Päätin kuitenkin kiivetä selkään ja olin jo lähes varma, että lennän sieltä ja nopeasti. Tein hetken pienellä ympyrällä käyntitöitä ja jatkoin sitten harjotusravissa ympyrällä. Heppa oli erittäin energinen ja hieman stressaantunut. Eipä ollut hevosen liikkeisä mitään ongelmia jaa oli erittäin lennokkaan askeleet. Menin vaan hetken, silleen että heppa ravasi rauhassa ja rentona. Mentiin sitten talliin. Toiseen päähän maneesiin meneminen oli kyllä aika pelottavaa. Otin tallissa hevoselta varusteet pois, laitoin loimet ja heitin takasin pihalle. Kalle sai ulos vielä hieman päiväheiniä ja nyt se alkoi jo syömäänkin niitä. Tein vielä lisärit ja lähdin kotiin.
Tänään menin heti aamulla tallille, koska piti keretä Turussa käymään ennen töitä. Laitoin Kallen kuntoon. Se oli hieman rauhaton, koska on ollut nyt todella kevyellä liikutuksella ja muut meni samaan aikaan juuri pihalle. Maneesissa kävelytin hepan maastakäsin ja selvästi oli vauhti herralla päällä. Juoksutin ihan hetken sitä kumpaakin suuntaan sivuohjilla. Juoksutuksessa se oli kiltisti joten hyppäsin selkään. Tein aluski hetken käynnissä töitä. Laitoin varmuudeksi gramaanit, koska hevonen oli aika energinen ja jos se olisi päättänyt lähteä tai hyppiä niin pysyy paremmin kontrollissa. Jatkoin kevyessä ravissa kasikon tekemistä. Keskityttiin siihen, että heppa kuunteli hyvin pohjetta, oli edestä kevyt ja liikkui omalla moottorilla. Alkuverkan jälkeen tehtiin raviväistöjä ja paljon käynti-ravi siirtymiä. Kalle oli todella hyvä ja siirtyi raviinkin melkein ajatuksen voimalla, ei siis ollut ainakaan hidas pohkeelle. Ihanaa!! Otettiin viikon tauon jälkeen laukkaa, jossa hevonen olisi halunnut mennä aika kovaa. Laukattiin molempiin suuntiin hetki ja jatkettiin taas harjotusravissa. Jatkettiin käynti-ravi siirtymillä, jotta hevonen rauhottuisi ja kuuntelisi laukan jälkeen. Tehtiin vielä loppuverkassa muutamia avotaivutuksia ja aika loivia pohkeenväistöjä. Kun heppa teki ne hyvin, jatkettiin vielä hetki kunnolla eteen-alas kasikossa ja kunnolla eteen ja aktiiviseksi takaa. Kun heppa kuunteli hyvin siirryin takasin käyntiin, hetki käynnissä töitä ja sitten vapaa ohja ja loppukäynnit maasta.
Heppa oli tänään aika kiva ratsastaa, ehko hieman turhan energinen ja pörheä, jolloin välillä vähän sähläsi ja yritti etenkin laukassa ennakoida. Muuten olen kuitenkin erittäin tyytyväinen poikaan, sillä liikkui todella hyvin. Ei sillä vissiin mitään suurta vaivaa selässä tai muualla ole. On vaan tainnut olla lihakset vähän väsyneet ja jumissa. Satulakin tuntuu sopivan kun siirsin sitä ihan hiukan taakse, johon se kyllä itsestäänkin menee. Nyt Kallella on varmaankin hieman raskaampi vaihe ja tehdään kunnolla töitä, mutta pidetään ainakin 1 vapaapäivä viikossa, jotta hevonen palautuu ja ettei työnteko ala maistumaan puulta. Tästä on jälleen hyvä jatkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti