torstai 7. elokuuta 2014

Ensimmäisiin kisoihin ilmottauduttu, ai kauheeta!



Nyt vihdoinkin otin itseäni niskata kiinni ja päätin ilmottautua ensimmäisiin koulukisoihin Kallen kanssa. Olen jo pitkään pohtinut kisoihin menoa, mutta olen aina "jänistänyt", enkä sitten ole ilmottautunutkaan. Jotenkin se ensimmäisiin kisoihin meno hevosella jolla koulua ei oikeastaan ole kisattu, on minulle hirveän vaikeaa. Olenkin jo piirrellyt mielessäni, mitä kaikkea voi mennä pieleen. Vihdoinkin olen hieman pelkotilojani saanut vähenemään ja ainut tavoite ainakin nyt on päästä kisoista hengissä (ompas kova tavoite), tosin olisihan se kivaa jos hevonen käyttäytyy hyvin, saan radan mentyä ja se menisi edes jotenkin hyvin. Mitään paineita en kuitenkaan aio ottaa, jos menee mönkään nii menee, ei aina voi onnistua. Ja oikeastaan mitä väliä sillä olisi vaikka ihan totaalisesti mokataisiin, sillä kilpaileminen ja siellä menestyminen ei ole minulle mitenkään pakko. Tykkäänkin ratsastella kotona ja kehittyä ratsukkoina mahdollisimman paljon.

Kisat siis pitäisi ainakin olla (jos ei ennen mitään satu) lauantaina 9.8 läheisellä tallilla. Luokkana meillä on helppo c:2 2000, jossa tiedän jo valmiiksi vaikeaksi laukat etenkin lävistäjällä ja siitä siirtymät raviin. Ollaan niitä kyllä treenattu, mutta hevonen jännittyy ja lävistäjän jälkeen helpolla juoksee vähän pois alta. Siinä luultavimmin on meidän suurin ongelma kohta. Muuten yritän saada vain hevosen keskittymään ja pitämään se edes jotenkin rentona ja aktiivisena.
viime syksyltä, jossa Suvi oli Kallella estekisoissa, jotka sitten päätyivät mahalaskuun.
Mitä ollaan nyt ennen kisoja tehty?

Tiistaina hevonen vietti vapaata. Keskiviikkona treenit sitten taas jatkuivat. Helle on edelleenkin kova, joten hiki tuli jo kuntoon laittaessa. Vaihdoin Kallen mustiin suitsiin normi kolmipalat, jotka olivat meidän ruskeissa suitsissa, sillä oliivi kolmipala ei ole koulussa sallittu, joten ajattelin, että on hyvä ratsastaa samalla kuolaimella. Käytiin aluksi kävelemässä maastossa alkukäynnit, jossa heppa oli todella rauhallinen.
 Heppa oli alussa oikeastaan aika kauhea ratsastaa. Se oli edestä epätasainen ja juoksi alta pois. Jouduin taistelemaan aika kauan, että sain sen edes jotenkin kuuntelemaan pohjetta. Huomasin kuitenkin ettei se oikeen nyt tykkää että sitä ottaa hiukankaan kuolaimesta, joten hyppäsin alas selästä ja löysäsin kuolainta hiukan. Se paransi selvästi tuntumaan, joten kuolain oli vain liian kireällä.

Tein aika paljon töitä laukassa, jotta saan sen takapään kunnolla alle. Kunnon laukkojen jälkeen hevonen on muutenkin parempi ratsastaa ravissa. Ravi sujui ihan ok:sti laukan jälkeen ja se hiukan ryhdistyi ja tuli huomattavasti tasaisemmaksi. Lopuksi otin vielä kouluradan kokonaan. Se oli osittain ihan ok, mutta hevosesta huomasi selvästi, että se alkoi väsymään, sillä olinhan joutunut tekemään sen kassa todella pitkän verkan. Se olikin hieman laiskahko jo loppuradasta, mutta päästiin se loppuun asti ja muistin itsekkin radan. Sen jälkeen tein vielä kunnon loppuravit ja pitkät käynnit.

Tänään otettiinkin vähän rennommin ja tarkoitus oli jumpata hevosta. Se oli hieman väsähtäneen oloinen, joten tein pitkät alkuravit ja en oikeastaan istunutkaan harjotusravia kuin ihan hetken. Verkassa tein paljon taivutuksia, muutamia väistöjä ja siirtymiä. Heppa olikin loppuakohden aika hyvä. Se oli selvästi rennompi ja paremmin tuntumalla, mitä se eilen oli. Otin aika paljon laukannostoja, jotka sujuivat jo ihan hyvin ja muutama hyvä siirtymä laukasta raviinkin tuli. Laukan jälkeen vielä kunnolla eteen-alas ravia, jonka jälkeen loppukäynnit ja pesun kautta tarhaan.
Jossa oli kiva piehtaroida!
Huomenna olisi tarkoitus ratsastaa rata vielä ainakin kertaalleen läpi ja saada hevonen muutenkin kunnolla ratsastettua läpi, mutta kuitenkin niin ettei se kauheasti väsähtäisi. Lauantai aamulla voi olla että käydään vielä hölkkäilemässä, jotta saan tuntumaan millasella päällä se on. Lauantaina meidän lähtöaika on siis n. 12.15 ja arvuuttelenkin täällä, että mihin aikaan pitäisi alkaa lastata tuota hölmöä, sillä yleensä siinä menee semmonen 15min, mutta pitää varautua jos meneekin pidempään. Noo mutta palaillaan, ja toivottaan parasta, pelätään pahinta:D

maanantai 4. elokuuta 2014

Niin magee!

Lauantaina hoidin hepat koko päivä, ne jäivät nyt poikkeuksellisesti päiväksikin ulos, eikä tulleet 12 sisälle. Tiina ratsasti Kallen lauantaina. Otettiin Kalle sisälle ja pappakin koska pappa oli ihan paniikissa laitumella ötököiden takia. Annettiin hepan hetki syödä ja levätä karsinassa, ennen kun alettiin laittamaan sitä kuntoon. Tiina käveli aika pitkään aluksi ihan suoraa uraa. Sen jälkeen se meni paljon ihan suoraan ravia ja pyrki saamaan hevosta suoraksi. Sen jälkeen Tiina ja Kalle teki paljon siirtymiä ja Kalle alkoi selvästi tulemaan takaa aktiiviseksi. Lopulta kaikki sujui hyvin ja heppa liikkui aika kivasti.

Eilen sunnuntaina olin katsomassa päivän kisoja turussa, joista kuvia täällä. Meninkin vasta itse ratsastamaan illalla myöhemmin. Verkkasin hevosen kunnolla, jotta sain sen hyvin pohkeen ja ohjan väliin ja lisäksi teräväksi avuille. Lopulta siitä tulikin ihan super. Tein paljon kokoamisia. Heppa oli ryhdikäs ja rento ja polki kunnolla alle. Oli jotenkin niin hyvä ja tahdikas, että kyydissä oli super helppo istua. Lisäksi se ei ollut yhtään kuolaimessa kiinni tai sählännyt vaan edestä ihan super. Kalle ei juuri koskaan ole kyllä näin hyvää puolta itsestään näyttänyt. Tehtiin aika pitkään laukkatyötä ja siitä tuli siinäkin todella kiva ja helppo, eikä painunut edestä vaan jakso polkea alle koko laukan. Tein vielä loppuverkan eteen-alas ja heppa venytti kivasti. Lopulta heppa oli aika puhki, sillä oli todella kuuma ilma.

Tänään jatkettiin samoilla jutuilla mitä eilenkin. Tänään se oli ehkä hieman väsähtäny ja siksi se ei jaksanut kantaa niin hyvin, joten yritti välillä paeta pois, jotta olisi saanut kulkea kevyemmin. Lopuksi sain laukassa ja ravissa pientä hyvää pätkää johon oli hyvä lopettaa. Oltiin kyllä molemmat aika loppu ratsatusten jälkeen. Huomenna mennäänkin sitten ihan kevyesti, ehkä jopa pelkkä käyntilenkki.

Väsynyt hevonen

perjantai 1. elokuuta 2014

Kuulumisia!

Saatte jälleen kerran kuulumisia. Ollaan tämä viikko aika lailla hölläilty, joten jumpan puolella on mennyt lähes koko viikko. Ilma on jatkunut aika kuumana vieläkin. Maanantaina hevonen sai lepäillä koko päivän.

Tiistaina ja keskiviikkona tehtiin aika pikaiset jumppailut ja hevonen tuntui itseasiassa aikast hyvältä, jonka takia en viitsinyt helteessä sen kauempaa mennä.

Torstaina meninkin jo aamulla puoli 7 tallille, sillä hoidin myös aamutallin. Hepat samantien ulos, sillä aamupäiväksi luvattiin kovaa ukkosta. Tallityöt tein heti hevosten ulos viennin jälkeen. Kalkitsin Kallen karsinan märistä kohdista, koska aamulla oli hyvin aikaa.


Karsinan siivouksen jälkeen heinät ja muut ruuat valmiiksi, jonka jälkeen hain Kallen takaisin sisälle, jotta pääsin ratsastamaan. Laitoin Kallen aika pikaiseen valmiiksi, jotta keretään ennen ukkosta. Torstaina olikin tarkoitus tehdä hieman pidempi treeni vaihteeksi. Tein alkuun paljon ylitaivutuksia ravissa ja ravailin paljon erilaisia kaarevia uria. Heppa oli aluksi hieman jäykkä, jos Kallesta niin nyt voi sanoa, mutta lopulta sain etenkin sisäpohkeen läpi ja hevosen paremmin ulko-ohjalle. Verkkojen jälkeen tein vielä väistöjä molempiin suuntiin ravissa, jotka oli aluksi hieman hankalat, sillä tahti häviää ja mennään todella pientä ravia, mutta parempaan päin koko ajan. Väistöjen jälkeen työstin aika paljon laukkaa. Kalle ei halunnut ottaa takapäätä kunnolla alle aluksi ja yritti valua vähän eteen. Lopulta sain sen laukassakin aika hyväksi ja pystyin säätämään laukkaa. Suoralla uralla laukka hieman kiihtyy, mutta muuten suoraan päästään jo aika tasapainossa. Oikealle tein vasemman jälkeen laukkaa. Aluksi se oli hieman heikkoa, koska takapää ei ollut aktiivinen, mutta sain aika hyvin aktivoitua oikeankin laukan ja paremmin ulkoavuille, jonka seurauksena laukka kulki paremmin.

Väsynyt hevonen selvästi
Aika pitkän laukkatyöskentelyn jälkeen otin vielä loppuravit. Tein niissäkin hieman ylitaivutuksia ja ratsastin hevosta aktiivisesti eteenpäin. Hepasta huomasi lopulta, että se oli hieman väsynyt. Ja ei ihme ulkona oli todella painostava ilma. Laitoin pesun jälkeen hepan hetkeksi tarhaan, ennen kun ne tulee keskipäiväksi sisään. Laittelin tavarat rauhassa pois, jotta sain tuhlattua aikaa. Vähän ajan päästä alkoi kuitenkin kuulumaan jyrinää, joten lähdin hakemaan hevosia ennen ukkosta sisälle. Otinkin Kallen ja Onnin ensimmäiseksi, koska ovat vähän herkkiksiä ja ajattelin että jos ukkonen tulee yhtäkkiä, on rauhalliset viimeisinä. Pääsin juuri viimeisten hevosten kanssa pihalle kun alkoi pisairoimaan. Laitoin vaan hevoset karsinoihin ja lähdin niin sato jo kunnolla. Kotiin päästyä oli ihan hirveä ukkonen, onneksi kerkesin tallilta pois ennen, sillä en oikeen tykkää olla ulkona ukkosella. Onneksi koirat ottivat ukkosen ihan rauhassa.

Tänään Kalle sai viettää vapaata ja huomenna onkin sitten mun vastuulla koko talli huomisen päivän.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Our first year together!


Tasan vuosi sitten ajoin jännityneenä klinikan pihalle, jonne Caroline toi Kallen ostotarkastukseen. Pitkään siellä menikin kuvien ym. kanssa ja sain jännittää lähteekö hevonen takaisin vai tuleeko minusta vihdoinkin hevosen omistaja. Kaikki oli kunnossa ja niin matka kotiin voisi alkaa. Olin ikionnellinen kun hevonen asteli kopista ulos niin pörheänä, vaikka olikin ollut pitkään rauhotettuna. Taluttelin Kallea heti ensimmäisenä päivänä pitkään ja tutustuttiin uuteen talliin. Olin varmasti maailman onnellisin tyttö, sillä koko ikäni hevosta toivoneena vihdoin uskalsin päättää ostaa hevosen, vaikka kaikki ei asiasta samaa mieltä ollutkaan. Ja voin kertoa en ole katunut!!
Tuntuu ihan siltä että Kalle tuli ihan hetki sitten, vaikka onkin jo vuosi kulunut. 
Tiesin heti alkuun ettei tämän hevosen kanssa tule olemaan helppoa ja eihän se aina ruusuilla tanssimista tämän termpperamenttisen ja herkän ruunan kanssa olekkaan. Olen kuitenkin vuoden aikana oppinut paljon ja luottamus välillämme on kasvanut. 

Ei voi olla ihmisrakkaampaa hevosta mitä Kalle on. Se rakastaa huomiota ja kaikkea hoitamista ( okei kengitys on joskus tylsää puuhaa). Se on myös erittäin viisas (joskus liiankin viisas) ja käyttää ihmisten heikkoudet hyödyksi, jollei aseta kunnon rajoja. Kalle onkin ennen kaikkea yhden ihmisen hevonen ja siksi ehkä kaikki ulkopuoliset ei aina näe miksi tykkään juuri tästä hevosesta hirveästi ja mikä tekee siitä spesiaalin. Ja hevosellahan pitää olla luonnetta!

 Talvi oli aika vaikea Kallen kanssa. Syksyn pimetessä ja kylmetessä Kalle alkoi keräämään virtaa ja itse vielä olin aika epävarma hevosen kanssa. Hevonen muuttui ratsastaessa huonommaksi pikku hiljaa ja lopulta se ei suostunut laukkaamaan, jonka takia sen energiaa ei saanut oikeen purettua, sillä ravilla sitä ei väsymään saa. Lopulta vikaa löyty satulasta, joka painoi hevosta, koska hevosen selkä oli muuttunut. Päästin hevosen muutamaan kertaan myös maneesiin vapaaksi, jolloin se sai päästää ylimääräiset höyryt pois. Satula ongelman ratkottua alettiinkiin nousemaan taas ylöspäin kuopasta ja päästiin taas kehittymään yhdessä ilman suurta draamaa.
Kevättä kohden hevonen on rauhottunut (kuten aina kesäisin, katsotaankin mitä ensi talvi tuo tullessaan) ja ollaan päästy ihan kunnolla ratsastamaan ja tekemään töitä.
 Vuosi on mennyt terveyden kanssa hyvin sillä (pitää koputtaa puuta äkkiä), hevonen ei ole ollut loukkaantuneena ja irtokenkiäkin on tullut vuodessa vain yksi. Tosin ne muutamat jotka Kallella on mennyt ovatkin sitten ollut ehkä hieman enemmän kipeinä, sillä Kalle on aiheuttanut polventakaristisiteen repeämisen Astalle ja siitä monen kuukauden liikuntakielto. Suvikin sai kokea Kallen liian äkäiset liikkeet pienen kylkiluumurtuman ja kipeän olkapään muodossa. Itse olen myöskin välillä tippunut mutta itse olen ainakin vielä päässyt aika pienillä vammoilla. Olisihan se nyt vähän tylsää, jos ei koskaa mitään pieniä vihreitä ukkeleita olisi maneesin kulmissa tai pihalla.
<3

Jatkossa pyrimme vieläkin parantamaan kummankin puolista luottamusta ja kehittyä myöskin ratsukkona. Toivottavasti saankin nauttia tämän ihanan ruunan seurasta vielä pitkään.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ruokinta pohdintaa!

Kalle rakastaa syömistä!

Ajattelin taas kirjotella meidän ruokinnasta näin kesällä. Nythän Kalle on osan päivää ollut laitumella, mutta laidun alkaa olemaan aika syöty, joten sinne on pitänyt laittaa lisäheinää. Kalle pyöristyi kivasti kesän alussa rehevällä laitumella, mutta nyt pyöreys on vähentynyt, mutta on tällä hetkellä suht sopivassa kunnossa, tosin pieni lisäpyöreys etenkin pepussa ei haittaisi, tosin lihaksia sinne haluaisin.

Olen Kallelle pyrkinyt syöttämään mahdollisimman vähän valmiita teollisia rehuja, sillä silloin on vaikeaa tietää tarkkaan mitä hevonen saa. Lisäksi niissä on usein paljon turhia aineita ja taas toisesta voi jäädä puutteita. Meidän ruokinta perustuu pitkälti hyvään heinään, jota Kalle saa lähes koko ajan. Lisäksi Kalle oli aika kiukkunen ennen mahasta harjattaessa, sekä satuloidessa, joka voi viitata mahahaavaan. Tämänkin takia pidän tärkeänä, ettei liian pitkiä ruokintaväleja tule ja muutenkin ruoka olisi vatsaystävällistä. Kallen mahavaivat ovatkin vähentyneet tai oikeestaan melkein loppuneet, sillä nykyisin sitä saa harjata ihan mistä tahansa eikä se välitä yhtään. Myöskään se ei välitä mitään satula laittamisesta eikä myöskään vyön kiristämisestä, jonka uskon johtuvan terveemmästä vatsasta. Kalle oli myös minulle tullessa aika kuiva, sillä laihtui aina kesäisin ja lisäksi kisasi paljon. Mutta nyt ollaan kesäkin saatu pidettyä massa sopivana. Tosin ollaan muutenkin pyritty pitämään rutiineista kiinni ja elämään mahdollisimman stressitöntä elämää, jonka takia Kalle onkin paljon rauhoittunut. Tosin hevonen liikkuu paljon ja tarkoitus olisi käydä muuallakin ratsastamassa, mutta perusasiat ja aikataulu pidetään mahdollisimman tarkkana, jotta ongelmia ei esiintyisi.
Viime syksy, jossa hevonen aika kuivassa kunnossa!

Hevonen keväällä, jossa minusta jo aika hyvää pyöristymistä, olematta kuitenkaan lihana. Kunto tällä hetkellä aika samaa luokkaa.
Kesällä laitumella, jossa hevonen aika pyöreässä kunnolla, tällä hetkellä on hieman hoikistunut (maha hävinnyt)
Lisäksi Kallen kanssa ongelmana on etenkin talvella liika energia ratsastuksessa, mutta toisaalta taas pieni hoikistuminen. Tämä ongelma on molemma muullakin täysverisen omistajalla, jonka takia ruokinnasta tulee vieläkin vaikeampi. Onkin tuottanut kauheasti päänvaivaa, jotta ollaan saatu hevosen energia pysymään edes siedettävällä tasolla ja silti saatu massaa. Kalle energisenä on aika mahdoton. Se pelkää kaikkea ja sinkoilee minne lystää (onneksi tällä hetkellä ei tätä ongelmaa, toivotaan talvestakin selviävän ihan ok). Tämän takia olenkin pyrkinyt mahdollisimman vähän syöttämään energiarehuja, jotka kuumentavat. Suosinkin energiarehuissa mieluummin tuotteita, jotka luovuttavat energiaa pitkällä ajalla. Täykkärit on muutenkin herkkiä usein lannehalvauksille, joten ruokkinnassa pitää olla tarkkana, etenkin kun hevonen ei tee enää raskasta laukkahevosen työtä, jossa energiaa kuluisi järkyttävän paljon.

Kalle ei saa aamuisin muuta kuin heinää, sillä on parempi että ei saa muita rehuja ennen heinää, koska se taas kuormittaa vatsaa enemmän. Kalle saa puuron aina ratsastuksen jälkeen ja ennen ratsastusta se saa syödä heinää, jotta vatsa ei ole tyhjä ratsastaessa ja näin pääse mahahapot jylläämään niin pahasti. Lisäksi Kalle saa illalla loput ruuat.

Mitä Kalle sitten oikeen syö??
Kalle saa kaikki ruuat turvotettuina/kastettuina, sillä kuivana se heittää ruuat vain ympäri karsinaa ja muutenkin suurin osa käyttämistämme ruuista on turvotettavaa. Aina sanotaan, että ruoka pitäisi antaa kuivana, jotta se lisäisi syljen eritystä. En näe tässä kuitenkaan ongelmaa, sillä Kalle saa niin vähän väkirehuja ja taas paljon heinää, joka lisää syljeneritystä jo ennen ruokintaa.

Puuroon tulee siis:
0,5l greenline eli sinimailanpellettiä, joka on todella hyvää vatsalle, koska se sisältää paljon hyviä kuituja, vähäsokerista ja lisäksi se sisältää hyvää proteiinia, joka sopiikin hyvin massan ylläpitoon ja kasvatukseen.
n.3dl Soijarouhe, joka on myöskin hyvä valkuais/proteiinin lähde. Soijarouhe auttaa lihaksen kasvattamisessa ja niiden ylläpidossa, lisäksi sitä ei tarvitse syöttää niin suuria määriä kuin teollisia valmisteita.
n.3dl pellavaa, joka auttaa mahan ja suoliston hyvinvointiin. Myös pellava sisältää hyvää valkuaista.Lisäksi pellava limautuu musiinin ansiosta, jonka takia suojaa vatsaa paremmin.
vaja 1dl racing mineral muro. Tämä täydentää parhaiten heinästä puuttuvat kivennäiset ja lisäksi on edullinen ja Kalle suostuu syömään, sekä syöttömäärä on vähäinen

1-2 mittaa suolaa riippuen liikunnan määrästä. Kalle saa yleensä joko ruususuolaa tai merisuolaa, riippuen kumpaa olen saanut. Suolaa jokainen hevonen tarvitsee ja varsinkin hikoillessa hevonen menettää paljon suoloja. Kallella on myös suolakivi, mutta se syö sitä todellä vähän. Kesällä suolan tarve lisääntyy.
2 mittaa biotiinia, koska Kallella on täykkärille tyyppilliset heikot kaviot ja tämän syötöstä ei ainakaan ole haittaa
1 mitta magnesiumia, joka auttaa hevosen hermostuneisuuteen ja lisäksi auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta
15ml lysiini lisää sisältää myös e-vitamiinia. Lysiini on aminohappo, joka on tärkeä lihaksen kasvulle. Ilman tarvittavaa lysiiniä hevonen ei pysty kasvattamaan kunnolla lihaksia, vaikka saisikin tarpeeksi valkuaista. E-vitamiini kasvattaa vastustuskysyä ja parantaa lihaksistoa rasituksesta

Lisäksi kuureina hevonen saa puuroonsa sinkki-kupari (rauta), vitamiineja ym. mitä milloinkin tarvitaan. Ja porkkanoita hevonen saa aina ruuan joukkoon herkuiksi, sekä välillä muutenkin!

Lisäksi nyt kesällä hevonen on saanut lisäksi 0,5l-1l greenlinea, johon sekaan laittanut n. 0,5l racing speedpoweria, koska hevonen on ollut väsyneen oloinen. Speedpower onkin lähes ainut teollinen valmisrehu, jota Kalle saa. Talvella se jää taas pois, mutta nyt siitä saa helpolla energiaa ilman suuria ruokinnan muutoksia. Lisäksi Kalle saa tähän ruokaan vaja 0,5l racingin selectediä, koska syö näin ruokansa paremmin ja ilman sotkee ympäri karsinaa. Tämän ruuan tosiaan hevonen saa vain päivinä jona on liikkunut ja annan tämän aina itse.

Ruokinta voi kuulostaa kovinkin vaikealta ja että joudun monesta purkista ottamaan. Itse en koe ongelmaa sillä heitän vaan aineet ämpäriin ja tallin muutkin hevoset syövät suht samalla tavalla, joten tallin puolesta ruoka turvotetaan ja annetaan. Minusta on tärkeää tietää mitä hevonen saa ja yritän välttää kaikkea turhaa ruokkimista, sillä heinä on ruokinnan perusta! Tykkään lukea paljon ruokintajuttuja ja pyrin mahdollisimman hyvään ja vähän elimistöä rasittavaan ruokintaa, jossa hevonen voi hyvin ja terveesti! Hevosta ulkomuotoa ja käytöstä katsomalla saa hevosen olotilasta paljon selvää. Jokainen hevonen vaatii vähän erilaisen ruokinnan niin monesta asiasta riippuen, joten tapoja on varmasti monia. Kaikki varmasti tietävät mikä omalle hevoselle sopii parhaiten. Meille tämä ruokinta on ainakin tällä hetkellä todella hyvä!
Kertokaa rohkeasti mielipiteitä hevosen ruokinnasta ja muutenkin mitä teidän hevoset syö?

Kuulumisia ja ekatallilla käynti (kuvia)



Kalle on liikkunut nyt superkivasti jo monta päivää. Sillä on ollut sopivasti energiaa, eikä ollenkaan niin väsynyt mitä se muuten kesällä on ollut. Hepat on mennyt nyt aikaisemmin ulos ja tulee sisälle siinä 12 aijaa lepäilemään kuumuutta ja paarmoja karkuun. Ulos ne menee takaisin 4-5 aikaa. Tämä järjestely on tällä hetkellä ainakin hyvä ja hevoset lepäilevät mielellään sisällä. Mutta sitten liikutuksiin.

Kallen kanssa jumppailtiin ihan torstaina ja se tuntui todella kivalta. Ei tehty sen suurempia temppuja vaan ihan askellajit läpi, sillä lämpötila oli jälleen noin +30. Perjantaina lähdetiinkin maastoon. Heppa oli aluksi kauhean epäileväinen ja jännnitti, mutta kun päästiin pihalta pois heppa alkoi rentoutua ja sain aika vapain ohji kävellä, vaikka oltiin ihan vieraassa paikassa. Hiukan ennen Pollin pihaa jouduin tulemaan kuitenkin alas selästä, sillä pollin pihalla oli miljoona autoa, lapsia hyppimässä trampoliinilla, koiria, elävää musiikkia ja mustia lehmiä. Kalle oli lähes kauhusta kankeana ja talutin sen pihalle asti askel kerrallaan, mutta lopulta päästiin minne pitikin. Käännyttiin siitä takaisin muutamien hyppyjen ja mini ravi/laukka-askelten saattelemana. Hetken päästä hevonen rauhottui ja hyppäsin takaisin selkään. Kävin vielä ravailemassa ja laukkailemassa pellolla ja heppa oli todella innoissaa. Jouduinkin pitelemään sitä aika paljon:)

Lauantaina oli taas maneesin vuoro. Tehtiin taas aika pitkälti jumppaa, mutta otin muutamia väistöjä ja kokoamisia mukaan ohjelmaan. Heppa oli jälleen todella kiva.

Sunnuntaina tein jo aamutallin 6 jälkeen ja pakkasin samalla illan tavarat, sillä vihdoinkin sain aikaseksi lähteä Kallen kanssa muuallekkin käymään. Tiesinkin lastauksen tuottavan ehkä hieman hankaluuksia ja niinhän se tuottikin. Lähdetiin 5 aikoihin kohti ekatallia. Lastaukseen kului noin 30min, muutama pystyynhyppy, suojat ympäri pihaa ja muutama jumituskohtaus, mutta lopulta hevonen käveli kiltisti traikkuun. Traikussa se matkusti niin hiljaa, että oikeen ihmeteltiin. Paikanpäällä hevonen ulos, hetki kävelyä ja varusteet päälle. Taluttelin vielä kentällä hetken, jonka jälkeen menin selkään. Heppa oli yllätävän kiva, tosin alkuun hieman jännittynyt. Ainut tavoite olikin kulkea rennosti vieraassakin paikassa.








Aluksi hevonen hieman juoksi alta ennen kun sain sen paremmin pohkeella ratsastettua. Tein paljon isoja ympyröitä ja vaihtelin suuntaan niin, että hevosella oli koko ajan jotain tekemistä. Laukat sujui etenkin vasemmalle hyvin, oikealle se oli aluksi hieman sisäjalkaa vasten, mutta lopulta antoi periksi kuitenkin. Laukkojen jälkeen otinkin sitten ihan loppuravit, jossa hevonen venytti kivasti ja oli jo rento. Kummallakin oli kova hiki ja kävelytettiin Kalle maastakäsin. Kun saatiin kaikki valmiiksi, heppa taas traikkuun. Tällä kertaa lastauksessa menin noin 10min. Hiukan piti jumittaa, pakitella ja hyppiä. Mutta yhtäkkiä se käveli traileriin, jopa hiukan mua tuuppien. Taas matkustettiin todella hiljaa. Tallissa vielä pesu ja heppa syömään iltaruokiaan.











Kiitos Suvi ja Tiina avusta ja kuvista!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Mitä hevoseni tekee, kun...?


Mitä hevoseni tekee, kun?

Ratsastus
... nousen sen selkään? Yleensä se seisoo kiltisti paikallaa, ainuastaan jos yrittää mennä toisen jälkeen tai tulee jossain vaiheessa alas selästä, se saattaa pakittaa ja kun se pysähtyy se päästää kyllä kiltisti selkään.
... kävelen pitkin ohjin alkukäyntejä? Kesällä maneesissa se kävelee lähellä seiniä ja haahuilee, talvella vapain ohjin kävely vaikeaa, sillä heppa on silloin kun lentoon lähdössä ja sätkyilee jokaista ääntä (ainakin viime talvena), mutta näin kesällä rauhallinen ja kiva.
... se ei jaksaisi lähteö töihin? Se voi jumittaa hetken paikallaan, mutta nykyisin se kyllä tulee jo kun pyytää, aluksi se saattoi jumittaa välillä yli 30min paikallaan kun ei halunnut mennä maneesiin. Muuten ratsastaessa jos sitä ei huvita, se on todella hidas ja tekee mitä lystää.
... pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? Me harvoin vaihdetaan laukkaa, koska ollaan pyritty pääsemään suoraan esim. lävistäjä ilman vaihtoa, mutta vaihdossa se hieman kuumuu ja saattaa vähän hypätä.
... se pelkää jotain estettä? Ei olla kauheasti hypätty sellaista mitä se pelkäisi, mutta yleensä kun sitä jännittää se hidastaa ja tuijottaa ja jos ei ole valppaana se saattaa hypätä toiseen suuntaan. Usein kuitenkin vaan hidastaa ja pysähtyy.
... maastossa pitäisi mennä ojan yli? Riippuu ojasta, pienistä se kävelee ainakin pienen tuijottelun jälkeen, isoja ei olla kokeiltu.
... tipahdan? Yleensä se pysähtyy ja kattoo mua tyhmästi, että mitäs sä siellä teet. Joskus jos esteillä tippuu ja hevonen villiintyy siitä, saattaa se vetää aikamoiset rodeot, jonka jälkeen sen saa yleensä helpolla kiinni.
... maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan? Autoista se ei juurikaan yleensä välitä, kun korkeintaan säpsyilemällä, eikä traktoreistakaan, jos päästään vähän sivummalle. Yleensä muuten pelottaessa se yrittää paeta paikalta. Me mennään yleensä vain maastoissa, joissa ei ole juurikaan liikennettä.
... käytän raippaa? Yleensä se tekee asiat mitä pyydän, jos vain muistutan raipalla. Jos joudun enemmän komentamaan, saattaa se pukittaa tai potkasta sivulle.


Hoitotoimenpiteet
... puhdistan kaviot? Antaa puhdistaa nätisti, tosin joskus se ei viitsisi nostaa jalkoja ja takajalkoja jos pitää pitkään se voi yrittää riuhtoa irti ne.
... pesen sitä? Yleensä antaa pestä hyvin kunhan on tarpeeksi lämmin vesi, kylmällä vedellä kun pesee jalat se saattaa vähän liikustekella.
... laitan sille suitset? Kalle ottaa kuolaimet lähes itse suuhun ja välillä joutuukin lähes komentamaan kun yrittää vaikka harjata päätä ja se yrittää ottaa jo kuolaimia:D (saa sokerin aina kuolaimia laittaessa).
.. kiristän satulavyötä? Ennen se kiukutteli ja luimi, joka luultavasti johtui vatsavaivoista. Nykyisin se vaan möllöttää eikä välitä yhtään, tosin meillä on kyllä toi eric le tixerantin vyö, joka myös hiukan paransi tilannetta.
... suihkutan hyttysmyrkkyä? Ei välitä mitään mistään suihkuttamisesta. Korkeintaan säpsähtää jos yhtäkkiä ruiskasee.
... haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta?  Yleensä se tulee suoraan vastaan ja antaa ottaa kiltisti kiinni, muutenkin se tulee varsinkin tarhassa joka kerta portille kun kävelen sen ohi. Joskus jos sitä ei huvita tulla, voin joutua kävelemään sen lähelle ennen kun se tulee.


Sekalaiset
... se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Se on yleensä molemmissa ihan rauhassa, tosin en tiedä jos monta tuntia joutuisi olemaan, mutta yleensä ei reagoi mitenkään. Ei siis ole mikään läheisriippuvainen hevonen:)
... se karkaa? En tiedä, ei ole koskaan onneksi karannut.
.. se näkee uuden hevosen? Tuijottaa, jos näkee vaikka ratsastessa jonkun hevonen ja joskus saattaa hengittää vähän raskaammin ja sillon kun se tuli, se reagoi muihin todella vähän, sillä se ei voi vinkua (äänihuulet leikattu), joten ei edes kuovi tai muuta.
.. se maistaa jotain pahan makuista? Irvistelee ja heiluttaa päätä
.. se kerjää ruokaa? Varmasti, jos pystyisi niin hirnuisi, muuten odottaa kyllä kiltisti, joskus saattaa potkia ovea. Jos on vieressä se kaivelee taskuja ja voi tökkiä.
.. se lastataan? Kallea ei ole melkein vuoteen lastattu, mutta yleensä lastatessa se kiemurtelee ja jumittaa ennen lastaussiltaa. Kun ottaa molemmille puolille liinat nii hevonen on ainakin kävellyt suoraan koppiin. Mutta siis joskus saattaa olla hieman hankala. Pitäsi alkaa taas treenamaan lastausta...

Mitä hevoseni tekee juuri nyt? Luultavasti laitumella, en tiedä koska en ole juuri nyt tallilla, mutta ulkona pitäis syödä:)