Lauantaina kävin tekemässä ihan perusjumppaa heti aamusta. Kalle oli ihan ok ratsastaa. Aluksi se ei vaan oikeen jaksa keskittyä aina siihen työntekoon ja on hirveän epätasainen ja sitä joutuu ratsastamaan aika paljon, mutta loppuakohden kun saadaan sen keskittymään työhön, on se ollu todella kiva.
Tänään heppa pääsi taas hyppäämään. Olli siis hyppäsi tänäänkin. Kalle oli heti alusta asti innoissaan. Alkuun laitettiin 3 puomia laukkaväleillä. Hetken päästä vaihdettiin keskimmäinen puomi kavalettiin, jota tultiin molemmista suunnista. Lisäksi pitkälle sivulle laitettiin sarja ja lävistäjille pystyt, niin että niitä pääsi tulemaan kasikolla. Alkuun pystyt tultiin aina niin, että hevonen pysäytetään esteen jälkeen mahdollisimman nopeasti, sillä Kallella on usein tapana lähteä vähän turhan lujaa esteen jälkeen. Heppa tulikin lopulta kivasti takaisin ja oli parempi mitä ekalla kerralla.
Lopuksi Olli ja Kalle tuli vielä kaikki esteet pienenä ratana, joka sujui ihan hyvin. Kalle oli lopulta kokonaan hikinen ja ei enää säikkynyt kaikkea mahdollista. Kävelyttäessä huomattiin, että toinen etukenkä oli tippunut. Kalle saa uuden kengän luultavasti keskiviikkona.
Viime kerralta, nyt ei ollu kameraa mukana. |
Harmittaa kyllä niin paljon, että kenkä lähti juuri kun ajattelin. että nyt onkin kiva heppa ratsastaa lähipäivinä kun on päässyt kunnolla purkamaan energiaa ja muutenkin se on hyppäämisen jälkeen niin paljon kivempi. Noo eipä tartte nyt ratsastaa sitä, sillä Kallella on huonot kaviot, eikä sillä voi mennä ilman kenkiä. Toivottavasti keskiviikkona saadaan aamunpäivällä kenkä, jotta kerkeäisin sen vielä ennen töihin menoa ratsastamaan, sillä Ollin pitäisi tulla taas torstaina ja ei oo ehkä ihan paras ajatus hypätä Kallella jos sillä on ollut kolme vapaata alla.
Huomenna ajattelin kuitenkin kokeilla käydä taluttelemassa maneesissa, sillä ulos en viitsi mennä, koska hiekkatie ei oo ollenkaan niin pehmeä kaviolle mitä maneesin hiekka on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti