Paikanpäällä heppa vaan ulos traikusta ja varusteet päälle ja maneesiin kävelemään. Melkein heti Olli nousikin selkään ja alkoi itsenäisesti verkkaamaan heppaa. Kalle oli todella kiltisti ja rauhassa, siis ei mitään hörhöilyä. Se oli kun se olisi aina ennenkin mennyt siellä. Ihanaa kun se alkaa olemaan niin kiltti joka paikassa ja rennosti, sekä se on nyt ollut todella helppo lastata, joten valkku ja kisamatkoille on todella kiva lähteä. Itse myös tykkään toimia hoitajan roolissa, sillä kisaaminen ei minua oikeen kiinnosta, mutta sen sijaan tykkään olla kisoissa mukana ja siitä että hepalla on taitava ratsastaja, joka tekee sen lempparihommia.
Valmennuksesta en sen enempää nyt kerro, sillä lähes kaikista tehtävistä on seuraavalla videoilla pätkät. Heppa oli kuulema kiva. Se hyppäsi hyvin ja oli rauhallinen, kuitenkaan olematta löysä. Se jopa mahtui väleihin, joihin sitä ei vielä hetki sitten olisi saanut mahdutettua ja silti se hyppäsi hyviä hyppyjä. Olli sanoinkin, että hevonen oli tosi kiva ja tuli takaisin ja meni taas eteen juuri niin kuin sitä pyydettiin.
Kotiin päin lähdettäessä heppa sai kylmät jalkoihin ja loimet päälle ja siitä traikkuun. Jälleen se käveli suoraan ja vielä ilman liinoja. Kotona heppa pääsi sitten iltaruuille ja levolle talliin. Ei paljon onnistuneempi reissu olisi voinut olla. Eipä tarvinnut hävetä huonosti käyttäytyvää hevosta. Kyllä sen huomaa kun se saa monipuolista liikuntaa, kuinka paljon paremmin se voi. Olli on meille kyllä ihan korvaamaton apu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti