maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikon kuulumisia jälleen!

Torstaina ratsatin Kallen ihan normaalisti, se oli ihan ok. Menin aika kevyesti. Tarkempaa en muista mitä tehtiin. Perjantaina hoidin aamutallin ja kävin Kallen kans maastokävelyllä. Heppa oli vähän liian innokas. Ei menty kun joku 20min ku alko satamaan ja mentiin takasin kotiin. Lauantaina olin koko päivän liikuntahallilla -99 säbäturnauksessa.





Sunnuntaina oli se Eino- myrsky. Käytiin vähän Myllyssä sunnuntaina. Ostin uuden takin ja joulukorttien tekoon tarvikkeita. Myllyreissun jälkeen käytiin nopeasti tallilla ennen illan treenejä. Laitoin Kallen pikavauhtia kuntoon. Jussi oli mun mukana. juoksutin Kallen. Maneesissa kolisi jonkin verran ja heppa oli hieman levoton. Juoksutin hepan sivuohjilla. Vasemmalle heppa oli rauhallinen ja hölkötteli rauhassa joku 10minuuttia. Vaihdoin suunnan. Aluksi Kalle oli oikealla aika rauhallinen, mutta sitten taas innostu oikeen kunnolla.  Pukitteli ja laukkasi kovaa ympyrällä noin 10 minuuttia, kunnes lopulta siirtyi raviin. Heppa oli jälleen ihan hikinen, juoksutin heppa vielä hetken. Kävelytin vielä ja mentiin takaisin talliin. Hoidin hepan pois ja laitoin meijän uuden villaloimen hepan päälle. Käyntiin maneesissa hieman tamppaamassa pohjaa, koska muutamaan kohtaan tuli muutama kolo ku heppa riehaantui ja maneesi lanataan vasta joskus ens viikon lopussa. Tasotettiin muutamat kohdat ja tampattiin kovemmaksi. Onneksi Kalle riehui aina samassa kohtaa, joten ei nii kauheasti tullut koloja ja pohja puuroutunut. Hepasta näkee juoksutuksessa kuinka se nauttii kun saa riehua, eikä siellä narun päässä kyllä auta vaikka mitä tekisi. Onneks Kalle ei kuitenkaan juurikaan vedä narusta ja muutenkin pysyy hyvin ympyrällä.

Uusi villaloimi, joka piti olla 155cm mut olikin 165cm, no onneks se on ihan hyvänkokonen ja onneks se on kuivatusloimi nii saa ollakki aika reilun kokonen.
Tänään menin töitten jälkeen ripsihuoltoon, sain taas kunnon ripset, kun edelliset oli melkein kokonaan lähtenyt. Ripsihuollosta menin suoraan tallille. Laitoin heti Kallen kuntoon. Kalle oli aika rauhallinen, eikä juurikaan protestoinut satulan laittamista, vyötä kylläkin hieman vieläkin. Mentiin sitten maneesiin. Mua itseäni vähän pelottaa pimeällä, joka on heijjastunut hevoseen. Tänään kuitenkin päätin olla rauhallinen koko ajan. Heppakin oli ihanan rauhallinen. Kävelytin aluksi maastakäsin hepan. Menin selkään ja tein ihan perinteistä jumppaa. Tein paljon taivutuksia, voltteja, suunnanmuutoksia, kasikkoa ja väistöjä hetken verryteltyä. Heppa oli ihan ok. Oikeaan oli hieman aluksi huonompi, mutta hetken verryteltyä heppa alkoi tuntua oikeallekkin kivalle. Väistöt sujui tänään aika hyvin ja takapää ei jää enää juurikaan jälkeen. Muutenkin Kalle liikkui aika kivasti, eikä selvästi takapää jumita enää niin paljon, vaan heppa on kivan rennon letkeä. Laukkaa otettiin vaan hieman. Laukassa heppa oli hieman vahva, eikä oikealle ihan kunnolla rentoutunut. Kuitenkin sieltä tuli hetki ihan hyvin ja lopetin siihen. Tein laukan jälkeen muutama siirtymä ja väistö vielä, jotta sain Kallen taas rennoksi, eikä se koko aikaa odottaisi laukkaamista. Lopuksi vielä kasikossa kunnolla eteen-alas ravia kunnolla eteen ja takapää hyvin töihin. Muutama pyäshdys vielä lopuksi, jossa heppa pysyi koko ajan ihan kuulolla. Loppukäynnit vielä maastakäsin ja heppa oli niissäkin ihanan rauhallinen. Mentiin takasin talliin. Tallissa otin hepalta varusteet pois ja harjasin heppaa hiukan. Se oli hieman hionnut. Laitoin hepalle ekaksi back on trackin selänlämmittimen ja siihen päälle sen uuden villaloimen.
Karvanaama
Pesin sen jälkeen hevosen jalat kylmällä vedellä, jotta hevosen jaloista lähtee hiekat (maneesin pohjassa hieman suolaa) ja muutenkin ei tee pahaa hetken kylmettää jalkoja.
Laitoin hepan takaisin karsinaan ja laitoin varusteet pois. Siivosin karsinoista suurimmat kakat pois ennen iltaruokia. Kun sain karsinat siivottua, aloin antamaan iltaruoat. Iltaruokien jälkeen vaihdoin Kallelle vielä talliloimen päälle ja lakasin käytävältä suurimmat heinät pois. Tein vielä huomiset lisärit valmiiksi ja lähdin kotiin:) Ihana ja kiireetöön tallipäivä takana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti