Kalle oli ehkä eilen vähän kyllästynyt, koska oltiin väännetty samoja juttuja monta päivää, joten päätin että mennään tiistaina käymään rauhallinen maasto ja tutustumassa vähän tallin ympäristöön.
Ratsastuksen jälkeen hevoselle vielä pesu ja hetkeks ulos syömään vihreää. Ei oikeen malttanut syödä kauttaan, kun oli ötököitä nii paljon ja kaikki aika meni vaa niiden hätistämiseen. Mentiin takasin sisälle. Laiton vielä ruuat valmiiksi iltaa varten ja aamua varten. Heppa jäi tyytyväisenä karsinaansa syömään heinää.
Tänään hain hepan sisälle jo 12 aikoihin. Heppa oli hieman hermostunut, sillä ei nähnyt muita heppoja ja yritti kovasti ettiä niitä. Annoin hevosen syödä hetken vihreää ennen kuin vein sen talliin. Laitoin hepan pesupaikalla kuntoon. Sitten olikin jo aika lähteä maastoon. Ulkona oli kuuma mutta onneks vähän tuuli, niin ei ollut nii paljon ötököitä.
Käytiin kävelemässä joku 30min välillä ihan tiellä ja välillä sellasta kivaa metsätietä, otettiin myös hiukan ravia, mutta ei viittitty ravata enempä kun tiet on nii kovia. Kalle oli tosi fiksusti, eikä pelänny mitään. Leppoisan maastolenkin jälkeen harjasin vielä hepan ja rasvasin kaviot.
olen nyt laittanut joka päivä kaviorasvaa, koska hevosella on tosi kuivat kaviot. Noo kohta se pääsee laitumelle ja syksykin tulee kohta niin pääsee vähän kosteammalle pohjalle oleilemaan.
Heppa pääsi vielä ulos ötökkäloimen kanssa, jota ollaan nyt koko ajan käytetty, että heppa voisi olla edes hetken rauhasssa, kun ei oikee muuten syö kuin karsinassa ja muutenkin massaa tarttisi saada lisään.
Huomenna yritetään tehdä jotain erilaista, voi olla että kaveri käy myös hepan selässä:)
ufo ulkoilemassa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti