sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joululahjatoiveita!

Men's CrossFit® Lifter Plus


















Tässä mun oikeastaan joululahjatoiveet. Ensimmäisenä on kylläkin toi uusi kypärä, kuvat nyt vaan meni noin päin. Vanha kypärä on varmaan 10 vuotta vanha euro-lite, joka on kokenut kovia, enkä usko sen kauhean hyvin enään suojaavan, mikäli pääedellä selästä alas tulisi. Olisi siis aika vaihtaa uuteen ihan turvallisuudenkin kannalta ja olisihan toi aika hieno verratuna vanhaan. Kävin myös kyseistä kypärää kokeilemassa Reunoksella, enkä ole oikeastaan tajunnut, että kypärä voi tuntua niin hyvältä.

Toinen ihan ensimmäisten juttujen joukosta on uudet painnostokengät. Mun vanhat on niin rumat ja liian isot, että niitä ei oikeastaan tuu käytettyä. Nyt olisikin toiveissa saada uudet hienommat ja paremmin jalkaan sopivat painonnostokengät. Haluaisin juuri kuvassa esiintyvät Reebokin cross-fit painonnostokengät.

Muuta sen suurempia toiveita ei minulle itselleni oikeastaan ole. Kallelle toivoisin saavani uudet suitset. Suitset pitäisi olla tummanruskeat, leveällä pull-pack turparemmillä. Alempana kuvassa olevat mielyttävät omaa silmää ja lisäksi haluasin juuri hopeisilla soljilla. Melkein kaikissa ruskeissa suitsissa on messinkiset soljet, joita en halua. Lisäksi toivomuslistalla olisi vielä uusi satulahuopa, mielellään beigenä tai ihan vaalean ruskeana, sekä tietenkin siihen sopivat pintelit.
Hööksiltä













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti