Perjantaina Suvilla oli kiekko, joka meni todella paljon paremmin mitä odotin. Suvi paransikin ennätystään yli 3 metriä tulokseen 40.97 ja sai sillä SM-pronssia! Suvi heitti todella hienon kisan ja kolme heittoa olikin yli vanhan ennätyksen!
Lauantaina olikin kuulan vuoro. Kuulassa käytiin myöskin jännitävä kilpailu, joka lopulta päättyi meidän kannalta hyvin. Suvi paransi kuulan ennätystä 60 senttiä, tulokseen 13.25, joka riitti hienosti myöskin SM-pronssille. Kaikenkaikkiaan siis ihan super viikonloppu, en olisi edes unissani uskonut kahteen ennätykseen ja kahteen sm-mitaliin. Onneksi Suvi on aina tärkeissä kisoissa pienessä paineessa parhaimmillaan. Samalla tuli todettua, ettei me ainakaan ihan kaikkea olla ihan pieleen tehty. Itsellänihän oli ensimmäinen vuosi valmentajana takana ja keväällä ei tilanne todellakaan näyttänyt hyvältä! Noo tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, kohti ensi kautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti