perjantai 6. syyskuuta 2013

Irtojuoksutus

Keskiviikkona ratsastin Kallen normaalisti. Se on edestä tosi kevyt ja kuunteli muutenkin aika hyvin. Kyljistä se saisi olla vieläkin kevyempi ja muutenkin aktiviisempi takapäästä. Parempaa päin menee koko ajan.

Torstaina irtojuoksutin Kallen. Tehtiin ekaksi ihan talutuksessa alkukäynnit noin 5-10min. Kävelyn jälkeen päästin hepan vapaaksi maneesiin. Aluksi se vaan seurasi minua, mutta hätyytin pois nii heppa alkoi liikkumaan. Kalle oli ihan innoissaan ja laukkasi niin kovaa kun vaan pääsi. Pysähtymiseen meni aina hetki ja katselin kauhulla, että koska se menee päin seiniä:). Eihän se kuitenkaan mitään päin mennyt. Heppa laukkaili itsekseen noin 5-10min. Kun heppa sai suurimmat energiat kulutettua, heppa alkoi itse ravailla ympäri maneesia. Hetken kuluttua hevonen tuli luokse ja oli sen olonen, että riehuminen riitti. Otin sen vielä hetkeksi liinan päähän ja rauhallista ravia molempiin suuntiin. Sen jälkeen vielä pitkät loppukäynnit. Pieni videokin olisi, mutta jostain syystä ei ana nyt ladata sitä, ehkä myöhemmin laitan jos muistan!

Tallissa otin varusteet pois ja pesin jalat kylmällä vedellä. Kävin vielä syöttämässä Kallea tallin takana, missä on todella lehtevää heinää.

Tänään menin Kallella hieman puomeja. Heppa oli aika aktiivinen ja liikkui paremmin eteen kuin mitä ennen. Heppa oli edestä suht ok, mutta hieman enemmän ohjasta kiinni oikeaan kierrokseen. Tehtiin isoa kasikkoa ja välillä pitkät sivut avoa, jotta sain hevosen kunnolla notkeaksi ja hyväksymään myös oikeaan kierrokseen ulkoohjan.

Menin Kallen kanssa muutaman kerran molempiin suuntiin ravipuomit aika pitkillä väleillä, jotta hevonen joutuu ponnistamaan kunnolla takapäällä. Ravien jälkeen otin laukkaa pääty ympyrällä. Otin muutaman noston, sillä laukan nostot tuottaa välillä hieman ongelmia. Hevonen oli vasempaan laukkaan todella kiva ja rento, mutta oikeaan se ei taaskaan hyväksynyt kunnolla ulko-ohjaa ja oli kiinni sisältä. Sain sen kuitenkin hieman irtoamaan sisäohjasta. Mentiin laukassa ihan muutama kerta laukkapuomeja ympyrällä.

Lopuksi vielä loppuravit kasikolla. Hevonen oli jälleen loppuraveissa todella rento ja haki hyvin eteen-alas. Sitten vielä loppukäynnit, jonka aikana siivosin puomit pois. Kun sain tallissa varusteetkin pois ja jalat huuhdeltua, mentiin jälleen syömään kunnon vihreetä tallin taakse. Syöttelin 10-15minuuttia ja sitten Kalle pääsikin laitumelle takaisin. Vein sille laiskalle hieman kuivaheinää, sillä laitumella ruoka alkaa olla vähissä. Kalle on myös hieman lihonnut, eikä kylkiluut enää näy:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti