3,5vuoden takainen kuva, noin kuukausi sen jälkeen kun heppa oli mulle tullut. |
Heinän lisäksi Kalle saa vain puuron, johon tulee reilu 0,5l greenlineä valkuaistäydennykseen ja muutenkin vatsan hyvinvointiin. Greenlinen määrää muutetaan aina hevosen lihavuuskunnon mukaan, mutta tällä hetkellä tuo reilu puoli litraa on oikeen sopiva.
Lisäksi puuroon tulee 2,5dl marstall mash, tämäkin vatsan hyvinvointiin ja on toiminut paremmin kuin pellava. Lisäksi tämä tuo hyvin makua puuroon, jolloin puuroa ei jää ruokakipon pohjalle.
2dl kivennäinen. Kalle saa tällä hetkellä black horsen kivennäistä, joka on toiminut hyvin Kallen vatsalle, eikä se ole oireillut tästä kivennäisestä.
Uutena juttuna Kaltsu saa vatsan hyvinvointiin 1rkl kurkumaa ja 2 rkl kamomillaa, kamomillaa auttaa myös rauhottamaan hermostuneita hevosia, joten sekin ominaisuun enenmmän kuin hyvä Kallelle, vaikka se nykyisin suht rauhallinen onkin.
Nämä tarttui vähän sattumalta mukaan. Kallella on koko 3,5v ollut hieman löysä vatsa. Välillä se heinästä riippuen on vähän kiinteämpää ja toisinaan taas ihan velliä. Juuri ennen uutta vuotta Kallen vatsa meni uudesta paalista ihan veteläksi ja takajalat olivat todella sottaset. Lähdin hakemaan sille ruokintakalkkia, sillä lukuisia vatsavalmisteita kokeilleena, se oli ainut josta oli edes pieni apu. Sattumalta näin chia de Gracia hyllyn ja aikanikuluksi lueskelin tuoteselosteita. Päätinkin laittaa kalkin takaisin hyllyyn, koska suurta hyötyä siitä ei ollut. Otinkin kokeiluun kurkuman ja kamomillan.
Muutaman päivän päästä menin tekemään aamutallia ja yllätyin kun siivosin Kaltsun karsinan. Siellä ei ollu yhtään löysää kasaa, vain lähes kuivia ja kunnon kikkaran mallisia kakka kasoja. Myöskin hevosen takapää oli täysin puhdas. 3,5vuoteen ei mikään ole hevosen löysään vatsaan auttanut ja nyt ainakin vaikuttaa näiden muutamien viikkojen jälkeen vatsan tilanne erittäin hyvältä. En voi kuin suositella tällä kokemuksella kyseisiä tuotteita vatsaongelmallisille.
Tässä vielä valmistajien sivuilta tiedot tuotteista.
Kamomilla:
Kamomilla sopii hevosen ihon hoitoon, ihottumille ja haavoille, erilaisten tulehdustilojen hoitoon, suoliston ja vatsan hyvinvoinnin ja/tai vatsahaavan tukihoitoon. Kamomilla ehkäisee tulehduksia vatsan limakalvoilla ja lievittää kipuja, laukaisee vatsakramppeja. Sopii myös hermostuville ja stressaantuville hevosille. Kamomilla sopii myös käytettäväksi varsoille sekä tiineyden aikana.
Kurkuma:
Kurkuma on luonnon oma kortisoni ja yksi sen tehokkaimmista vaikutusalueista onkin erilaisten kipujen ja särkyjen torjuminen. Vaikuttavana aineena tulehdusten ja kivun hoidossa on kurkumiini, joten on oleellista, että käytetystä kurkumasta on tutkittu kurkumiinin esiintyvyys, joka vaihtelee merkittävästi sadoittain. Hevosille tarkoituteussa Chia de Gracian kurkumassa on tutkitusti kurkumiinia jopa 2 -4 %. Kurkumiinin tehosta erilaisiin tulehduksiin on paljon erilaista tutkimustietoa.
Lääketieteessä kurkumaa käytetään tulehdusten ja kivun hoitoon erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Kurkuma vähentää kipua yhtä tehokkaasti kuin parasetamoli ja siksi se voi helpottaa myös nivelrikon oireita varsin paljon.
Kurkuma on antibakteerinen ja vahva antioksidantti, joka heikentää mm. erilaisten bakteerien, virusten ja hiivojen elinkykyä. Yksi merkittävistä käyttökohteista on erilaiset vatsavaivat. Kurkumaa voidaan käyttää hevosen tai koiran erilaisiin vatsavaivoihin, jotka liittyvät esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymään tai muihin ruoansulatushäiriöihin. Kurkuma myös vähentää suolistokaasujen muodostumista sekä tasaa suoliston ja elimistön ph-arvoa neutraaliksi. Tutkimustulosten perusteella kurkumiini vaikuttaa positiivisesti myös munuaisten ja maksan tulehdusarvoihin (puhdistaa ja vahvistaa).
Vielä kun muistaisi viedä tallille mustapippuria, jota lisätään hiukan hevosen ruokaan tehostamaan kurkuman vaikutusta. Näiden lisäksi hepalla on suolakivi ja lisään vielä ruokalusikallisen suolaa puuron joukkoon. Makua tuomaan laitan välillä vielä omenaa tai porkkanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti