Soiteltiin sitten Ollin kanssa, että mitä tehdään. Sovittiin, että hieron hepan torstaina ja katson liinanpäässä, että miltä se vaikuttaa. Torstaina se oli ollut aamulla hieman jäykkä, mutta ei sen enempää ollut ongelmia. Illalla juoksutin sen, jossa se liikkui alkuun hieman jäykästi, mutta puhtaasti ja mielellään. Jos Kalle on kipeä se ei suostu liikkumaan. Annoin hepan vertyä rauhassa, enkä vaatinut siltä isoa ravia heti alkuun. Pikkuhiljaa se ravasi paremmin ja paremmin. Laukassa ei taaskaan ongelmia ollut ja heppa laukkasi alusta asti hyvin ja jopa riehui hieman, vaikka se on nyt ollut juoksutuksessa tosi kiltisti. Juoksutuksen jälkeen lähdettiin talliin, jossa hieroin hevosen etuosan vasemmalta kunnolla. Aika herkkä poika oli, joten aika isoilla laajoilla otteilla otin sen. Sen jälkeen vielä venyttelin hevosen kunnolla. Käytiin vielä hieronnan jälkeen kävelemässä hieman pihalla, jotta heppa ei jumitu suoraan karsinaan. Yöksi kunnon loimi päälle ja iltaruuille. Kalle oli keskiviikkona vain vuorettomalla loimella ulkona ja heti oli niin jumissa, että liikkuminen oli vaikeaa. Epäilen myöskin, että jumittuneiden lihasten takana oli osittain maastoilu, koska pohjat ovat tällä hetkellä todella kovat ja Kalle ei niihin ole oikein tottunut ja herkkä, joten sitä ainakin epäiltiin ongelman syyksi.
Perjantai aamulla menin taas itse selkään hieman jännitäen miltä heppa tuntui. Jäykkä se oli, mutta puhdas. Vasemmalle ei juurikaan ongelmaa, mutta oikealla hieman hankala, koska hevonen ei kunnolla taipunut jäykkyyden takia. Yritinkin pikkuhiljaa saada sitä vaan vertymään ja saada lapoja oikealle paikalle, ettei se kaadu sisälle. Kyllä sieltä alkoi ihan hyvää ravia tulemaan ja heppa oli elastisempi koko ajan. Laukka pyöri alusta asti kivasti ja oli siinä energinen. Ratsastin sitäkin eteen alas vaan isoa laukkaa ja heppa tuntui hyvälle. Jumppailin sitä joku 45min kevennellen ja kevyesti laukkailen, oikein siis hevosta avaten. Loppuun vielä kunnon pitkät 15-20min loppukäynnit. Tallissa taas loimet päälle ja pihalle.
Tässä vaiheessa alkoi jo tulla hieman uskoa, että lauantaina päästäisiin kisoihin tai siis Olli ja Kalle piti lähteä estekisoihin. Sovittiin, että ratsastetaan aamulla heppa vielä ja päätetään sitten mitä tehdään, sillä jos heppa on kipeä tai jäykkä ei sen kanssa tietenkään lähdetä. Nyt kuitenkin oireet oli niin selkeät lihasjumin oireet ja kaikkemme tehtiin hevosen jumppamiseksi. Lauantai aamulla heppa liikkui hyvin eikä ongelmia ja kaikenlisäksi se liikkui mielellään. Ihan parhaat lähtökohdat kisoihin ei kuitenkaan ollut, koska kunnon koulutreeniä ei oltu tehty. Päätettiin siis lähteä kisoihin, eikä muuten turhaan mentykkään, mutta siitä kerron seuraavassa postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti