Tehtiin miljoona käynti-ravi ja muutaman pysähdys siirtymä, jotta saisin hevosta hieman työskentelemään takapäällä ja muutenkin heräämään. Siirtymät se teki ihan hyvin, tosin nekin hieman löysästi, eikä niin hyvin mitä olisin halunnut. Heppa oli muutenkin hieman jäykähkön tuntuinen, joten lähes koko ratsastus oli hevosen jumppaamista ja herättelyä vapaapäivän jälkeen. Tehtiin myös muutamia avotaivutuksia ja väistöjä.
Otettiin molempiin suuntiin laukkaa. Laukassa heppa paranee koko ajan. Laukkasakin yritin saada hevosta lyhyemmäksi ja enemmän takajalkojen päälle. Vasemmalle heppa olikin erittäin hyvä ja tehtiinkiin ympyrää todella lyhyessä laukassa niin että etuosa menee koko ajan vähän sisemmälle. Ekaa kertaa Kallella pystyi näin tekemään. Sen jälkeen vielä ympyrällä muutama kierros vähän reippaampaa laukkaa. Oikealle keskityttiin ihan peruslaukkaan ja yritin saada vaan hevosen rentoutumaan. Se olikin aika kiva jo oikeallekkin. Otettiin myös muutamia nostoja laukkaan, sillä sekä laukannosto, että siitä alastulo vaativat etenkin oikealle töitä, koska hevonen ei ole oikealle ihan niin rento ja avuilla.
Lopuksi vielä kunnolla eteen alas ratsastus, jossa hevonen ehkä vieläkin hieman jäykän oloinen ja hieman pohkeentakana. Kun heppa oli edes ok ravissa otin käyntiin ja taluttelin loppukäynnit.
Eilen tein Kallella jälleen jumppaa. Heppa oli huomattavasti eilisestä vetreempi ja liikkui todella kivasti. Taisi eilinen kunnon jumppailu tehdä hyvää. Tein paljon taivutuksia ja asetuksia sisään ja ulos. Alkuravien jälkeen otin lävistäjillä väistöä, josta aina uralle tullessa laukka. Vasemmalle heppa oli hyvä ja tultiinkin aika paljon myös suoraa uraa, joka sujui hyvin, eikä hevonen suoraa mennessäkään jännitynyt. Oikealle heppa nosti kivasti laukat ja laukkasikin kivasti. Oikealle mentiin hieman lyhyempiä matkaa suoraa, mutta kuitenkin ihan selvät suoristukset välissä ja muutaman kerran nämä menivätkin kivasti.
Kerran Kalle laukassa pelästyi kun jäitä tippui katolta ja jälleen kerran hevonen meinasi kadota alta. Hieman kannus otti kovaa hevoseen kiinni kun se lähti kylkimyyryä sisälle, mutta onneksi en tippunut ja saatiin laukkaa jatkettua ilman kommeluksia:). Laukan jälkeen otin vielä loppuravit. Heppa oli todella hieno, kunnes jälleen samassa kohtaa kun laukassakin heppa päätti jälleen pelästyä ja kokeilla tiputtaa ratsastaja. Ei kuitenkaan onnistunut tälläkään kertaa. Suutuinkin vähän turhasta säikkymisestä ja ratsastin hetken hieman enemmän ja vaatisin hepalta 100% suorittamista. Taivuttelin oikeen kunnolla. Lopulta heppa ei jaksanut enää pidemmälläkään ohjalla kettuilla ja joutuikin kunnolla töihin pelleiltyään ja ratsastin hevosta oikeen tosi paljon eteen.
Eilen Kalle oli kyllä ihan super hyvä, jos ei muutamaa "pelästymistä" lasketa. Kevyt, rento ja reagoi nopeasti apuihin, kumpa se olisi aika yhtä hyvä ratsastaa tai parempikin kelpaa, vielä täydellä keskittymisellä työntekoon:)
Tänään Kalle vietti vapaata, koska en kerennyt tallille töiden takia. Huomenna jatketaan taas treenejä:)
Mitäs muuten pidätte uudesta ulkoasusta??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti