Verkassa Kalle käyttäytyi hyvin, tosin hieman kaikki muu kiinnosti enemmän, eikä se ihme ole kun ei meillä kerran ulkokenttää ole, joten mennään maneesissa tai maastossa.
Lopulta alkoi valmennus, joka tapahtui kahden hevosen ryhmissä. Valmennuksessa Kalle oli yllätävän rauhallinen. Olli ja Kalle joutuivat jonkin verran kävelemään välissä, joka vähän ehkä löysytti Kallea tai se ei oikeastaan ollut heti kävelyiden jälkeen heti ihan terävimmillään. Kaltsu teki kuitenkin hyviä hyppyjä ja mitään sähläilyä ei tapahtunut. Vaikea jopa uskoa, että mun hepasta on ehkä vihdoin tullut fiksu ja aikuinen, jota kehtaa hyvin viedä kotitallilta pois.
Treenien lisäksi on muutakin tapahtunut, sillä Kalle on jo aloittanut laidunkauden sunnuntaina. Kaltsu onkin taas Onnin kanssa samalla laitumella. Lauantaina päätettiin kokeilla laittaa taas Kaltsu ja Onni samalle. Jännitin koko yön miten ensinnäkin saan ne yksin vietyä laitumelle ja muutenkin että onko meno yhtä villiä mitä se viime vuonna oli. No vein Kaltsun aluksi laitumelle, jonne se meni kiltisti ja oli tosi rauhallinen. Sen jälkeen Onni. Kaltsu odotti kauempana kiltisti ja sain Onnin hyvin laitumelle. Ja mitä vielä, ne oli ihan rauhassa, vähän pyörivät toistensa ympärillä ja yhden laukkakierroksen ottivat ja alkoivat syömään. Siellä ne nyt on syöneet taas kylki kyljessä, mutta ovat huomattavasti rauhallisempia mitä viime kesänä ja uskaltavat liikkua koka laitumella. Toivottavasti jatkavat samalla lailla, niin saavat sitten jäädäkkin kahdestaan laitumelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti