Viime torstaina mentiin kangilla. Heppa oli aika hyvä ja rento. Kangilla se keskittyy paljon paremmin alusta asti, kun yleensä menee hetki saada se keskittymään kaikkeen olelliseen. Pidin vieläkin kangen löysällä ja eihän Kalle oikeastaan sitä edes tartte, sillä se on muutenkin kevyt edestä. Tehtiin jonkun verran etenkin laukassa kokoamista, sillä haluaisin sen paremmin kantavan laukassa. Pieniä pätkiä sujuu kivasti, mutta voima loppuu vielä aika nopeasti ja hevonen alkaa painumaan. Parempaan suuntaan kuitenkin koko ajan.
Vanhoja kuvia taas, toivottavasti saisin jonkun ottamaan lähiaikoina uusia kuvia! |
Perjantai illalla lähdinkin sitten Tukholmaan, joten Tiina meni Kallen lauantaina. Tiina oli taivutellut ja jumppaillut hevosta ja Kalle oli kuulema ollut todella kiva ja hieno!! Sunnuntaina heppa sai vapaata. Maanantaina menin suoraan laivalta tallille. Heti tallitöiden jälkeen ratsastin Kallen pikasesti ja se oli kivan rento, joten sen pidempää en ratsastanut, sillä olin itse ihan puhki väsynyt.
Tiistaina treenattiin hieman enemmän jo. Tehtiin paljon väistöjä, jotka sujuvat tällä hetkellä hyvin. Kallella on väistöt olleet todella vaikeat ja rytmi on kadonnut ja hevonen mennyt miniravia. Nyt asia on kuitenkin toisin, sillä hevonen astuu hyvin ristiin, ei kiukuttele yhtään ja jatkaa hyvää letkeää ravia koko väistön. JES!. Väistöjen jälkeen keskityin jälleen laukkaan ja yritin saada hieman koottua laukkaa ja takapäätä paremmin alle. Aluksi annoin hevonen laukata reippaasti vähän matalempana, mutta alkulaukkojen jälkeen otin paljon ravi-laukka-ravi siirtymiä. Tein aina puoli kierrosta ravia ja puoli kierrosta laukkaa, sillä sen puolikierrosta hevonen jaksaa koota paremmin ennen kun kerkee painumaan edestä ja lisäksi raviin siirtymää pitää treenata paljon, sillä ne on suoraan sanottuna surkeat. Aluksi hevonen ei halunnut tulla niin hyvin takapään päälle, mutta lopulta se nosti tosi kivan ja rauhallisen laukan hyvin pohkeen edessä ja siitä koottiin pieneen laukkaan ennen siirtymistä raviin, jonka seurauksena siirtymät olivat huomattavasti tasapainosemmat.
Keskiviikkona hepalla oli kengitys, mutta muuten vapaa. Kalle käyttäytyi hyvin koko ajan.
Syksy 2013, perus Kalle, oikealla suvi ja pappa niin hienoina! |
Tänään tehtiin kevyt treeni ilman kannuksia tai mitään. Heppa oli todella rento ja ehkä hieman liiankin rauhallinen. Laukka oli kivan rentoa ja pyöreää, huomasi, että se on saanut eilen tehdä sen lempipuuhaa ja muutenkin saanut paikkoja auki isolla laukalla. Huomenna tulee taas valitettavasti vapaapäivä, mutta sunnuntaina tehdään luultavimmin kunnon koulutreeni. Hyvää viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti