Käskin Astan mennä ilman kannuksia, sillä haluan, että hevonen kuuntelee pohjetta paremmin. Muutenkin mentiin vielä kevyesti, koska rokotuksesta oli niin vähän aikaa. Aluksi Kalle ei kuunnellut yhtään ja puski lavat edellä, eikä kukenut kunnolla eteen. Kuitnekin hevonen alkoi liikkumaan ihan ok:sti. Laukkakin oli todella rauhallista ja etenkin oikealle rentoa. Tehtiin muutamia siirtymiä, jotka sujuiat ihan hyvin. Välillä Kalle vähän katosi kuulolta siirtymissä. Lopuksi vielä loppuravit eteen-alas. Käytiin vielä kävelemässä ulkona. Noo sitten aika lähellä tallia Kalle poika pelästyi ja lähti pukkilaukkaa, jolloin Asta lensi Kallen selästä. Onneksi ei visiinkään mitään käynyt. Talutettiin talliin ja hoidettiin heppa kuntoon ja lähdetiin kotiin.
Illalla mentiin Jussin kanssa Turkuun syömään ja elokuviin. Käytiin Rossossa syömässä. Kummallakin oli kauhea nälkä, kun ei ollut keretty mittää syömään koko päivänä.
Syömisen jälkeen käytiin katsomassa Finnkinossa uusi Thor 3D.nä.
Tänään olin ahkera heti aamusta ja alettiin Jussin kanssa siivoamaan.
Kävin myös viemässä muutaman pieneksi menneitä koitatakkeja ja pantoja kirppikselle. Äitillä on vanhassa nestorissa kirpparitavaraa nii vein sinne. Kirpparireissun jälkeen jatkettiin siivousta. Tossa ylempänä kuvia meiltä siivouksen jälkeen. 4 aikoihin menin tallille ratsastamaan Kallen. Menin sen aika kevyesti. Ravissa se oli ihan ok ja liikkui kivasti eteen, välillä ehkä kyllä hieman sählä. Laukassa se oli aia vahva ja kiinni kuolaimessa. Vasemmalle se oli osittain ihan ok. Välillä Se muka pelästyi kun Ruffe oli maneesissa samaan aikaan, nii Kalle nosti päätään taivaisiin ja yritti olla hankala. Sain sen kuitenkin joka kerta ihan 1-2 askeleen päästä kuuntelemaan. Oikealle se oli hieman huonompi, eikä kunnolla rentoutunut. Lopuksi otin vielä loppuravit eteen.alas. Se oli tosi kiva lopussa ja venytti hyvin alas ja liikkui kivasti takaa eteen. Nyt pitää vielä lähteä treeneihin, joten heippistä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti