sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viikon kuulumisia ja Eric le Tixerantin satulavyö!

Tiistaina Kalle sai vapaapäivä, kun käytiin äitin ja mamman kanssa Loviisan aitassa. Käytiin tallilla vaan hieman syöttämässä porkkanoita, sillä mamma ei vielä ollut Kallea ennen nähnyt. Keskiviikkona ratsastin Kallen normaalisti.Se oli ihan ok tosin laukka tuotti vieläkin paljon ongelmia. Torstaina se sai jälleen vapaan, kun käytiin vähän Raisiossa, syytä kuulette tossa muutaman kuukauden päässä, mutta sen verran voin paljastaa, että tietääpä ainakin miksi tekee töitä seuraavat 20v.:)

Perjantaina Kalle oli aika sählä. Se oli juuri päässyt ulos kun menin tallille. Torstai ja perjantai välisenä yönä täällähän riehui Seija myrsky ja pejantai aamulla vielä tuuli jonkin verran, mutta tyyntyi päivemmällä, joten menin siksi vasta myöhemmin tallille. Aluksi Kalle oli sitä mieltä ettei tule talliin ja hetken siinä pihalla pakiteltua ja muutaman keskustelun käyneenä heppa kuitenkin suostui tulemaan talliin. Laitoin hepan tosi pikasesti kuntoon, sillä se ei seissyt hetkeäkään paikallaan. Maneesiin se meni ihan kiltisti kuitenkin. Aluksi se oli hieman hankala, eikä halunnut tulla kuolaimen tuelle ja kuunnella ratsastajaa. Se kuitenkin parani vähän ajan päästä. Vieläkin se vasempaan kierrokseen yritti nostaa laukkaa aina välillä. Tein kevyessä ravissa sen kanssa aika kauan jumppaa, sillä se ei ollut ihan parhaimmillaan. Välillä aina meinaa pysähdellä ja kiukuttelee, eikä halua mennä eteen (yrittää nostaa laukkaa) Lopulta se oli ravissa ihan keskinkertanen ja liikkui kivasti takaa eteen. Päätin ottaa laukkaa, mistä ei lauantaina tullut yhtään mitään. Heppa nosti kyllä laukan, mutta oli todella jännitynyt, meni lapa edellä, enkä millään saanut sitä rennoksi ja kulkemaan suorana. Laukka loppuikin melkein heti, eikä lähtenyt pyörimään. Päätin sitten olla vaan laukkaamatta, koska tuntui niin vaikealta ja meni koko ajan huonommaksi ja huonommaksi ja tuli muutama jopa ristilaukka ja semmosia ihme hyppyjä. Ratsastuksen jälkeen menin takaisin talliin ja hevonen ei taaskaan meinannut suostua menemään talliin, lopulta sain sen kuitenkin talliin. Laitoin hepan nopeasti pois, koska ei jaksanut seistä hetkeäkään, koska ei juurikaan ollut vielä ulkona sinä päivänä, lisäksi sitä odotti päiväruoat ja kaikki kaverit oli pihalla.

Tänään menin vasta illemmalla tallille. Tänään Kalle oli ihan erilainen kuin eilen, seisoi kiltisti paikallaan, eikä muutenkaan kiukutellut. Maneesissakin se oli aika rauhallinen. Taluttelin alkukäynnit maastakäsin. Selkään mentyä aloin aika heti ravamaan. Ravissa se on nykyisin paljon letkeämpi ja irtonaisempi. Vieläkin kuitenkin etenkin vasempaan kierrokseen on, että se yrittää välillä nostaa laukkaa, varsinkin kun hieman lyhentää ohjia. Tehtiin aluksi ihan ympyrällä taivutteluja ja paljon voltteja ja suunnanmuutoksia. Koko alkuravien ajan keskityttiin, että hevonen kulkee aktiivisesti takaa eteen ja käyttää koko kropaansa. Otin tänään laukkaa aika heti alkuravien jälkeen. Tänää laukat nousi ihan kiltisti. Oikealle hevonen ei ole rehellisesti ulko-ohjan tuella ja roikkuu hieman sisältä, jonka takia oma painopisteeni valuu hieman ulos. Tätä on vaikeaa korjata, koska en saa hevosta kunnolla oikealle suoraksi ja hevonen ei pysty suoristumaan kun istun vinossa. Aina silloin kun Kallella on mennyt joku joka on parempi oikealle korjaantuu tämä ongelma. Kalle on muutenkin erittäin herkkä istunnalle. Vasen laukka pyörä pitkästä aikaa hyvin ja saatiiin jopa tehtyä hieman töitä laukassa. Vasemmallekkin se välillä lähti ulko-ohjan tuelta, mutta sain sen aika hyvin korjattua ja muutenkin jopa hieman säädeltyä laukkaa, eikä laukka kuollut ja jännittynyt heti. Laukan jälkeen tehtiin vielä aika paljon ravissa töitä. Tehtiin aika paljon väistöjä. Toiseen suuntaan väitöt meni hyvin, toiseen joutui aika paljon työstämään, jotta hevonen oli suora ja ettei takapää jäänyt liikaa jälkeen. Pääsin jopa pitkästä aikaa istumaan harjotusraviin, ilman että heppa jännittyy ja alkaa menemään lyhyttä selätöntä ravia. Kalle pysyikin harjotusravissa todella kivana. En vielä viitsinyt jäädä kokonaan istumaan harjoturaviin, vaan tehtiin välillä ympyröitä kevyessä ravissa ja oikeen aktiivista ravia. Kun väistöt lävistäjällä alkoi mennä hyvin, otin vielä loppuravit kasikolla. Tein muutamia siirtymiä loppuraveissa, jotta näin onko hevonen avuilla ja siirtymät olivatkin todella hyvät. Hetken kävelin vapain ohjin ja sitten taluttelin maasta loput ja laitoin filtin takaisin päälle. Tallissa Kalle oli todella rauhallinen ja näytti niin tyytyväiseltä jälleen kun sitä hoidettiin. En tiedä mitä perjantainen kiukuttelu ja eiliset laukkaongelmat olivat, mutta tänään heppa oli taas todella kiva ja laukkakin parempaa kuin pitkään aikaan.



Kalle sai siis ruskean vyön, koska meidän satula on ihan tummanruskea

Kalle sai muuten noin reilu viikko sitten uuden satulavyön. Kallehan kiukutteli todella paljon satulan laitaamisessa ja etenkin vyön laittamisessa. Uudeksi vyöksi meille tuli jo pitkään haaveilemani eric le tixerantin vyö. En sitten tiedä onko se oikeasti auttanut, mutta hevonen ei juurikaan enää kiukuttele vyötä ja yleensä satulaakaan laittaessa. En myöskään tiedä sitä, että olenko vaan hokannut hevosen kanssa jotain, vai onko vyön ansioista, mutta hevonen on ollut ratsastaessa paljon letkeämpi ja muutenkin liikkunut hyvin eteen ilman, että se juoksee alta pois, vaan on rehellisesti tullut paremmin takaa eteen. Liike on siis parantunut, vaikka se muuten olisi välillä hankala, liikkuu se paremmin. Noo huonommaksi se ei ainakaan ole mennyt ja itse tykkään paljon enemmän kun hevosella on kivempi olla, eikä ole kova vyö, joka tuntuu hevosesta epämielyttävältä.
Kalle sai myös vyön kanssa samaan aikaan uuden toppaloimen oikeen kylmille keleille, saa nähdä onko sillä tänä vuonna käyttöä ollenkaan kun koko ajan vaan on plussaa ja sataa. Loimi oli eskadronin kaulapallinen 400g toppaloimi ja se oli ihan sopiva, tykkäsin kovasti. Kuvaa ei kyllä loimesta ole.

Kameran laturi on edelleen kadoksissa, saa nyt nähdä jos en viikolla kävis ostamassa/tilaamassa uuden laturin, koska uusimmat kuvat musta ja Kallesta on syyskuulta ja muutenkin rakastaisin kuvaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti