keskiviikko 7. elokuuta 2013

Energiaa, sähläystä, energiaa, sähläystä....

Tänään menin tallille vasta illemmalla ja ajattelin mennä ehkä hieman puomeja. Suunnittelmat muutuivat hieman sillä maneesiin tuli myös mun kaks tuttuani ratsastamaan samaan aikaan. Kalle oli aika sählä eikä keskittynyt yhtään mitä siltä pyysin, sillä se oli paljon kiinnostuneempi muista hevosista ja ihmisistä kuin töiden tekemisestä. Hepalla oli eilen vaan kevyt maastopäivä ja huomasi heti, että hevonen on niin energinen, että se ei oikeen jaksa ratsastajaa kuunnella.

Tein ravissa sen kanssa töitä varmaan ainakin tunnin. Maneesissa oli kaksi puomia mitä ylitettiin välillä. Hevonen jopa kuumeni puomeista ja aina kun mentiin puomien suuntaan halusi se kääntyä lapa edellä ja mennä kovempaa. Pitkien ravien jälkeen se pikkaisen rentoutui ja kuunteli osittain. Otettiin molempiin suuntiin laukka. Sama juttu aina kun oltiin menossa puomien suuntaan hevonen olisi halunnut mennä suoraan sinne. Sitä oli laukassa vaikea taivuttaa, koska halusi kulkea lapa edelle puomien suuntaan, vaikka niitä ei oltu edes menossa. Kun hevonen oli mennyt muutaman kerran suht rauhassa ympyrän otin sen takaisin raviin.

Loppuraveissa Kalle jo hieman rentoutui ja myötäsi hieman, mutta ei läheskään yhtä hyvin mitä edellisillä kerroilla. Se ei näytä väsyvän millään:). Huomenna jatketaan samoja juttuja maneesissa, jospa se jaksaisi keskittyä pikkasen paremmin, kun on rauhallisempaa ja se on liikkunut tänään kunnolla.

Kaveri kävi vielä nopeasti Kallen selässä. Ihme kyllä Kalle päästi toisen ratsastajan heti selkään, vaikka kuulema menee hetki ennen kun saa uusi ratsastaja mennä, jos hevosella on sillä kertaa jo joku ratsastanut. 

Kallesta huomaa, että se haluaisi jo hypätä:) Katotaan jos tästä joku päivä uskaltaudun, kun saadaan kontrolli laukassa paremmaksi ja hevonen kuuntelee enemmän minua.

Heppa oli aika hikinen ratsastuksen jälkeen, joten nopea pesu ja karsinaan syömään:)

Kalle pääsee ehkä huomenna laitumelle, jos ei pelto ole kauhean märkä ja liukas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti