Maastokäynnin jälkeen menin maneesiin tekemään vielä vähän jumppaa. Tehtiin ravissa paljon avoja etenkin oikealle, jotta saan hevosen lavat oikeallekkin oikeaan kohtaan, ilman että sisälapa puskee sisään tai valuut ulos. Tein väistöjä lävistäjällä ja heppa on kyllä huomattavasti niissä parantanut. Tein myös muutamia sulkuja uralla, jotta näen miten hevonen reagoi ja saa tehtyä kunnolla jumppaa. Heppa oli edestä hyvä ja kevyt pohkeelle. Tehtiin myös jonkin verran laukassa töitä. Keskityin etenkin hyviin laukannostoihin ja tänään ne nousivatkin lähes ajatuksesta! Raviin siirtymät ovat vielä hieman heikot, mutta paranevat koko ajan. Heppa oli molempiiin suuntiin todella kiva laukassa ja vasemmalle sain sen venyttämään jopa eteen alaskin. Laukkojen jälkeen vielä loppuravit. Heppa oli koko ratsastuksen ajan todella rauhallinen ja kiva. Taitaa nekin nauttia kunnon auringosta ja keväästä. Ratsastuksen jälkeen poika pääsi vielä tarhaan ja sai sinne päiväruokansa.
Tallin jälkeen kävin vielä vähän shoppailemassa. Hööksiltä hain uudet ratsastushousut. Suunnitelin ostavani jotkin neutraalin väriset, mutten kuitenkaan mustia enkä sinisiä. Noo ei mennyt ihan niin kuin piti sillä ostinkin kirkkaan punaset ja tykkään niistä kyllä todella paljon.
Kuva lainattu hööksin sivuilta! |
Sinut on haastettu :
VastaaPoistaelenanhevoselamaa.blogspot.fi