perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kunnon koulurääkki, esteitä ja maastoilua

Keskiviikkona Kallella oli heti aamusten kengitys, jonka jälkeen poika pääsi oikeen kunnolla töihin. Suvi tuli siis tänään katsomaan ja vähän pitämään tuntia mulle, jotta en vaan ratsastelisi. Kengityksen aikana puhdistin suitset ja olin koonnut ne hieman omituisesti, joten maneesissa alkukäyntien jälkeen jouduin avaamaan ne molemmista kuolaimista, koska ne oli väärälläpuolella kuolainrengasta, en viitsinyt niitä ennen vaihtaa, sillä talutan sen lähes aina narulla ja en edes tallissa huomannut niiden olevan oudosti. Noo olin jo ottanut narun irti ja loimen pois, laskenut jalustimet, vyö oli kiristämättä kunnes korjailin ohjia ja tarkistin samalla, että ne menee suoraan. En oikeen edes tiedä mitä tapahtui kun yhtäkkiä heppa säpsähti jotain ja läks eteenpäin, kunnes huomasi olevan vapaana, josta se riemu sitten repesi. Kalle olisi varmasti rauhoittunut nopeasti, mutta Kallella satula valuu taakse jos vyö ei ole piukassa, koska sen vatta nousee ylös ja säkä on pitkä, joten satula valui koko ajan enemmän taakse ja vyö painoi jo ihan vatsan takaosaa, josta heppa veti kunnolla herneet nenään, eikä mikään rauhottelu auttanut. Yleensä se ei mihinkään viereltä lähde, mutta nyt siis sattui pahimpaan aikaan pelästymään.

Olin jo varma että kohta se satula on palasina ja hepalle sattuu jotain, sillä satula oli todella takana. Onneksi Maaru tuli kuitenkin maneesin ovesta, kun ihmetteli kauheaa kolinaa, joten heppa tuli ovelle, josta saatiin se kiinni ja satula pois selästä ja naru kiinni kuolaimeen. Kävelytin heppaa hetken, jotta se rauhottuisi. Hetken päästä laitoin satulan takaisin selkään. Onneksi se hyväksyi satulan heti, eikä sen suurempia traumoja jäänyt. Meninkin suoraan selkään ja hetken kävelin.
Kuvat kaapattu videoilta
Sen jälkeen ruvettiin tekemään kunnolla töitä. Heppa oli todella hyvä ja ravasi isoa ravia rennosti eteen-alas heti alusta lähtien. Alkuravien jälkeen otin harjotusraviin ympyrällä ja alettiin väistämään etuosaa sisään niin että ympyrä pienenee koko ajan. Lopulta ympyrä oli todella pieni, jossa hevosen ravi pysyi yllätävän hyvin vaikka tehtävä hepalle olikin vaikea. Onneksi Suvi oli ja vaati kunnon ratsastusta niin heppakin oli ihan super. Kun alettiin aina suurentamaan ympyrää ja päästiin normaalikokoiseen ympyrään otettiin muutama kierros kunnon  isoa ravia. Tehtiin molempiin suuntiin ja heppa toimi kivasti.


Tämän jälkeen oli vuorossa sama homma laukassa, mutta tosiaan paljon suuremmalla uralla. Vasemmalle heppa oli todella hyvä ja muutaman kerran tuntui oikein kun hevonen astui kunnolla alleen, meni pientä laukkaa joka kuitenkin pyöri hyvin, lyhennyksen jälkeen aina reilummin eteen. Muutama ravisiirtymä tuli kun en ollut tarpeeksi valmiina ja hepalle alkoi tehtävä painaa. Oikealle nostot olivat ihan supereita. Oikea laukka oli inan vaikeampi, mutta jo paljon parempi ja saatiin sinnekkin tehtyä muutama ihan ok lyhennys.

Tämän jälkeen otettiin hetki käyntiä vapain ohjin, jonka jälkeen tultiin avoa pitkät sivut, jotka heppa teki todella hyvin, lävistäjät aina väistöä ja päätyyn laukkaympyrät ja hetki suoraa uraa. Väistöt tehtiin vielä aika loivasti, sillä ne on vaikeita Kallelle. Saatiin kuitenkin tasasia väistöjä. Lopussa tehtiin vielä laukassa lyhennyksiä ja pidennyksiä, mutta heppa alkoi hieman väsähtää ja alkoi edestä painumaan ja tuli edestä hieman levoton. Lopetettiin kun saatiin molempiin suuntiin hyvät laukat ja heppa kyllä tsemppasi todella hyvin.


Lopuksi vielä kunnolla eteen-alas ravia ja heppa oli kyllä aika väsähtäneen olonen ja venytti todella ales. Sen jälkeen vielä loppukäynnit maastakäsin. Tallissa jalkojen pesu ja hikien kuivattelu. Tallissa heppa oli hieman levoton, sillä olisi ollut juuri ruoka-aika eikä ollut vielä päässyt ulos ja lisäksi taisi hiki kutittaa. Lopulta heppa kuitenkin pääsi aurinkoon syömään heiniään.

Torstaina Kalle pääsi hyppäämään jälleen. Heppa oli alkuverkkoissa normaali rauhallinen itsensä, vaikka esteet olivatkin kentällä valmiina. Esteet olivat lävistäjillä, toinen okseri ja toinen pysty, joissa edessä ja takana puomit. Johanna tuli aluksi ravista ja odotti samanlaista kuumakallea mitä viimeksikin, no toisin kävi heppa pysähtyi esteen eteen ja oli ihan ihmeissään et haluutko et mennään yli. Tulivat sitten uusiksi ja heppa oli edelleen todella hyvin kontrollissa ja rauhallinen. Kun oltiin ravissa tultu muutamia kertoja tulivat samaa laukassa. Heppa ei edelleenkään ottanut mitään turhia kierroksia vaikka selvästi hommasta tykkäsikin. Otettiin vielä puomitkin pois ja nostettiin hieman pystyä. Heppa oli vieläkin todella hyvä.

Sen jälkeen ne tulivat vielä okseria, joka sujui myös hyvin. Heppa ei oikeastaan tarvinnut kun tuoda esteelle suorassa ja heppa hoiti loput, esteen jälkeen se oli heti täysin kontrollissa. Kohta Tiina uskaltautu selkään ja hyppäsi kanssa muutamia kertoja ja heppa oli todella nätisti.

Keskiviikon kunnon treeni taisi tehdä hyvää ja heppa oli hieman rauhallisempi kun ei ollut liikaa virtaa. Se oli kyllä kuin vastakohta viime kertaseen, mutta silti varovainen ja innokas. Kumpa se olisi joka kerta tollanen hypätä. Heppa oli taas hyppelyiden jälkeen niin tyytyväisen ja rennon olonen. Hyppyjen jälkeen se pääsikin sitten talliin syömään iltaruokiaan.

Tänä aamuna oli vaan kevyt maastokävely päivä kahden rankan treenipäivän jälkeen. Ja heppa oli kyllä todellakin ansainnut vapaansa, sillä se on ollut ihan super viimeiset kaksi päivää. Kallella muuten hypättiin nyt myös kolmipalalla, mutta sillä oli tavallinen turpis ja remonttiturpis jolla toimi hyvin.

Maastossa heppa oli kiltisti ja köpöteltiinkin metsätietä ihan vapainohjin nauttien aamuauringosta.

Huomenna olis taas tarkoitus ratsastaa heppa (luultavasti Tiina tulee) ja sunnuntaina se saa vapaata, koska lähen tampereen hevosmessuille.

Sovittiin suvin kanssa että se yrittää tulla pitämään "tuntia" 1kerran viikossa tai 1 kerran kahessa viikossa, jotta saadaan välillä kunnon treenejä tehtyä:)

Videot tulee heti kun saan ne suvin puhelimesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti