Musta nää sopii Kallelle hyvin, mitä mieltä olette? |
Nyt kun suitsia on päästy käyttämään muutamia kertoja, on heppa ollut todella kiva. Sain toki sen muutenkin ratsastettua läpi tiistaina, jonka jälkeen se on ollut huomattavasti parempi. Hevonen on todella tyytyväisen oloinen suitsiin ja hinkkaaminenkin on huomattavasti vähentynyt. Kalle on ollut myös todella tasainen ja kevyt suustaa, eikä ole purrut kuolaimeen tai muutenkaan pelannut suullaa yhtään (yleensä hermostuessaan kolisuttaa kuolaimia). Kaikinpuolin hevonen siis toimii todella hyvin uusilla suitsilla ja on huomattavasti tyytyväisempi ja tasaisempi näillä, mitä ennen oli. Suitset olivat aika isoa kokoa ja jouduinkin ottamaan klipsin pois turparemmistä, joten normaalilla pullback kiinnityksellä mennään, tosin se ei haittaa yhtään.
Lisäksi tykkään suitsien ulkonäöstä paljon. Niskaosan muotoilu auttaa suitsia pysymään päässä ja vähentää painetta niskasta. Lisäksi tuntuu, että ne on helpompi saada paikoilleen ja jotenkin harjakin menee helpommin suoraan suitsien alle. Suitset ovat todella pehmeää ja hyvää nahkaa, ihan erilaisia mitä mun edelliset suitset. Ohjat tuli myös mukana, mutta ne vaihdoin vanhoihin, jotka ostin silloin Tukholmasta. Uudetkin ohjat olivat hyvät ja todella pehmeät, mutta itse tykkään hieman paksummista ohjista.
Nyt siis kun hevonen on niihin tottunut, en enää vaihtaisi. Vain ne muutamat ekat päivät heppa tuntui huonolta, kuten Kalle yleensäkin uusien juttujen kanssa. Kuolaimet osti nyt uudet, koska epäilen, että pään kutiaminen johtuu kuolainten materiaalista, sillä hevonen hinkkaa oikeastaan vaan huuliaan ja välillä nostaa ylähuulta ja hinkkaa ikeniä. Nyt siis ostin Kallelle uudet kolmipalat messinkisinä. Uusia kuolaimia en ole vielä päässyt testaamaan, mutta sunnuntaina sitten.
Ostin Kallelle myös uudet butsit, koska Kalle sai nyt kantahokit. Hokkiajan aluksi varsinkin pidän usein butseja, jotta hevonen ei kauhean paljoa kolhisi jalkoja turhaan. Meillä oli hyvät vanhat butsit, mutta en ole niitä mistään löytänyt, joten uudet tarvittiin. Ostin Kallelle Teknan muotoillut butsit, sillä Suomen ratsutarvikkeessa ei oikeen muita muotoiltuja ollut.
Postissa meille saapui tänään vihdoinkin uusi satulavyö ja uudet jalustinhihnat. Meillä oli ennen superhyvä Eric le tixerantin vyö, mutta se oli ruskea eikä sopinut uuteen satulaan, joten myin sen pois. Otin meidän vanhan, kovan ja muotoilemmatoman vyön käyttöön ja pian tulikin äitiä ikävä, koska Kalle ei tykännyt yhtään vanhasta vyöstä ja kiukuttelee sen kanssa, joten tilasin Rovaniemen horse sportista horse comfortin muotoillun satulavyön. Se tuli tänään ja on kyllä ihan superpehmeä vyö, joten toivottavasti hevonenkin tykkää. Lisäksi meille tuli ne uudet jalustinhihnat. Ne meillä oli myöskin vanhat ruskeat ja aika risat jo, joten uusien aika oli. Ostin ihan normit 155 pitkän venymättömät jalustinhihnat.
Tiedän, että olen aika turhamainen, kun haluan kaiken olevan samaa väriä, mutta eipä se teitä pitäisi haitata:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti