. otin tiellä muutaman pätkän ravia, joissa heppa oli todella kiltisti ja ravasi pyöreästi. Mentiin tallin ohi ja tarkoitus oli mennä vielä hieman matkaa toiseen suuntaan, mutta tallin kohdalla Maiju lähti papan kanssa kävelemään, joten käytiin vielä niiden kanssa kävelemässä maastossa. Mentiin suurinosa matkasta pellolla ja hiukan kiivettiin ylämäkiä oikei hitaassa käynnissä, jotta hevonen joutui kovin ponnistamaan takapäällä. Kalle oli koko ajan todella kivasti, eikä säikkynyt mitään. Kulki muutenkin kivasti edessä alhaalla, selkä pyöreänä. Kävelinkin koko lenkin sellasella kevyellä tuntumalla. Matkaan meni varmaan joku 45minuuttia. Heppa oli todella rentoutuneen oloinen kevyen ja rennon aurinkoisen maastoretken jälkeen.

Olen maastoillut Kallella ihan liian vähän, vaikka se on aina käyttäytynyt hyvin. Ollaan menty pääasiassa tallin lähimaastoissa ja muutaman kerran kaverin kanssa vähän pidempään. En viitsi yksin lähteä minnekkään kauas, jos kuitenkin sattuu jotain. Tosin heppa on kyllä ollut näidenkin maastoiluiden jälkeen todella kiva ja rento, sillä on se nyt melkein joka viikko päässyt metsiin vähän räpiköimään. Ehkä me tässä kesällä vielä uskaltaudutaan kunnolla maastoonkin:) Kalle oli eilen jo muutaman tunnin laitumella ja tänään se pääsee 4 tunniks laitumelle, kohta ne pääsee sinne jo kokonaan, vaikka yöksi tulevatkin sisälle ja Kalle on yksin laitumella, tosin 2 muuta hevosta on aidan toisella puolella:)
saitte nyt yhden vanhan kuvan viime syksyltä. Hepat samoilla laitumilla tälläkin hetkellä

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ihanan lämmin sunnuntai!

Voi, että kun on kiva viikonloppu takana. Aurinko paistanu täydeltä taivaalta ja lämpöä +25, ei ole tarvinnut ainakaan palella. Eilen kävin päivällä ratsastamassa Kallen. Laitoin sen tarhassa kuntoon, koska en viitsinyt turhaan talliin viedä. Heppa oli todella kiltisti ku laitoin sitä kuntoon. Sen jälkeen lähdettiinkin maneesiin (tallilla ei ole ulkokenttää). Kävelytin heppaa aluksi ja se oli todella rauhallisen oloinen. Kohta nousinkin selkään ja otin ohjia käteen. Ravailin aluksi ympyrällä hetken, kunnes menin koko maneesia ja tein loivia kiemurauria, joista aina keskeltä voltti uralle. Heppa vertyi tässä todella hyvin ja oli muutenkin sille sopivasti tekemistä. Verkkojen jälkeen otin laukkaa molempiin suuntiin. Keskityin laukassa pelkästään rentoon hevoseen, joka laukkaa kunnolla, joten en juurikaan koonnut hevosta tänään, vaan annoin liikkui sen sille hyvässä muodossa, kuitenkin niin, että se on kontrollissa koko ajan. Oikea laukka oli jälleen yllätävän hyvä.

Laukkojen jälkeen otin vielä samaa loivaa kiemurauraa mitä aluksikin, poikkeuksena, että tulin väistössä aina keskelle ja voltin jälkeen väistöä uralle takaisin ja uralla laukannosto  ja ennen pitkää sivua takaisin raviin. En tehnyt tätä kuin muutaman kerran ihan vaan että näin onko hevonen hyvin avuilla ja tekee niin kuin pyydän. Tämän jälkeen otettiin vielä eteen-alas ravia kasikolla, jossa heppa oli hyvä ja rento.

Loppukäynnit menin maastoon taluttamaan. Olisin mennyt selästä, mutta en ole Kallen kanssa avannut vielä maneesin ovea selästä käsin, joten en viistinyt uudestaan enää selkään nousta. Käytiin vähän metsässäkin kävelemässä, jotta heppa joutuu keskittymään mihin se astuu. Muutaman kerran se tuli vähän päin, kun kompuroi, sillä ei olla juurikaan metsissä kävelty, poluilla vaan. Muuten heppa oli kiltisti kävelylenkin, eikä säikkynyt kertaakaan:)

Ratsatuksen jälkeen heppa sai syödä greenline mössönsä, jonka jälkeen heppa joutui shampoo pesulle. Olen sen pesua jo pitkään suunnitellut ja se on aina jäänyt, nyt kuitenki oli niin lämmintä ja itsellä ei mikään kiire, joten sain sen pestyä.

Pesun jälkeen heppa pääsi reilu 30minuutiksi pikkutarhaan syömään vihreää. Hetken siellä oltua heppa olikin jo kuiva, koska ulkona oli niin lämmintä. Mun heppa oli vielä entistäkin kiiltävämpi.


Tallin jälkeen lähdettiin Jussin kanssa käymään Naanatalissa syömässä. Käytiin Trapin pihalla, jossa jouduttiin tarjoiliaa odottamaan pitkään. Lopulta saatiin kuitenkin pizzat, jotka olivat hyvät.


Naantalistä päästyä päätettiin vielä Jussin ja Junnun kanssa mennä testaamaan Vehmaan frisbeegolf rataa, joka tosin on vielä kesken. Rata oli kivan oloinen, tosin erittäin vaikea. Ehkä sitä sitten joskus tottuu rataan:) Frisbeegolfissa menikin varmaan reilu 2h, vaikka ei heitelty edes kunnolla, vaan enemmänkin käveltiin rata läpi.