keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluaaton tunnelmia!!

Ensinnäkin Hyvää Joulua ihan kaikille niin kaksi- kuin nelijalkaisillekkin.

Meillä jouluaatto alkoi tallilla käymisellä. Täällä oli ihan hirveä vesisade ja tuuli aika paljon. Hepan loimet olivat ihan läpimärät ja hainkin Kallen heti sisälle. Sisällä Kalle sai ihania punasia omenoita, heinää ja porkkanoita ja kuivatteli samalla käytävällä, sillä meijän kaulakappale on huono ja heppa oli aika märkä. Kalle nautiskeli kaikista herkuista.
Herkkujen jälkeen kävin ratsastamassa/hömpöttelemässä Kallella maneesissa. Mentiin ihan vaan hetki. Otin heti ravia kasikolla ja heppa oli ihan ok. Aluksi hiukan laittoi vastaan, eikä halunnut kuunnella mutta lopetti tosi nopeasti ja oli aika letkeä, tosin aktiivisempi olisi saanut olla. Otin yhdet laukat molempiin suuntiin ja sen jälkeen vielä hetken ravia, jonka jälkeen loppukäynnit ja takaisin talliin. Kalle hetken jumitti pihalla kun ei halunnut tulla talliin vaan halusi suoraan tarhaan, mutta pienen keskustelun jälkeen suostui kävelemään talliin. Laitoin hepan nopeasti valmiiksi ja uudet kuivat loimet päälle ja ulos takaisin.

Tallin jälkeen kerkesin olemaan jopa hetken kotona, ennen kuin lähdettiin mun veljen tykö viettämään joulua. Koirat tuli meidän mukaan joulua viettämään. Saatiin kaikkia ihania ruokia ja syötyä tulikin enemmän kuin tarpeeksi:)  Seuraavaksi vähän joulukuvia koirista!













Seuraavaksi olikin sitten joululahjat. Olin selvästi ollut tänäkin vuonna kiltti, sillä sain vaikka mitä kivaa lahjaksi:)
Hevosiin liittyvät tavarat. Sain siis vihdoinkin uuden kypärän Shamshieldin shadowmatin, Kalle sai equilinen huovat ja samaan väriin sopivat pintelit, uudet suitset, jalustimer ja ketjun naruun, sekä ohjat ja herkkuja.


Uusi toppaliivi

Hilfigerin rannekoru

Muita joululahjoja.
Siinäpä jouluaaton tapahtumia. Tänään eli joulupäivänä on tarkoitus lähteä käymään Jussin isän tykönä. Matkalla Jussin isän tykö käydään varmaankin tallilla jos kerjetään. Jussin isän tyköä suoraan meidän porukoille syömään, jonka jälkeen Suvin tykö viettämään mukavaa peli-iltaa.

Mitä te saitte joululahjaksi?

Nyt kaikille mukavaa ja rentoa joulunjatkoa kaikille!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti