keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Esteitä!!!

Suvi ratsasti vielä tänäänkin Kallen. Itsellä jo hirveä hinku hevosen selkään, mutta ihan hyvää tää 2 päivän ratsastattomuus tekee mulle. Suvi kävi kävelemässä Kallen kanssa alkukäynnit maastossa. Oli niin kaunis pakkasaamu.

Maneesissa Suvi rupesi suoraan ravaaman.





 Kalle oli hieman pörheä, varmaankin pakkasen takia. Otettiin 3 ravin ravipuomia kumoaankin suuntaan. Heppa vissinkin aavisti, että hypätään, sillä se oli ihan intona. Kun Suvi sai hevosen kanssa ravattua, otettiin laukkaa. Hevonen oli laukassa nii innoissaan, että ei ihan koko aikaa kuunnellut kunnolla. Otettiin ympyrällä laukkaa ja 1 laukkapuomi, joka tultiin aina kun hevonen kuunteli hyvin. Pikkuhiljaa nostin Suville ja Kallelle esteen pieneksi ristikoksi. Suvi ei ole juurikaan hypännyt, mutta on saanut Kallen niin hyvin ratsastettua, joten päätettiin hyppäämistä kokeilla. Menivät laukassa molempiin suuntiin pikku ristikkoa. Hevonen oli erittäin vahva ja Suvi joutuikin jatkamaan jonkin aikaa ravissa, jotta sai hevosen kuuntelemaan. Kun hevonen oli suht hyvin kuulolla ravissa, otettiin laukkaa uudeestaan. Vaihdettiin este pystyksi ja tultiin se vielä muutaman kerran. Kalle päätti, että 50cm pysty on ainakin 110cm, ja hyppi kauheita loikkia, ihan korvat hörössä:D Suvilla oli hieman ongelmia pysyä hypyssä mukana, sillä Kallella on tosi voimakas hyppy.

Jouduttiin taas jatkamaan pystyn jälkeen hetki ravi ja laukka työskentelyä, jotta hevonen ei olisi niin hirveän vahva ja yrittäisi vaan mennä kuuntelematta ratsastajaa. Lisäsin lävistäjälle pysty, jonka jälkeen pitkän sivun lähes päähän pieni pysty ja sitten vielä seuraavan pitkän sivun alkuun pysty, jonka jälkeen pitkä suora, jotta nähtiin miten hevonen reagoi ku pääsee laukkaamaan pitkää suoraa. Suvilla oli varsinkin alussa ongelmana keskittyä vaan esteeseen asti, mutta loppua kohden pystyi jo ajattelemaan elämää esteen jälkeen.
Radasta vähän kuvaa, tarkoitus oli olla helppo rata, ja vaan kokeilla rataa, kun Suvi oli vaan hypännyt yksittäisiä hyppyjä

Ekaksi tultiin rataa 50cm korkeudella. Se meni oikeastaan aika huonosti ja hevonen ei ollut tarpeeksi hyvässä kontrollissa. Suvi tuli vielä uudestaan ja sieltä se rytmi radan ratsastukseen tuli. Toinen rata oli selvästi sujuvampi ja hevonenkin kuunteli hyvin. Päätettiin vielä, että nostetaan 70cm kaikki esteet. Viimeinen rata oli todella hyvä. Hevonen kuunteli hyvin, paikat osui kohdalleen, suvi pysyi hypyissä mukana ja kaiken kaikkiaan hyvä rata ekaksi kerraksi.




Viimeisen radan jälkeen otettiin vielä loppuravit. Hevonen venytti hyvin eteen-alas. Suvi kävi vielä kävelemässä maastossa loppukäynnit. Hevonen kuulema oli todella rauhallinen. Eka kerta kun hevonen oli ihan oikeasti hikinen, mutta kyllä se vaati lähes 1,5h ratsastusta, jossa vaan muutama lyhyt kävely, loppu ja alkukäyntien sijaan. Tuntui, että hevonen alkoi vasta kuuntelemaan ekan 1h jälkeen, eikä kuulema ollut enää lopussa vahvakaan esteillä.

Huomenna pääsen vihdoinkin ite hevosen selkään:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti