Maanantaina Kallella oli hieronta ja lisäksi se sai laseria hieronnan jälkeen. Oikealta jumissa oli edelleen selkä ja takareisi, mutta parempi kuin viimeksi. Vasemmalta myös selkä ja olka, lapa oli jo parempi sekä niska molemmilta puolilta. laseria se sai selkään ja vasempaan olkaan, sekä vasempaan takareiteen. Saatiin tehtäväksi vieläkin laukata ja kävellä. Myös saa ravat, mutta ei koko aikaa. Lisäksi väistöt on hyviä, sekä kaikki mitkä laittaa selkää liikkeelle ja joutuu takasilla astumaan hieman ristiin tai ainakin kunnolla ales. Hyviä olisi myös puomit, mitä on tarkoitus lähiaikoina mennäkin. Lisäksi vapaana juokseminen on hyvää, sillä hevonen laukkaa silloin kunnolla ja muutenkin irrottelee lihaksiaan. Hevoselle varattiin vielä yksi kerta hierontaan ensi viikon torstaille, jotta jumit saataisiin pois.

Tänään päätinkin, että hevonen saa juosta vapaana, sillä en viitsi heti seuraavana päivänä hieronnan jälkeen ratsastaa, mutta hevosen energiaa piti saada purettua, lisäksi vapaana juokseminen tekee hyvää selälle. Laitoinkin hepan nopeasti kuntoon ja mentiin maneesiin. Kävelytin hetken ja heppa oli aika virkusen oloinen. Hetken päästä otinkin loimen pois ja päästin herran vapauteen. Herra irrottelikin aika paljon ja pukittelikin jonkun verran. Heppa laukkaili varmaan joku 10-15 minuuttia, jonka jälkeen se sai vielä ravailla hetken. Ja sieltä irtosikin todella irtonaista ravia. Kun juoksutus oli valmista, heitin Kallen päälle loimen ja käveltiin. Heppa sai vieläkin olla ihan vapaana, mutta se seurasi koko ajan todella kiltisti. Pysähtyi heti kun mäkin ja vaihtoi suuntaa mun kanssa samaan aikaan <3. Lisäksi harjoiteltiin hieman paikallaan seisomista, jonka jälkeen hevosen piti kävellä minun tykö. Se onnistuikin hyvin. Video tulee ehkä myöhemmin, jos saan sen ladattua. Heppa oli kyllä niin kiva ja tykkää selvästi kaikesta touhumisesta. Kun oltiin aika kauan kävelty lähdettiin takaisin talliin. Heppa oli aika hikinen kirmailusta:D Pesin jalat ja vaihdoin loimet ja heitin hepan pihalle syömään. Vielä tavarat pois ja kotiin. Huomenna sitten taas kunnolla töitä selästä käsin olisi ainakin tarkoitus tehdä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti