Our first year together!

Tasan vuosi sitten ajoin jännityneenä klinikan pihalle, jonne Caroline toi Kallen ostotarkastukseen. Pitkään siellä menikin kuvien ym. kanssa ja sain jännittää lähteekö hevonen takaisin vai tuleeko minusta vihdoinkin hevosen omistaja. Kaikki oli kunnossa ja niin matka kotiin voisi alkaa. Olin ikionnellinen kun hevonen asteli kopista ulos niin pörheänä, vaikka olikin ollut pitkään rauhotettuna. Taluttelin Kallea heti ensimmäisenä päivänä pitkään ja tutustuttiin uuteen talliin. Olin varmasti maailman onnellisin tyttö, sillä koko ikäni hevosta toivoneena vihdoin uskalsin päättää ostaa hevosen, vaikka kaikki ei asiasta samaa mieltä ollutkaan. Ja voin kertoa en ole katunut!!

Tuntuu ihan siltä että Kalle tuli ihan hetki sitten, vaikka onkin jo vuosi kulunut. 

Tiesin heti alkuun ettei tämän hevosen kanssa tule olemaan helppoa ja eihän se aina ruusuilla tanssimista tämän termpperamenttisen ja herkän ruunan kanssa olekkaan. Olen kuitenkin vuoden aikana oppinut paljon ja luottamus välillämme on kasvanut. 

Ei voi olla ihmisrakkaampaa hevosta mitä Kalle on. Se rakastaa huomiota ja kaikkea hoitamista ( okei kengitys on joskus tylsää puuhaa). Se on myös erittäin viisas (joskus liiankin viisas) ja käyttää ihmisten heikkoudet hyödyksi, jollei aseta kunnon rajoja. Kalle onkin ennen kaikkea yhden ihmisen hevonen ja siksi ehkä kaikki ulkopuoliset ei aina näe miksi tykkään juuri tästä hevosesta hirveästi ja mikä tekee siitä spesiaalin. Ja hevosellahan pitää olla luonnetta!

 Talvi oli aika vaikea Kallen kanssa. Syksyn pimetessä ja kylmetessä Kalle alkoi keräämään virtaa ja itse vielä olin aika epävarma hevosen kanssa. Hevonen muuttui ratsastaessa huonommaksi pikku hiljaa ja lopulta se ei suostunut laukkaamaan, jonka takia sen energiaa ei saanut oikeen purettua, sillä ravilla sitä ei väsymään saa. Lopulta vikaa löyty satulasta, joka painoi hevosta, koska hevosen selkä oli muuttunut. Päästin hevosen muutamaan kertaan myös maneesiin vapaaksi, jolloin se sai päästää ylimääräiset höyryt pois. Satula ongelman ratkottua alettiinkiin nousemaan taas ylöspäin kuopasta ja päästiin taas kehittymään yhdessä ilman suurta draamaa.

Kevättä kohden hevonen on rauhottunut (kuten aina kesäisin, katsotaankin mitä ensi talvi tuo tullessaan) ja ollaan päästy ihan kunnolla ratsastamaan ja tekemään töitä.

 Vuosi on mennyt terveyden kanssa hyvin sillä (pitää koputtaa puuta äkkiä), hevonen ei ole ollut loukkaantuneena ja irtokenkiäkin on tullut vuodessa vain yksi. Tosin ne muutamat jotka Kallella on mennyt ovatkin sitten ollut ehkä hieman enemmän kipeinä, sillä Kalle on aiheuttanut polventakaristisiteen repeämisen Astalle ja siitä monen kuukauden liikuntakielto. Suvikin sai kokea Kallen liian äkäiset liikkeet pienen kylkiluumurtuman ja kipeän olkapään muodossa. Itse olen myöskin välillä tippunut mutta itse olen ainakin vielä päässyt aika pienillä vammoilla. Olisihan se nyt vähän tylsää, jos ei koskaa mitään pieniä vihreitä ukkeleita olisi maneesin kulmissa tai pihalla.

<3

Jatkossa pyrimme vieläkin parantamaan kummankin puolista luottamusta ja kehittyä myöskin ratsukkona. Toivottavasti saankin nauttia tämän ihanan ruunan seurasta vielä pitkään.