Menin tänään tallille pieni jännitys rinnassa, sillä Kalle oli ollut hankala ratsastaa viikonloppuna. Laitoin hepan rauhassa kuntoon ja lähdin kohti maneesia. Kävelytin hevosta aluksi pitkään varmaan joku 30minuuttia, jotta hevonen oli kunnolla lämmin ennen työn tekemistä ja muutenkin odotin, että Maiju saa Onnin kanssa valmiiksi, jotta voisin juoksuttaa Kallen aluksi, jotta näen millä päällä se on. Juoksutin ihan hetken ympyrällä hevonen kylläkin vapaana. Kalle oli tosi rauhallinen, eikä juurikaan riehunut juoksutuksessa.
Hetken kuluttua laitoin hepalle satulan takaisin päälle. Kapusin hepposen selkään. Aloin heti työstämään käyntiä. Heppa taas jumitteli kun hiukankin pyysin parempaa käyntiä. Tänään olin kuitenkin päättänyt, että töitä tehdään vaikka 5tuntia, että hevonen alkaa kulkemaan niin kuin haluan. Olihan se jälleen tänään alussa hieman hankala. Kun käynti oli keskinkertaista, otin ravia. Jouduin ratsastamaan sitä ihan kunnolla. Hevonen pysähtyi välillä ja jäi välillä pakittamaan ja välillä yritti välttää apuja. Ratsastin hevosta kuin se ei tekisi mitään, enkä välittänyt hevosesta ja sen pelleilyistä mitään, vaan jatkoin vaan eteenpäin. Aloin tekemään pohkeenväistöjä lävistäjällä molempiin suuntiin. Hevonen yritti välttää työntekoa ja laitto jonkun verran vastaan, mutta lopulta se alkoi tekemään hyvin. Tein myös muutaman kertaa sulkuja ihan suoralla uralla.
Verrytelyn jälkeen heppa vieläkin laittoi vähän vastaan, mutta jo vähemmän. Istuin alas harjoturaviin, jota ei olla pitkään aikaan tehty. Heppa oli aluksi vähän ihmeissään ja kiukutteli, mutta päätin vaan istua, vaikka hevonen tekisi mitä niin ratsastan vaan ja teen vaadittavat tehtävät. Lopulta heppa oli aika kiva. Tein vielä paljoon siirtymiä käynti-ravi. Välillä hevonen vähän jumitti ja juoksenteli alta pois, mutta lopulta sain sen kivaksi siirtymissä. Kun heppa kuunteli hyvin ravissa jatkoin tekemään pohkeeväistöjä molempiin suuntiin. Kun heppa teki nämä hyvin, päätin tehdä temponvaihteluja ja kokoamaan hevosta. Aluksi se protestoi kokoamista hieman, mutta lopulta teki nekin hyvin.
Vielä loppu keventelyt eteenales. Menin suurimman osan kasikolla ja ratsastin kunnolla eteenpäin hevosta ja Kalle oli todella kiva ja teki mitä pyysin. Tein vielä testimielessä muutaman ravi-pysähdys-ravi siirtymiä, jotka heppa teki hyvin ilman mitään vastaanlaittamista. Hetki vielä loppukäyntejä ja hevoselle filtti päälle ja maastakäsin loppukäynnit. Tallissa laitoin hepalle back on trackin selänlämmittäjän ja villaloimen siksi aikaa kun oli tallissa. Jalkojen pesu ja venyttelin hieman myös jalkoja. Heppa oli tosi kiltisti. Laitoin karsinaan syömään ja annoin sille lämmintä vettä. Ennen kotiin lähtöä vaihdoin vielä talliloimen päälle ja lähdin kotiin.
Huomenna oli tarkoitus liikuttaa Kalle vielä kunnolla, mutta se nyt luultavasti ei toteudukkaan, sillä tänään kun tulin töistä Kawan toinen anaalirauhanen oli ihan turvoksissa ja vähän iho rikki, joten lähden sen kanssa aamulla eläinlääkärille, jonka jälkeen pitää mennä hierontatöihin ja siitä sitten jo toisiin töihin, joten en taida keretä liikuttamaan. Heppa oli tänään kuitenkin jo parempi, kun näytti sille, että nyt tehdään töitä. Samalla asenteella pitää nyt vaan jatkaa, jotta se ei pääse niskan päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti