Saatte nyt vanhoja kuvia, koska uusia ei tähän tilanteeseen ole!
Tämän viikon pidän Kallella kevyenä. Sunnuntaina kisojen jälkeen se sai viettää kokonaan vapaata ja kävinkin illemmalla hevosta katsomassa pelkästään. Leuan haava oli kokonaan umpeutunut, joten onneksi ei kovin syvä ollut. Heppa olikin tyytyväisen oloisena laitumella.
Maanantaina olikin pitkästä aikaa kevyt maastopäivä. Kävelin hepan kanssa oikeestaan koko matkan ihan vapain ohjin ja otin muutaman ravipätkän. Mentiin pääosin pellolla ja metsätiellä, kunnes hirvikärpäset hyökkäsi ja päätettiin mennä takaisin tielle, pois metsästä. Kalle oli koko 45min reissun todella rauhallinen, eikä tuijottanut mitään. Se meni kuin juna eteenpäin rentona. Oli kyllä ihanan rentoututtavaa kun hevonen oli niin rentona ja rauhallisena, että sai itse olla koko matkan ihan aivot narikassa. Voi kumpa se olisi aina maastossa noin rauhallinen:)
Tiistaina menin maneesiin tarkoituksena jumpata hevosta. Hevonen oli väsähtäneen oloinen ja tuntuikin, että takapää on jäänyt talliin kokonaan. Tein jonkin verran laukassa lyhennyksiä ja pidennyksiä, jotta olisin saanut sen paremmin takapään päälle. Hieman paremmaksi se tulikin, mutta ei niin hyväksi kuin olisi toivonut. Takapään moottori taisi toimia vaan 50%. Hevonen oli tämän takia myös edestä aika huono, eikä halunnut millään olla tasaisella tuntumalla. Luulenkin, että hevonen oli viime viikon raskaasta viikosta väsynyt/ tylsistynyt. Lisäksi hepat on ollut nyt koko päivän ulkona ja huomaa heti, että hevonen on huomattavasti väsyneempi, mitä se oli kun sai päivän levätä.
Toisaalta on ihan kiva, että saavat olla koko päivän ulkona kun ei niin kuumakaan enää ole. Päätinkin eilen, että tällä viikolla sileän treenit unohdetaan kokonaan. Tänään hevonen sai viettää vapaata ja kerätä energiaa. Huomenna mennään joko maastoon ja pelloille laukkailemaan tai jos sataa niin luultavasti mennään puomeja maneesissa. Heppa saa nyt siis paljon lepoa ja treenit pyritään pitämään mahdollisimman kivoina, eli maastoa ja puomeja ja ehkä pikku ristikoita. Ensi viikolla katsotaan sitten taas uudestaan, jos hevonen olisi jo innostuneemman ja energisemmän oloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti