puhelimesta muutama huonolaatunen kuva |
HIHS ostin hevoselle uudet suitset, perfect sit of swedenin flying change revolutionit, eli nämä
Kuva lainattu perfect sit of swedenin sivuilta |
Suitset testasin tänään hevosen päähän ja lisäksi öljysin ne ennen käyttöä. Tänäänkin oli aivan kauhea tuuli aamusta ja pohdin mielessäni, että mahdetaanko jotenkin päin tänään päästä maneesiin. Koko viikonlopun on ollut ihan hirveä tuuli ja nyt tänään illalla se on jos hieman laantunut, mutta lupaa kovaa tuulta edelleen koko viikoksi. Tänään lähdettiin maneesiin jos siinä aamu 8 ja laitoin hevoselle korviin pumpulia ja hupun, jotta se ei ihan kaikkea kuulisi. Hevonen ei oikeen kyllä pidä pumpuleista korvissa ja yrittää ravistaa niitä aina pois. Laitoin liinan ja suunnaattiin maneesiin. Kävelytin aika pitkään ja maneesissa oli hirveä meteli, sillä pleksit piti kauheaa kolinaa ja tuntui lähes siltä, että maneesi lähtee kohta meidän ympäriltä pois. Onneksi hevosella oli ne pumpulit, niin tyytyi vaan kyttäilemään, eikä juurikaan sinkoillut. Heppa sai hetken juosta ja ottaa muutamat laukat juoksutuksessa ihan rennosti. Muutamia pukkeja päästettiin, mutta muuten heppa liikkui kivan irtonaisesti, eikä sen suuremmin pöllöillyt. Yritin juoksuttaa niin, että saan energiaa hieman vähemmälle, mutta ei tulisi hiki, koska rokotuksesta on niin vähän aikaa. No se, että ei tule hiki, on tällä hetkellä vähän vaikeaa, koska ulkona oli +12 ja hevosella kuitenkin jo talvikarva. Kävelytin hevosta ja lähdettiin maneesista.
Noo pitihän sitä nyt hieman pelleillä, sillä muutama metri maneesin ulko-oven jälkeen, heppaa taas pelotti niin paljon kauhiasti. Heppa pyöri ja pörisi ja hyppi muutaman kerran pystyyn, kunnes päästiin menemään eteenpäin. Hevonen poikittain mun edessä, mutta edettiin kuitenkin. Kohta sain hevosen suoristettua ja talliin meno sujuikin suht rauhassa.
Kalle muutti tänään myös toiseen karsinaan. Ruffe siis lähti vihreämmille laitumille lauantaina, joten Otto siirtyi sen karsinaan ja Kalle pääsi Oton karsinaan. On kiva kun hevonen pystyy nyt haistelemaan vastakkaisessa karsinassa olevaa Onnia ja on muutenkin käytävän alussa. Siivosin siis Kallen vanhan karsinan ja siirsin tavaroita meidän uuden karsinan oveen. Heppa pääsi aamulla tutustumaan uuteen karsinaan ja alkoi heti syömään Oton kupin reunoista vanhoja ruuanjämiä.
Kohta hepat pääsikin ulos. Tuuli oli silloin jo hieman tyyntynyt ja Kalle meni kiltisti ulos ja oli tarhassa ihan rauhallinen.
Huomenna olisi tarkoitus mennä jo selkään, mutta juoksutan sen sivuohjilla luultavasti aluksi. Saa nyt nähdä miltä hevonen vaikuttaa. Toivottavasti kohta päästäisiin jo treenaamaan, sillä tässä on nyt ollut niin paljon kaikkea. Uusien satuloiden testausta, hevosella muutenkin huonoa aikaa, jotka johtuivat osittain satulasta ja osittain testauksesta syksyn kylmettyä ja pimennyttyä. Ja nyt viimeisenä vielä se rokotus, jonka takia hieman lomaa hepalla.
Mä oon kattonut noita ihan samoja suitsia, mutten oo raaskinut vielä ostaa kun hintaa on aika reilusti. :/ Olis kiva kuulla sun kokemuksia noista, että miltä ne käytössä vaikuttaa? Tuntuuko hevonen ihan samalta kuin sellasilla suitsilla, missä niskahihnaa ei oo muotoiltu? :)
VastaaPoistaLaittelen heti enemmän kokemuksia kun pääsen ratsastamaan. Yleensä Kalle on hinkannut jo pienen liikutuksen jälkeen paljon, tänään vaikka sillä oli hiki, se ei hinkannut yhtään missään vaiheessa.
VastaaPoista