maanantai 21. lokakuuta 2013

HIHS ostoksia ja vähän muitakin ostoksia ennen HIHS:ä

B Vertigo zadeldekje

Tässä ekoja ostoksia. Tollanen b-vertigon huopa. Otin kyllä itsekin niistä kuvia, mutta niissä kuvissa kaikki näytti harmaalta, koska en laittanut talliin valoja päälleJ Meidän huovassa on kylläkin ruskeat reunat ja toi b-vertigon merkki, muuten samanlainen kuin yläpuolella. Lisäksi Kalle sai uudet kuljetussuojat, jota meillä ei ennestään ollut. Kuljetussuojissa piti olla 3 isoa tarraa ja vahvike alhaalla, joten nämä suojat olivat juuri täydelliset ja vielä hienot ja halvatkin.

Aikaisemmin ennen Suvin ja Kallen ekoja kisoja kävimme ostamassa uuden huovan ja hupun. Seka dalmarin mustat putsit. Putsit on kuvassa jo muutaman kerran käytössä olleet, joten ne ovat vähän likaset. Putsit on pikkusen jämptit ja vielä jäykät, mutta luulen, että ne on ihan sopivat kun saadaan ne enemmän muotoutumaan. Huopa ja huppu siis Hööksiltä ja Putsit Cavallerististä.

Aikaisemmin olen myös ostanut Kallelle villafiltin. Viltti on kanssa b-vertigon täysvillanen viltti. Kuva hieman heikko. Aikaisemmin sille ei vielä ollut käyttöä, mutta nyt ilmojen kylmettyä, olen pitänyt sitä alku ja loppukäynneissä.

Hihs Kalle sai myös pitkään haluamani koulusuojat. Ostin teknan valkoiset koulusuojat eteen ja taakse. Ne oli paketissa olleet vähän vinossa lytättynä, joten ne eivät ole vielä ihan muotoutuneet, tarttisi laittaa ne johonkin ympärille, jotta ne suoristuisivat. Olen nyt muutaman kerran niitä käyttänyt ja ne ovat edelleenkin ihan puhtaat. 

Lisäksi Kalle sai uuden tallitoppaloimet 150g horsewaren mio:n. Olen jo vähän aikaan hakenut ohutta liukasta talliloimea, sillä sen entinen sisäloimi hinkkasi edestä aika paljon ja karvat olivat jo nyt hieman kuluneet. Uusi loimi ollut nyt muutaman päivän käytössä ja vaikuttaa erittäin hyvältä.

Kuva
 Lisäksi Kalle on saanut hetki sitten uuden ulkoloimen hööksiltä. Se on sadeloimi 100g täytteellä ja siihen on myös kaulakappale. 


Suitsia kattelin myös Hihs:stä, mutta en kuitenkaan ostanut niitä. Meillä on Globuksen ihan halvat suitset, mitkä vaan nopeasti silloin ostin kun Kalle minulle tuli. Olen kylläkin vaihtanut niihin otsapannan. Ostin suitsiin lampaankarva pehmusteen korvien taakse, sillä hevonen ei tykkää yhtään jos josku jouhi tai muu on hiemankin huonosti, Tämä karva on toiminut hyvin. Ostin myös uudet ohjat, sillä vanhat meni poikki. En kuitenkaan löytänyt sellaisia mitä olisin halunnut, mutta nämä saavat siihen asti kevata, että löydän kunnon ohjat.
 En ainakaan muista ostaneeni muuta. Joku päivä ajattelin tehdä postausta muistakin Kallen varusteista. Tässä nyt oli vähän HIHS ostoksia ja muutama ostos ennen, joita ei ole esitelty. Ostin HIHS oikeastaan vaan sellaisia asioita, joita minun pitikin hankkia, enkä ostanut oikeastaan mitään turhaa.

2 kommenttia:

  1. Sä taisit olla se onnekas joka voitti liput mun blogista tonne hihsii :) näköjää löysit hyvin osteltavaakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, olinhan se minä... Juu ja kaikki löysin mitä tarvitsinkin:)

      Poista