maanantai 4. toukokuuta 2015

Kake 1-tason seuraeste 3.5

Heips, Kalle pääsi siis sunnuntaina pitkästä aikaa estekisoihin Ollin kanssa. Minua itseäni jännitti vähän miten kaikki sujuu, etenkin lastaus, sillä Kallea ei ole pitkään aikaan lastattu ja se ei aina sinne ihan kovinkaan hyvin mene. Ollaan se aina saatu 15minuutin sisällä koppiin, mutta silti hommaan on pieni epävarmuus. Tällä kertaa huoli oli oikeastaan turha, sillä laitettiin heti liinat molemmille puolille. Niille ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää kiinni. Kalle muutaman steppiaskeleen otti ennen lastaussiltaa, mutta käveli siitä lähes heti suoraan traileriin ja oli siellä ihan rauhassa koko matkan ja kisapaikalla, kun ei otettu sitä heti pihalle.

Kerettiin katsomaan hetki kisoja ennen kuin laitettiin poika valmiiksi. Suitsia laittaessa se hieman hermostui, mutta nopeasti kopista ulos päästyä se rauhottui. Hetken se oli aika pörheänä, mutta laantui nopeasti. Verkassa se oli ihan hyvä eikä sinkoillut, vaikka muita meni ohi. Ekalle verkkahypylle tuli kielto, sillä heppa ei tainnut tajuta, että nyt hypätään. Sen jälkeen ei ongelmia ollut. Olli otti vain muutaman hypyn ja käveli aika pitkään, jotta poika ei kuumene liikaa. Rata oli aika simppeli ja ei kovinkaan iso Kallelle ja Ollille, mutta tarvitsevat kvaalit, jotta saa isompaa hypätä.



Radalla heppa oli yllätävän rauhallinen. Rata oli kaikenkaikkiaan tosi siisti ja hyvä. Sopiva tempo ja kaikki hypyt hyviä. Puhdas ratahan sieltä tuli. Olin niin tyytyväinen sekä hevoseen, että ratsastajaan ja kaikkein eniten pojan käytökseen koko päivän aikana. Radan jälkeen kävelytin ponia vielä jonkin aikaa ja se oli todella rauhallinen. Laitoin sille kisapaikalla vielä kylmät ja poika seisoi kiltisti koko ajan. Kun Olli ja Onnin oli myös mennet radan ja olivat kävelelleet, laitettiin poika takaisin traileriin. Liinojen kanssa se käveli taas lähes heti koppiin ja matkusti kotiin myös hyvin. Kotona oltiin jo klo 15.00, joten hevoset pääsivät suoraan tarhaan illaksi. Harmittaa kun en videota radasta saanut ja kuvatkin on mitä on, kun jännitti niin paljon ettei kuvien ottaminen oikeen onnistunut.




Kaikenkaikkiaan oikeen onnistunut reissu ja tarkoitus olisi Ollin mennä lähiaikoina uusiksi. Itsekkin olen koulukisoja katsellut, mutta vaihtoehtoja on todella vähän, mitkä omiin aikatauluihin sopisi. Tämän viikon alkuviikko on tarkoitus ottaa kevyesti, sillä Kalle on liikkunut nyt muutaman viikon aika reilusti, joten pieni kevyt jakso tekee hyvää. Tänään heppa vietti vapaata, huomenna Olli tekee jotain kevyttä, itse tarkoitus sileällä jumppailla ke ja to, perjantaina toinen vapaapäivä, lauantaina Olli menee Kallen ja sunnuntaina niillä on estevalmennus. Itse olen koko viikonlopun Suvin kanssa leirillä, joten sopivaan aikaan tuli toi estevalmennus.
Laitan tähän loppuun vielä kaksi linkkiä, josta löytyy lisää hienoja kuvia kisoista. Kuvat löydät täältä ja täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti