Sunnuntaina suuntasinkin taas tallille. Kalle pääsi sisälle syömään ja samalla laittelin sitä kuntoon. Epäilin, että se saattaa olla jumissa, koska ei perjantai paniikkien jälkeen ollut liikkunut. Juoksutin sen aluksi sivuohjilla, jossa hevonen oli aluksi jäykkä ja ei halunnut liikkua kunnolla eteen. Pikkuhiljaa hevonen vertyi ja siltä alko tulla todella kivaa ravia ja liikkumaan elastisesti. Laukassa heppa oli hyvä ja se kulki todella rauhassa ja koottuna laukan, sekä siirtyi heti raviin kun pyysin.
Saatte vanhija kuvia edes hieman kuvittamaan tekstiä, koska uusia ei ole. |
Maanantaina liikutin hevosen heti aamusta. Tallissa sen lihakset värähtelivät välillä, jos hevonen joutui olemaan hetken jossain raskaamassa asennossa. Laitoin hevosen kuitenkin valmiiksi ja suunnistimme maneesiin. Alkukäyntien jälkeen otin loimet pois ja huomasin sen lihasten välillä vieläkin värähtelevän. Aloin kuitenkin normaalisti verkkaamaan ja tarkoitus oli kevyesti jumpata hevosta ja mennä vain askellajit läpi pyöreässä muodossa. Heppa oli aika jäykännoloinen ja vähän kokeili alussa, miten kuljetaan. Sain sen kuitenkin aika nopsaan paremmaksi ja laukassa se oli todella pyöreä ja kiva. Taivuttelin vielä hevosta ja otin muutamia väistöjä, jotta saan sen kunnolla vertymään. Kun heppa oli jumpattu, käytiin loppukäynnit vielä maastakäsin maastossa. Heppa oli maastokävelyllä todella kiva ja rento.
Nyt ulkona on todella kaunista ja lunta on tullut aika reippaasti. Tarttisikin äkkiä saada joku kuvaamaan minua ja Kallea ulos, ennen kuin kaikki lumi kerkeää taas lähtemään pois. Saataisiin kerrankin kauniita kuvia ainakin hevosesta ja maisemasta. Ainii ja luulen lihasten pienen tärinän johtuneen jumeista, koska hevonen oli muutaman päivän liikkunut todella jännityneesti ja lisäksi tarhassa lumen määrä paljon lisääntynyt, sillä ratsastuksen jälkeen kun oli kunnolla jumpattu heppa oli täysin normaali ja rento. Tänään olisi tarkoitus hieman hypätä, mikäli suunnitelmiin ei tule muutoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti