Launtaina ja sunnuntaina olin siellä Tallinnassa, joten Kallella oli kokonaan vapaata, kun en saanut sitä ketään ratsastamaan. Lauantaina Kalle oli ollut hieman pörheä tarhassa, sillä oli tullut hieman lunta ja oli pakkasta. Sunnuntaiksi heppa oli kuitenki jo rauhottunut.
Pojat aamulla töissä mukana! |
Eilen maanantaina Suvi tuli ratsastamaan Kallella, koska Suville oikea kierros on parempi kuin vasen ja saa sen ratsastettua paremmaksi oikeassa laukassa. Kalle ei aluksi kuunnellut Suvia ollenkaan ja olihan sillä kaksi kokonaan vapaata, joten virtaa riitii. Lisäksi tuntui, että Kalle oli hieman jäykähkö, tosin sekään ei ihme sillä ei ole liikutettu, eikä se juurikaan tarhassakaan liiku. Aluksi meni aika kauan, että Kalle edes osittain rentoutui. Suvi meinasi jo hermostua ja tulla alas selästä, koska hevonen ei kuunnellut yhtään mitään. Se oli edestä kuuro ja pelasi vaan kuolaimella ja pohkeelle täysin kuuro. Suvi kuitenkin ryhdistäytyi ja jatkoi Kallen ratsastusta pienellä painostuksella:D. Suvi ja Kalle laukkasi aluksi oikeaan ja se sai ratsastettua laukan aika hyväksi. Vasemmallekkin laukka oli ihan kohtalaista. Vähän samoja ongelmia mitä minulla on oikeaan niin Suvilla on vasempaan. Kalle hieman roikkui sisäohjassa ja valuu ulos. Laukka tuli kuitenkin ihan ok:ksi vasempaankin. Laukkojen jälkeen otettiin vielä loppuravit, jossa hevonen vihdoin rupesi hieman rentoutumaan. Otettiin vielä muutaman pohkeenväistöt. Väistöt oli ihan hyvät, vaikkakin vielä hieman loivat. Jyrkennettään kuitenkin pikkuhiljaa kun takapään voima lisääntyy. Lopulta Kalle oli rento ja hakeutui hyvin etee-alas ja ravistakin tuli irtonaisempaa, kun oli suurimmat energiat saanut kulutettua. Tehtiin vielä aika pitkät loppukäynnit ja heppa olikin aika hikinen. Tallissa oli ruuat valmiina joten otettiin vaan varusteet pois, pesin jalat ja laitoin fleecen ja tallitopan, koska hevonen oli vielä hieman kostea niin laitoin siksi fleecen väliin, enkä pelkästään tallitoppaa. Sitten heppa pääsikin jo syömään iltaruokiaan.
Tänään menin käymään aika pikaisesti tallilla. Heppa oli tallissa hieman ärsyttävä, koska oli yksin, eikä kunnolla malttanut seistä paikallaan. Heppa oli pakkasesta johtuen hieman pörheällä päällä. Kävelytin aluksi aika pitkään Kallen. Sen jälkeen selkään ja kun heppa kuunteli käynnissä otin heti raviin. Kalle oli aika kiva ratsastaa. Ratsastin vaan askelajit läpi. Kerrankin sain kunnon laukkaa kun Suvi oli sen edellisenä päivänä saanut oikealta laukassa läpi. Heppa oli kivan tasainen ja kuunteli. Lopussa venytti jälleen hyvin eteen-alas ravissa. Otin vielä loppuun muutaman pohkeenväistön ja ne oli ihan ok. Lisäksi lopuksi vielä muutama ravi-käynti siirtymä ja muutama pysähdys, jolla testasin, että hevonen kuuntelee ja hyvinhän se kuuntelikin.
Suvin ratsatuksesta on videoita, mutta jostain syystä mun puhelin ei niitä ainakaan vielä ole youtubeen ladannut, mutta lisään ne heti kun saan ne laitettua nettiin asti.
voi noi koirat on niin suloisia <3
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
Kiitos, niinhän ne on:)
Poista