perjantai 4. syyskuuta 2015

viikon kuulumisia!

Koulukisojen jälkeen ollaan oltu aika rauhassa. Sunnuntaina Kalle vietti aikansa laitumella, koska takakenkä puuttui. Maanantain aamupäivällä kuitenkin kengittäjä jo saapui ja heppa sai kengät jälleen jalkaansa. Taakse sille laitettiin edelleen pohjalliset ja equipaktit, jotka vaikuttavat toimivan ja anturat ovet selvästi kovemmat mitä ennen. Kalle oli tällä kertaa ihan kiltisti kengityksessä, eikä vetänyt kuin muutaman kerran takajalkaa.

Heti kengityksen jälkeen kävin maneesissa kevyesti hölkkäilemässä pojan kanssa. Se vaikutti oikeen rennolta ja letkeältä oli kiva ratsastaa. Menin kevyesti, koska omat niskat oli siinä vaiheessa vielä niin kipeät, että pienikin rasitus sai aikaseksi kauhean pääsäryn.

Tiistaina Olli oli hyppäämässä Kallella ja olivat menneen vähän ratatreenejä. Heppa oli kuulema ollut todella kiva ja hypännyt hyvin,

Keskiviikkona heppa vietti vapaata ja eilen torstaina Olin Ollin mukana tallilla. Alun maneesitreenit vaihtuivatkin maastotreeneiksi, mikä oli kyllä oikeen hyvä vaihdos. Lähdin sitten itse kävellen perään. Heti alkumatkasta tuli vastaan 3 kauhean kokoista hirveä, joita en itse maasta nähnyt kuin vilaukselta, mutta Kalle niille hetken puhisi. Ne kyllä kuulosti kuin elefantti lauma olisi tulossa pusikosta päälle. Kalle hieman puhisi, mutta ei sen enempää pelleillyt.




jatkettiin matkaa "hiekkakuopalle", jonne rakensi hienon esteen risusta tielle. Siinä oli tosi kiva hiekkapohja. Kalle oli ihan innoissaan pienestä maastoesteestä. Muutaman hypyn jälkeen Olli ja Kalle jatkoi matkaa toiseen suuntaan laukkaillen ja mää kävelin hirvikärpästen kanssa takaisin tallille. Tosin Kalle ja Olli oli aika paljon nopeammin perillä, vaikka niillä oli pidempi reitti :)



Tänään ja huomenna on tarkoitus mennä ainakin toisena päivänä kunnon sileän treeni ja näillä näkymin Kalle menee Ollin kanssa sunnuntaina kisoihin.


Mikäs oli teidän lempparikuvanne?


1 kommentti: