Yksi elämäni kamallimmista päivistä!

Luca tulossa kotiin eläinlääkäristä

Eilinen aamu alkoi ihan hyvin tallitöiden merkeissä ja ratsastuskin sujui keskinkertaisesti, mitä nyt Kalle oli edelleen vähän turhan herkällä päällä ja olisi halunnut vaan laukata. Tallilta lähdin kotiin siinä 12 aikaan päivällä. Kotiin tulessa Kawa tuli vastaan ja Luca oli tulossa lelu suussa minun tykö, kunnes se yhtäkkiä kaatui kyljelleen ja jäykistyi. Juoksin paniikissa sen tykö ja nostin sen. Se kiljaisi kovaa ja oli ihan jäykkänä, kunnes se yhtäkkiä muuttui täysin veltoksi. Sain sen siinä kohtaan sängylle. Koira ei enää hengittänyt ja sen kieli oli aivan sininen ja silmät vaan seisoi päässä. Olin jo varma ettei se siitä herää. Paniikissa taputtelin sitä vatsaan ja puhalsin sen sieraimiin. Kolmannen kerran kun puhalsin kuului pieni rähöhdys ja koira alkoi jälleen hengittää.

Se oli aivan tokkurassa ja ihan löysä edelleen. Nappasin sen äkkiä syliin ja otin koirat autoon ja paniikissa lähdin viemään sitä eläinlääkäriin. Luca oli koko matkan sylissä kun ajoin tuhatta ja sataa pientä mutkaista tietä. Matkalla se oli aika kylmä ja peloissaan, mutta sen jalat alkoivat jo hieman kantamaan koiraa, eikä se ollut enää niin spagettia koko koira. Päästiin vihdoin eläinlääkäriin, jossa se seisoi jo itse, mutta tärisi ja oli selvästi peloissaa.

Eläinlääkärin mukaan tila oli sillä hetkellä vakaa ja epäili epileptistä kohtausta. Koira jäi päiväksi tarkkailuun eläinlääkäriin. Luca oli lääkärissä saanut pahoinvointilääkettä, ollut tipassa ja saanut kipulääkettä. Koira pääsi takaisin kotiin klo 17.00. Käytiin Jussin kanssa se hakemassa. Uusia kohtauksia ei onneksi ollut tullut ja koira oli suht normaali. Tosin se oli vielä rauhallinen, mutta tuli kuitenkin innoissaan kotiin ja narunpäässä kävi haistelemassa ja juoksemassa pihalla. Illemmalla kotonakaan ei ongelmia ollut. Koira oli kyllä väsynyt ja halusi olla koko ajan ihmisessä kiinni, koska varmasti itsekkin kohtausta pelästyi. Nyt vaan toivotaan ettei kohtaus uusiudu, mikäli kuitenkin niin käy pitää eläinlääkäriin mennä heti takaisin ja silloin tutkitaan enemmän ja mietitään pitääkö lääkitys aloittaa.

 

Tänä aamuna jouduin valitettavasti jättämään koirat keskenään kotiin, mutta onneksi Lucalla ei ollut yöllä mitään ongelmia ja aamullakin se oli normaali. Muutamat tutut käy kuitenkin katsomassa koiria säännöllisin väliajoin. En vaan itse meinaa saada millään mielenrauhaa ja kyyneleet tulevat helposti, kun pelkään, että jos Lucalle on kuitenkin tullut uusi kohtaus ja lakannut taas hengittämästä. Ne koirat on kuitenkin mulle maailman rakkaimmat.