Heippistä. Tänään Kalle sai touhuta kaikkea mukavaa. Harjasin sen tarhassa ja heitin vaan suitset päähän ja lähdettiin käpyttelemään maastoon. Kalle oli todella kiltisti koko kävelylenkin ajan, eikä kertakaan yrittänyt kävellä liian kovaa tai pelännyt mitään. Takaisin pihaan päästyä vaihdoin hepalle suitsien tilalle riimun ja lähdin viemään heppaa kohti isoa laidunta. Kallehan on siis tällä hetkellä suurimmaksi osaksi tarhassa, koska laiduntaa ja tarhaa yksin ja joutuisi laiduntamaan yksin, sillä Ruffe ja Tomppa on juuri tällä isolla laitumella ja sen vieressä ei ole muita laitumia. Onnikin on tarhassa ja Pappa pääsee laitumelta tarhaan tai piiloon, joten Kallen laidun on niin, että hevonen ei näe muita, joten on kivempi, että se saa olla lähellä muita ja pääsee silloin tällöin laitumelle. Lisäksi jos se on koko ajan laitumella, se on välillä aika nuutunut.
Aluksi laitumella heppa oli todella rauhassa ja yllätyinkin, sillä tilaa rallitella oli todella paljon ja yleensä heppa nauttii täysillä laukkaamisesta. Nyt se kuitenkin kierteli ympäri laidunta kävellen.
|
laidunta |
Heppa oli niin rauhassa, joten menin hetkeksi tallin. Kohta alkoi kuitenkin kuulua kopinaa ja vihdoin poika oli alkanut laukkailla laidunta ympäri täysillä. Siitä näki kuinka paljon se taas nautti kun saa sydämmensä kyllyydesta laukkailla isolla laitumella. Heppa oikeen innostui kun kattottiin sitä kalliolta laitumen vierestä. Harmi kun kuvat on vähän heikkoja, sillä akkua oli 1% ja unohdin ottaa pidemmän putken mukaan kameraan. No fiilis varmasti välittyy näistäkin kuvista.
Ennen kotiin lähtöä hain vielä pojan laitumelta ja se pääsi vielä tarhaan ennenkuin tulee sisälle ja saa iltaruuat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti