Laitan jotain vanhoja minun ja papan kuvia:
Suvilla ja Kallella meni jonkin aikaa, että tottuivat toisiinsa. Ratsastuksen lopussa niille tuli kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä, vaikka Suvin mielestä hän ei oikeen osannutkaan Kallella mennä.
Äitikin uskaltautui Oton selkään loppukäyntien ajaksi. Äitihän pelkää hevosiaa Toooosii paljon ja silittäminenkin on iso juttu. Kuitenkin huomasi, että hevonen kanssa käveleminen ei olekkaan nii kamalaa, kunhan mä pidin hevosesta koko ajan kiinni. Se lupas jopa tulla joskus uudestaan käpyttelemään.
Lauantaina ratsastin Kallen itte. Se on nyt tainnut nauttia laitumella olosta ja siitä, että siellä on ollut maa märkä, sillä se on joka päivä vaan kurasempi ja kurasempi. Sen mielestä on varmasti kivaa piehtaroida mudassa.
Ratsatin Kallella ihan maneesissa koulua. Kalle oli tosi rauhallinen, mutta ei ehkä ihan nii rento mitä haluaisin sen olevan. Haluaisin myös saada sen kulkemaan läpi selän. Hetkittäin se jo onnistuukin aika hyvin, mutta ei vielä ihan kauhean kauan. Voi toki johtua, että ei ihan jaksa kantaa, sillä hevosella on aika heikot selkälihakset. Tehtiin sellaista tehtävää, että piti mennä aina puomin yli, sitten pohkeenväistö keskellä voltti uralle päin ja sen jälkeen taas väistö kohti toisella sivulla olevaa puomia, jonka yli ja sama uudestaa toisesta suunnasta. Oikealle hevonen oli aika hyvä, mutta vasemmalle väistö takkusi. Kun saatiin yksi hyvä väistö vasemmalle lopetettiin tehtävä, sillä heppa tuntui vähän väsähtäneeltä. Sen jälkeen vielä loppuravit kasikolla.
Tänään menin illalla tallille, sillä olin Junnun kanssa kisoissa turussa. Junnulla oli seiväs ja keihäs. Mentiin jälleen maneesissa, sillä Liisa tuli samalla kokeilemaan Onnia. Kalle oli tänään ehkä hieman väsähtäneen olonen, mutta kuunteli kuitenkin hyvin. Mentiin huvikseen puomeja ja heppa meni ne tosi kivasti, eikä innostunutkaan tällä kertaa niistä liikaa vaan kuunteli hyvin. Ratsastin sen vaan aika kevyesti tänään, juuri siksi kun heppa tuntui väsyneeltä. Huomenna yritetään sitten tehdä jotain muuta. Maastoilua jos on suht kaunis ilma tai juoksutusta tai jotain. Katsellaan millanen olo ja ilma huomenna on:)
Käytiin vielä illalla pelaamassa Jussin kanssa hieman frisbeegolffia mynämäessä ja otettiin koiratkin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti