tiistai 15. huhtikuuta 2014

Esteitä ja höntsäilyä!

Lauantaina Kalle pääsikin suunnitelmien mukaan hyppäämään. Johanna tuli taas, mutta sovittiin, että Tiina menee pelkästään ja Johanna sitten jos Kalle on liian hankalalla tuulella. Heti alusta asti Kalle oli aktiivinen ja selvästi kuumempi, mitä se on ollut kahdella edellisellä este kerralla, mutta ei niin paha kuin ekalla kerralla. Lauantaina Kallella olikin aika reilusti intoa esteille.
Aluksi Tiina meni Kallen kanssa kavalletteja ympyrällä, jotka lopulta tuli ihan kivasti ja heppa hoiti homman. Sen jälkeen laitettiin Tiinalle ja Kallelle linjaa, jossa aluksi puomi-ristikko-puomi-1 laukka ja okseri. Aluksi heppa tuli aika vauhdilla ja meinas väli käydä ahtaaksi, mutta lopulta heppa tajusi jutun ja hyppäsi hyvin. Hieman muuttui esteen jälkeen vahvaksi ja heti ei ihan tullut kunnolla kiinni, mutta ei kuitenkaan paha.
Ruudulta kaapattu, joten laatu on mitä on:)
Kun tämä tehtävä sujui hyvin laitettiin vielä pieni jumppasarja, jossa kavaletti ja kaksi pystyä, sen heppa hyppäsi ihan hyvin. Vielä lopuksi uudestaan alun linjaa, jossa okseri oli lopulta 70-80cm (Kalle kyllä ei ainakaan meinannut tiputtaa sitä). Loppuverkoissa heppa ravasi kivan aktiivinen ja jälleen kerran sekä hevonen, että ratsastaja olivat rennot ja tyytyväisen oloisia.

Lauantai illalla meillä oli vielä tuparit, joten sunnuntain ratsastus jäi välistä, koska oli joku kummallinen huono-olo sattunut meille. Kävin kuitenkin laittamassa Kallen ruuat ja kattomassa poikaa. Tuli hepalle kyllä ihan hyvään väliin, sillä se oli liikkunut ihan hyvin viime viikon.

Eilen maanantaina menin Kallella kouluvääntöä. Onni ja Maijukin oli aluksi maneesissa, joka on ihan hyvää harjotusta Kallelle. Aloitin ihan normaalisti ravissa ympyrällä ja keskityin rentoon hyvin ravaavaan hevoseen. Otin laukka hetken päästä molempiin suuntiin verryttelymielessä. Vasempaan todella hyvä ja tasainen, oikealle hieman huonompi ja pientä kiukuttelua ekassa nostossa. Verkkojen jälkeen Onni ja Maiju lähti maneesista, mutta Kalle oli ihan kiltisti. Aloin tulemaan harjoturavissa lävistäjälle väistöä ja heppa väisti ihan ok. Uralle päästyä laukannosto ja pääty-ympyrä laukassa ja silloin tällöin suoraurakin, mikäli heppa oli kunnolla avuilla. Tultiin vielä vasemmassa laukassa väistöä, josta ekaa kertaa pienet matkan onnistunutta vastalaukkaa. En halunnut vielä vastalaukkaa pitkää matkaa, vaan otin raviin aina n.10m  jälkeen, jotta ei mene hevoselle liian vaikeaksi. Oikealle tein vaan peruslaukkaa, koska oikealle se vaatii vielä ihan peruslaukkaa ja siihen rentoutta. Oikealle otettiin silti kokoamisia, jotta saadaan voimaa siihenkin suuntaan.
Lopuksi vielä loppuravit ja loppukäynnit.

Tänään heppa pääsi aamulla heti liikkeelle. Kalle oli jo kerjennyt olemaan hetken ulkona kun tulin. Hain sen sisälle. Sisällä se hieman oli levoton, kun joutui kesken päivää sisälle. Maneesissa se oli ihan ok, mutta talutellessa sai ihme pelästely kohtauksia, mutta ei onneksi ratsastaessa. Tehtiin tänään aika samoja juttuja kuin eilenkin. Lisäksi otettiin hieman enemmän kokoamista ravissa, jotta hevonen joutui kunnolla töihin, sillä vaikka ei pelästellytkään sen enempää, vilkuili se koko ajan, eikä ihan keskittynyt ratsastajaan, joten rankempi kokoamishetki auttoi saamaan sen kuulolle. Lopuksi otettiin vielä muutamia siirtymiä ja jopa muutama peruutus. Yritetään nyt peruutusta tehdä välillä ja nimenomaan minun käskystä. Heppa teki kyllä peruutukset hyvin, rennosti ja pyöreänä ja lisäksi ei protestoinut yhtään vaan lähti nätisti eteenpäin. Heppa oli lopulta todella kiva ratsastaa. Loppukäynnit talutin vielä ja jälleen se sai välillä ihme kohtauksia. Onneksi se usein vaan pyörähtää ihmisen ohi ja hieman hyppelee, mutta ei tule lähelle eikä edes naru kiristy. Hassu Heppa!

Tallissa heppa pääsi parturiin. Hain sille heinää syömiseksi, jotta se jaksoi seistä sisällä. Nyppisin ja leikkasin harjaa, saa nähdä menikö liian lyhyeksi, että pysyykö vielä nätisti omalla puolellaan. Noo jos se ei pysy nätisti, onneksi se kasvaa takasin. Ainakin siitä tuli siistin näkönen. Vein hepan pihalle ja siivosin sen tarhan, laitoin ruuat valmiiksi ja vein tarhaan vettä. Huomenna Kalle saa vapaata, sillä olen töissä lähes koko päivän. Pääsiainen treenataankin sitten taas enemmän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti