Tiistaina tein heppasen kanssa ihan perus jumppaa sileällä. Heppa oli ihan ok, jopa hieman tahmea osittain. Verkkailin koko maneesissa tehden paljon voltteja ympyröitä ym. Verkan jälkeen otin laukkaa. Laukat oli ihan ok niin kauan kun mentiin kaarevia uria, mutta suoraan meneminen laukassa on jostain syystä mulle tosi vaikeaa ja hassua on että vasemmalle vaikeampaa kuin oikealle. Heppa siirtyy tosi helpolla raviin, koska luultavasti otan liikaa kiinnin kun yritän pitää sen suorana ja tahdissa. Kovempaa kyllä päästäisiin suoraa. Tarttisikin aloittaa suoraan laukkaaminen vähän reippaammin, eikä niin koottuna, jotta ei tulisi raviin siirtymiä ja siitä pikkuhiljaa alkaa suoraakin menemään paremmassa tahdissa ja tasapainossa.
Otin vielä jonkun verran laukannostoja ja muutenkin siirtymiä. Laukat nousi todella kivasti lähes ajatuksen voimalla, tosin raviinpäin siirtyessä hevonen lähtee helposti juoksemaan pois alta, mutta muutama ihan ok siirtymä tuli kun otin laukan todella hitaaksi ja muistin lähteä ratsastamaan ravia heti, sillä usein jään vaan haahuilemaan raviin siirtymässä.
Lopuksi vielä loppuravit kunnolla eteenalas ja huomasi, että ulkona on lämmin, sillä ei tehty töitä kuin n.30min + alku ja loppukäynnit ja heppa hikosi aika paljon, sillä normaalisti sitä on lähes vaikea saada hikoilemaan.
Tänään olikin pitkästä aikaa maastoilupäivä. Laitoin hepan taas tarhassa kuntoon ja lähdin maastoon köpöttelemään. Käytiin aluksi metsätietä pitkin aika lähellä rantaa, jossa käännyttiin takaisin mentiin tiellä pienen matkaa kunnes käännyttiin takaisin päin. otin tiellä muutaman pätkän ravia, joissa heppa oli todella kiltisti ja ravasi pyöreästi. Mentiin tallin ohi ja tarkoitus oli mennä vielä hieman matkaa toiseen suuntaan, mutta tallin kohdalla Maiju lähti papan kanssa kävelemään, joten käytiin vielä niiden kanssa kävelemässä maastossa. Mentiin suurinosa matkasta pellolla ja hiukan kiivettiin ylämäkiä oikei hitaassa käynnissä, jotta hevonen joutui kovin ponnistamaan takapäällä. Kalle oli koko ajan todella kivasti, eikä säikkynyt mitään. Kulki muutenkin kivasti edessä alhaalla, selkä pyöreänä. Kävelinkin koko lenkin sellasella kevyellä tuntumalla. Matkaan meni varmaan joku 45minuuttia. Heppa oli todella rentoutuneen oloinen kevyen ja rennon aurinkoisen maastoretken jälkeen.
Olen maastoillut Kallella ihan liian vähän, vaikka se on aina käyttäytynyt hyvin. Ollaan menty pääasiassa tallin lähimaastoissa ja muutaman kerran kaverin kanssa vähän pidempään. En viitsi yksin lähteä minnekkään kauas, jos kuitenkin sattuu jotain. Tosin heppa on kyllä ollut näidenkin maastoiluiden jälkeen todella kiva ja rento, sillä on se nyt melkein joka viikko päässyt metsiin vähän räpiköimään. Ehkä me tässä kesällä vielä uskaltaudutaan kunnolla maastoonkin:) Kalle oli eilen jo muutaman tunnin laitumella ja tänään se pääsee 4 tunniks laitumelle, kohta ne pääsee sinne jo kokonaan, vaikka yöksi tulevatkin sisälle ja Kalle on yksin laitumella, tosin 2 muuta hevosta on aidan toisella puolella:)
saitte nyt yhden vanhan kuvan viime syksyltä. Hepat samoilla laitumilla tälläkin hetkellä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti