sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mörköjä siellä ja täällä:)

Heips. Empä oo nyt oikeen kerennyt kirjottamaan, kun muutettiin kerran omakotitaloon ja hommaa on todella paljon, mutta siitä tulee erillinen postaus.

Torstaina ratsastin Kallen kevyesti estesatulalla. Kalle oli ihan ok. Keventelin pelkästään ja menin askellajit läpi. Perjantaina ja launtaina en vaan kerennyt tallille muutos takia. Tänään menin jo aamulla tallille. Tiesinkin, että Kallella on luultavasti paljon virtaa. Se oli kuitenkin rauhallinen hoidettaessa ja maneesissakin aluksi, kunnes se pelästyi jotain niin, että se ihan tärisi. Yritin jatkaa kävelyä, vaikka hevonen vaan tuijotti paniikissa ulko-ovelle. Aina kun yritin saada sitä liikkeelle se vaan pomppi ja laukkasi mua ympäri. Jouduin ottamaan sisäohjasta kiinni ja taivuttamaan sitä maastakäsin sisälle päin, jotta se pysyi edes jotenkin kontrollissa. Hevonen ei tuntunut millään rauhoittuvan, kävelin sitten ohjat kädessä tai täysin löysällä välittämättä hevosesta.

Noin 15minuutin kuluttua otin loimet ym pois, mutta edelleenkään en saanut sitä toiseen päähän tulemaan, hevonen oli vieläkin aika kiihtynyt. Irrotin narun ja kokeilin jos se seuraisi perässä, kun saa omaehtoisesti kävellä. Hevonen jumitti keskelle maneesia, eikä liikkunut millään ovea kohti. Kävin katsomassa onko ulkona jotain ja en siellä ketään nähnyt. Lopulta noin 30 minuutin päästä hevonen käveli ovelle asti, mutta jännitti vieläki todella paljon.

Menin selkään ja hevonen oli aika hyvä, mutta edelleen jännitti todella paljon ja säpsähteli vähän väliä. Tehtiinkin ihan kunnon treeni, sillä uskon, että osa johtui sen liiasta energiasta. Tehtiin ravissa väistöä ympyröillä avo ja sulkumaisesti. Hevonen oli ihanan herkkä pohkeelle, eikä sitä juurikaan tarvinnut käskeä, mutta silti odotti mitä pyysin. Vaihdoin sille myös takaisin baucher kuolaimen ja minusta se on tasaisempi sillä edestä. Tosin haluaisin sellasen nivelkuolaimen, missä keskiosa ei taivu kitalakeen. Laukassa hevonen oli aika vahva, kuten odotinkin vapaiden jälkeen. Lopussa heppa oli ihan kiva ja liikkui hyvin eteen alas. Loppukäynneissäkin hevonen oli vielä hieman jännitynyt, mutta kuitenkin kiltisti.

Tallissa laitoin kuivatuloimeksi meidän uuden back on trackin fleeceloimen. Heppa sai nyt totutella siihen ulkonaoloajan ja yöksi sitten pois. Hoidin hepan valmiiksi ja vein pihalle. Noo ei tuo pihalle vieminenkään oikeen sujunut, sillä juuri kun päästiin portista sisään ja sain hepan käännettyä kun laitoin portin kiinni, nii Onni päätti vieresessä tarhassa aloittaa shempalot ja samalla hevosen nasu osui vahingossa sähköaitaan, nii siitä paikkaa hevonen hyppäsi toiseen suuntaan ja naru oli jotenkin mun pikkurillin ympärillä, joten jouduin irrottamaan narun. Heppa siitä hieman hermostui, mutta lopulta jäi paikalleen ja odotin, että heppa tulee mun tykö. Hetken odotettua se tulikin ja irrotin narun ja heppa jäi rauhassa syömään päiväheiniään. Että sellanen heppapäivä. Toivottavasti huomenna jo energiaa vähemmän ja heppa ei ihan niin kiihtynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti