Mikä onkaan hauskempaa kuin viilettää pellolla laukkaa hevosen kanssa. Kalle on kyllä siitä niin kummallinen hevonen, sillä en ole tavannut enne hevosta jolla on mielentila niin erilainen kesällä ja talvella. Näin kesällä se on ihan paras ja yleensä rento ja rauhallinen. Tänäänkin menin sen kanssa pellolle kun oli kunnon helle ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta, lisäksi tuuli joten öttiäisiä ei liiemmin ollut. Käveltiin alkuun ihan pitkillä ohjilla pitkin teitä ja peltoa, jonka jälkeen ravailtiin kevyesti peltoa ristiin rastiin. Heppa sai kulkea ihan sellaisessa asennossa mitä se itse halusi. Ravien jälkeen otettiin molempia laukkoja. Aluksi aina ympyrä, kunnes tajusin, että heppa on todella hyvin kuulolla ja rauhallinen, joten annoin sen laukata rennosti peltoa suoraan. Heppa selkeästi nautti kunnolla laukkaamisesta. Mitään hullunkiilto silmissä ei sentään laukkailtu, sillä pelto on sen verran muhkurainen. Mentin siis sellaista vauhtia mitä hevonen itse valitsi. Koko liikutuksen ajan heppa oli hyvin kuulolla, eikä tarvinnut pidätellä, mutta ei käskeä eteenkäänpäin.
|
Saatte nyt vanhoja kuvia, koska uusia ei ole, toivottavasti joku päiä niitäkin saataisiin:) |
Muutamien laukkasuorien jälkeen otin vielä pellolla loppuraveja, jonka jälkeen vapainohjin takaisin tallille. Kertakaikkisen ihana heppa!
Kesällä voidaan siis tehdä oikeastaan mitä vain ja hevonen on suurimmaksi osaksi aikaa todella kiva, kun taas talvella. Ainakin viime talvena ja jo syksyllä kun ilmat viileni, ei voinut kuvitellakkaa oikeen edes maneesissa antavansa vapaita ohjia, sillä hevonen säikkyi ja sinkoili vähän väliä ja oli aika lentoon lähdössä oikeastaan koko ajan. Myös taluttessa talvella hevonen saattoi hyppiä ja pomppia, koska näki hirveitä mörköjä, nyt kesällä se kävelee vieressä tai jopa takana rennosti ilman suurempia sätkyilyjä.
Toivottavasti saan sen ensi talvena pysymään rauhallisempana ja rennompana, mitä viime talvena, sillä näin kesällä se on ihan paras:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti